Juhannus ja maailmanloppu

Juhannukseni oli oikein onnistunut.

Tukka takkuuntui ja tajusin vasta kotiin palattuani, että meikkipussi oli jäänyt pakatessa sängyn päälle.

Lihaa syövä isäntäväki ei kummastellut kasvispyöryköitäni ja tofupalojani, ja tosiaan, Prisman lähestulkoon ainoa valmisruokahyllyltä löytynyt kasvistuote eli Saarioisten kasvispyörykät, kilohinta tuplasti enemmän kuin edullisissa lihapullissa, ylitti maussa kaikki odotukseni.

Maisemat olivat hienot, kuten aina, ja kalaa ei tullut, joten ei tarvinnut pelätä.

 

 

 

 

Juhannuskiireiden eli veneessä istumisen, kirjan lukemisen, seuraavan ruokailun odottamisen ja satunnaisen patikoimisen ohella luin pari uutista, esimerkiksi Ylen uutisen otsikolla Tutkimus: Maapallolla käynnissä uusi sukupuuttoaalto – ”Tilanne hämmästyttävän paha”. Luulen lukeneeni hiljattain myös jotain, jossa on varoiteltu, että kyllä ihmisetkin voivat kuolla sukupuuttoon, ja jossa iloisennäköiset professorit sanovat että jotain ihan totta tosiaan pitäisi nyt tehdä (mikä on ihan totta), ja myös jotain, missä toppuuteltiin, että eivät ihmiset nyt ihan heti ole sukupuuttoon kuolemassa.

Minua ei sinällään hirveästi järkytä se, että jonain päivänä ihmislajia ei välttämättä enää maapallolla ole. Se ei ole mielestäni kovinkaan suuri huolenaihe.

Sen sijaan se on, minkälaisessa maailmassa sekä nykyiset että tulevat ihmiset elävät.

En haluaisi istua sohvalla sellaisen ”me kuollaan kuitenkin kaikki” -pessimismin kanssa. Mieluummin toivoisin osaavani rakentaa ihan pikkuriikkisen parempaa maailmaa niille ihmisille, jotka elävät nyt ja tulevaisuudessa, ennen kuin me ehkä kuollaan kaikki.

Päivän saavutukset ovat kuitenkin olleet lähinnä alennusmyynneistä shoppailu (kaikista kulutuskriittisistä puheistani huolimatta, ostin nimittäin siellä sun täällä hehkutetun Tangle Teezer -kamman taivuttelemaan mökkeilystä takkuuntunutta tukkaani), sekä kookosöljypurkin avaaminen, vihdoinkin, ja teelusikallisen kookosöljyä levittäminen samaiseen takkuiseen tukkaani. Toivotaan että toimii.