Mitä voi tehdä, kun ei jaksa pelastaa maailmaa
Ehkäpä huomasittekin, että hiljenin tuossa joululoman jälkeen melko dramaattisesti, ja jos ette huomanneet, niin mitäpä siitä.
Kevät oli melkoinen, oli tavanomaista ihan itse kasattua kiirettä ja myös vähän muita tuulia elämässä, ja lyhyesti sanottuna asian voisi vaikka ilmaista niin, etteivät maailman pelastaminen ja siitä kirjoittaminen jotenkin hirveästi innostaneet. Sydän ei sykkinyt ympäristöaiheisille uutisille entiseen malliin eikä sormia syyhyttänyt päästä kirjoittamaan kasvisruokailun eettisistä eduista. Maailman vääryyksistä jutteleminenkaan ei sujunut yhtä lennokkaasti kuin ennen.
Nyt olen lyönyt jalat maahan ja todennut painokkaasti nyt mää lepään, eli toisin sanoen olen aivan oikealla kesälomalla, jolla teen rauhalliseen tahtiin kirjoitusjuttuja yliopisto-opintoihini (niitä joita en jaksanut keväällä tehdä) ja soitan sen verran kuin jaksan ja rahaa ei tulee niinku mistään. Mutta nyt jaksan näköjään taas tällaisen yhden blogipostauksen kirjoittaa, ja niinpä kerron nyt – ihan siltä varalta että jollekulle toisellekin joskus käy näin – mitä voi tehdä silloin, kun maailman pelastaminen ei kiinnosta.
No ensinnäkin voi kierrättää muovia.
Joensuuhun on nimittäin tullut vihdoinkin muovinkeräys! Jee! Se on Prisman takana ja koska en mitenkään päivittäin käy Prismalla, ehdin kerätä tiskialtaani alle muovia aika monta kuukautta ennen kuin tässä männä viikolla mökille lähtiessämme koukkasimme ……henkilöautolla kyseisen kaupan takapihan kautta ja jätimme muovit sinne. Joku reippaampi ja järjestelmällisempi olisi käynyt tyhjentämässä muovivarastonsa jo vähän aiemmin. Pahinta muovien kierrättämisessä tuntuu kuitenkin olevan muovien kuivaaminen: vissiin niiden pitäisi olla puhtaita ja kuivia kierrätykseen mennessä, näin olen käsittänyt, ja putsaaminen onnistuu mainiosti tiskiveden lopuissa muun tiskauksen jälkeen, mutta tiskipöydällä kuivamista odottavista muovinretaleista en niin kauheasti tykkää.
Hyvä juttu on kuitenkin se, että sekajätettä tulee nyt niin vähän, että olen alkanut käyttää sekajätepusseina sipsipusseja (jotka käsittääkseni on onnetonta kierrätyskelvotonta sekajätettä). Niin että nyt tiskipöydän alla on myös kasa sipsipusseja odottamassa jätepussiksi pääsemistä, koska sitä sekajätettä tulee oikeasti ihan todella vähän, ja koska niitä sipsipusseja tulee ajottain, no, paljon.
Toiseksi voi vaikka lahjoittaa rahaa. Mutta sen tiesittekin jo, joten ei siitä nyt sen enempää. Ihan vaan sillei että kun äkkiä huomaa oman elämän olevan kuitenkin aika kivasti mallillaan, terveydenhuollon olevan kuitenkin aika hyvää ja koulutuksen ilmaista ja opiskelukämpänkin melko edullinen, ja kun älyää että oma eliniänennuste on melkoisen valoisa ja että jotenkin kummallisesti on sattunut syntymään maahan joka on selvinnyt epäreilussa ja eriarvoistavassa maailmanpolitiikassa aika kivasti, niin kyllähän siinä voi oman elämän hyviä puolia ihmetellessä myös käydä lahjoittamassa vähän rahaa jollekulle, joka tarvitsee sitä hieman kipeämmin. Ja siis ei välttämättä kuitenkaan poikaystävälle, joka omasta mielestään olisi kyllä ihan oivallinen rahalahjoitusten kohde.
Ja sitten kun muovit on kierrätetty ja omaa rahatilannetta on arvioitu vertailemalla johonkin toiseen kuin omaan naapuriin tai merkkifarkuissa kulkevaan bloggaajaan, niin jos energiaa on vielä jäljellä niin voi vaikka lukea kirjoja, ehkäpä jopa jonkun, jota ei ole kirjoittanut rikas valkoinen heteromies, heitä mitenkään väheksymättä. Tai voi katsoa Netflixistä tv-sarjoja, itse teen sitäkin aika paljon, enkä haluaisi mitenkään näyttäytyä ihmisenä, joka uskoo että kaunokirjallisuuden lukeminen on jotenkin ylevämpää ajanvietettä kuin tv-sarjat. Hyvä kirja vaan ehkä menee ainakin minulla vähän syvemmälle sisuksiin kuin hyvä tv-sarja, ja hyvänä kirjana voisin nyt teille suositella vaikka Chimamanda Ngozi Adichien kirjaa Kotiinpalaajat.
En ole kokenut hirvittävän suurta syyllisyydentuntoa siitä, että en ole jaksanut intoilla maailmanpelastusaiheista. Enemmänkin olen ajatellut, että se on se oma vastuu, omat valinnat, ihan jokaikisessä pienessä asiassakin. Jokainen meistä tekee maailmaa koko ajan, myös just nyt. Ja vaikkei jaksaisi puhua tai miettiä maailman murheita, voi kuitenkin muistaa, että omilla teoilla on merkitystä, ihan todella on, niiden kaikkien pienten tekojen takia maailma on sellainen kuin se milloinkin on. Ja vaikkei asia nyt olisikaan ihan jatkuvasti kielen päällä, niin siitä huolimatta voi omassa arjessaan yrittää valita aina niin, että se rakentaa sitä parempaa maailmaa eikä sitä huonompaa. Ja siihen kun pystyisi niin hienosti menisi.