Ravintola Lonna – Vielä ehtii!

Syksy on tänä vuonna saapunut täsmällisesti. Heti syyskuun ensimmäisellä viikolla saadut sateet ja työkiireet ovat pitäneet huolen siitä, että kesäloma tuntuu vain kaukaiselta muistolta. Siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi) haluan palata vielä hetkeksi kesän ravintolakokeiluihin. Yksi mieleen painuvimmista oli visiitti ravintola Lonnaan. Taustoitettakoon sen verran, etten ollut aikaisemmin vieraillut viime kesänä yleisölle avatulla Lonnan saarella. Paljon hypetettu ”uutuussaari” oli kuulemani mukaan silloin niin suosittu, että saaren ravintolaan oli ainakin aurinkoisena viikonloppuiltana turha mennä ilman pöytävarausta. Ilmeisesti suosio on nyt hieman tasoittunut, koska pistäytyessämme Lonnassa eräänä kauniina kesäiltana (joka tosin oli muistaakseni arki-ilta), siellä oli ainoastaan yksi seurue meidän lisäksemme.

Lonnassa menu vaihtuu päivittäin ja ajatuksena on, että koko pöytäseurue jakaa lisukkeet, jotka kannetaan pöytiin kipoissa ja kupeissa. Olimme syöneet aikaisemmin päivällä runsaan lounaan, joten tyydyimme tällä kertaa tilaamaan pelkästään pääruoat. Valinta osoittautui siinä mielessä oikeaksi, että annokset olivat todella isoja – kolmen ruokalajin jaksaminen olisi edellyttänyt jättiläisnälkää.

image (4).jpg

Päivän kala-annos kuulosti sen verran houkuttelevalta, että päädyimme tilaamaan sen kumpainenkin, vaikka yleensä pyrimme uusissa paikoissa testaamaan eri annokset. Valinta osoittautui oikeaksi, sillä siika ei ainoastaan kuulostanut herkulliselta vaan myös oli sitä. Ihastuimme myös suloisista astioista tarjoiltuun ja varsin runsaaseen lisäkevalikoimaan, johon kuului uusia perunoita, kaalia sekä bulguria. Kaikki annoksen maut myös istuivat miljööseen – niistä tuli ”saarifiilis”.

Myös palvelu pelasi Lonnassa erinomaisen hyvin. Tarjoilijan viinisuositukset menivät nappiin ja joku henkilökunnasta kävi tasaisin väliajoin tarkistamassa, onko meillä kaikki hyvin. Näin sen toisaalta täytyykin tämän hintaluokan ravintolassa mennä – pääruoat viineineen kustansivat muistaakseni n. 80 euroa, joten mikään kovin edullinen paikka Lonna ei missään tapauksessa ole. Ruokien ja juomien lisäksi lompakkoa keventää myös lauttamatka, jonka hinta oli muistaakseni seitsemän euroa per nuppi. Elämyksenä Lonna-retki lauttamatkoineen oli kuitenkin kiva ja kun ruoatkin vielä maistuivat juuri siltä miltä niiden saariravintolassa pitääkin, niin hintakaan ei niin pahasti kirpaissut 🙂

Jos viikonloppusuunnitelmat ovat vielä auki, niin loppuviikolle on kuulemma luvattu saarihyppelylle sopivaa säätä. Lonna on nettisivujensa mukaan auki vielä 20.9. saakka, joten vielä ehtii!

I tested the Lonna restaurant during summer. It was a bit pricey but the food was good and the boat trip nice so it was well worth it. If you haven’t already explored Lonna Island, you still have time to do so as it will be open until 20 September. 

Ravintola Lonna

http://www.lonna.fi/

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Suosittelen

Hello Darling – Jokaiselle jotakin

Helsinkiin on viime viikkoina rantautunut useampikin uusi ravintola. Punavuoren ”Hello Darling” on yksi ihan tuoreimmista uutuuksista – se avasi ovensa tämän viikon perjantaina. Nettisivuillaan Hello Darlingin väki kuvailee paikan konseptia seuraavasti:

We are a Helsinki backyard eatery serving worldly style food with a neighborhood feel. All of us here are from diverse backgrounds. Sam is from New Zealand, Melisha is from Canada and Lorenzo is from Italy. We have had the chance to live and work all around the world and we wanted to bring our experiences back to our friends and neighbours here in Helsinki. We want to make you feel that you’re in your own backyard, please join us anytime of the day or evening.

Kuulostaa aika sympaattiselta, vai mitä? Myönnettäköön, että menun kartoitettuani tulin hieman epäluuloiseksi. Listalta löytyy tacoja, ramen-keittoa, bibimbapia, dumplingseja, kukkakaalipizzaa, risottoa… Jokaiselle on jotakin, mutta jos valittavana on kaikkea näin laidasta laitaan, niin usein laatukin saattaa heitellä. Yhden kokeilukerran perusteella ei tietenkään vielä voi sanoa mitään mahdollisista laadun vaihteluista, mutta sen voin kertoa, että myöhäisestä lauantaibrunssista Hello Darlingissa jäi hyvä ja lämmin fiilis – oikeastaan juuri sellainen neighborhood feel, josta Hello Darlingin nettisivuilla oli puhetta.

image (3).jpg

Ihan alkuun pöytään kannettiin paikan avajaisten kunniaksi skumpat, mikä oli mukava yllätys. Kukapa ei tykkäisi pyytämättä ja yllättäen nenän eteen ilmaantuvasta kuohuvasta!? Sitten ryhdyimme tutkimaan menua. Kello oli puoli kolme, joten valittavana oli lajitelma Hello Darlingin brunssilautasia, jotka ovat viikonloppuisin tarjolla koko päivän (aamupalafani kiittää!). Kaikki vaihtoehdot kuulostivat niin hyviltä, että päätös ei ollut helppo, mutta lopulta päädyin itse vegaanibrunssisettiin, jossa oli mm. tofu-cramblea, punajuurihummusta, hash browns ja monta muuta värikästä vegeherkkua. Seuralaiseni otti erilaisista aasialaisista herkuista koostuvan Dim Sumin. Kaikkiin brunssilautasiin kuului myös vapaavalintainen mehu ja joko rahkaa talon myslillä tai chia-pudding kookoksella, banaanilla ja kardemummalla. 

image (1).jpg

Vegaanilautanen oli varsin toimiva kokonaisuus. Sopiva määrä erilaisia, raikkaita makuja ja värejä sekä tuoretta leipää, joka ilmeisesti haetaan päivittäin Iso-Roban Matista, sammutti isommankin nälän (ja piti muuten sen myös hyvin loitolla aina iltaan asti). Seuralaiseni piti Dim Sum -annoksesssa erityisesti pad thaista ja tandoor chicken steam bunista. Kesärulla sen sijaan sekä näytti että maistui aneemiselta.

Eniten Hello Darlingissa kuitenkin lämmitti sen henkilökunnan asenne ja paikan yleisfiilis. Hello Darling on hyvän mielen paikka, johon on aidosti kiva mennä. Lähdimme laskun kuitattuamme Hello Darlingista kylläisinä ja hyväntuulisina.

Hello Darling is one of the newest additions to Helsinki’s ever growing restaurant scene. Its All Day Breakfast menu (available on weekends) basically covers everything from dim sum to cauliflower pizza. At least the vegan brunch plate I tested was yummy and the plates are huge so you will definitely not leave feeling hungry! Its best quality, however, is a warm neighborhood atmosphere. You feel welcome from the moment you step into the place and at least I left with a big smile on my face.

Hello Darling Eatery, Iso-Roobertinkatu 3-5, Helsinki

http://hellodarling.fi/about/

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Suosittelen