Vegaaninen mustikkakukko
Mustikkakukko on jo pitkään ollut luottoherkkujani: se on helppo valmistaa, se on hyvää ja myös jollain mittarilla mitattuna kohtalaisen terveellistä. Edellisen mustikkakukon jälkeen älysin, että tämähän on jo lähestulkoon vegaanista leivontaa. Vaihdoin lasivuoan voiteluun käyttämäni Oivariinin vegaaniseen Keijuun ja vaniljajäätelön Oatlyn kaurapohjaiseen vaniljakastikkeeseen ja – tadaa – vegaanillekin sopiva leivonnainen.
Ja koska suurimassa osassa netin mustikkakukkoreseptejä käytetään rasvana voita, pistän tähän vielä ihan ohjeetkin.
Ainekset:
4 dl ruisjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
n. 1-1,5 dl rypsiöljyä (tai kunnes taikina pysyy kasassa, tarkka määrä on jossain äidin reseptipöytälaatikon uumenissa)
1 pakasterasia mustikoita, saa olla jäisiä
1-3 rkl tai reilu ripaus sokeria
Ohjeet:
1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää rypsiöljyä sen verran, että taikina pysyy kutakuinkin kasassa.
3. Rasvaa lasivuoka vegaanisella Keijulla (vaikka laktoositon tummansininen 70%, lista vegaanisista margariineista täällä). Ota sitten noin kaksi kolmasosaa taikinasta ja ”vuoraa” lasivuoka ohuesti taikinalla.
4. Laita mustikat lasivuokaan taikinakuoren keskelle ja laita päälle vähän sokeria makusi mukaan.
5. Tee lopusta taikinasta kansi mustikkakukon päälle, niin että kaikki mustikat peittyvät.
6. Paista n. 170 asteessa reilu tunti.
Niin helppoa, niin vegaanista!
Oatlyn kauravaniljakastikekin toimi ihan mainiosti ja oli tavallaan kevyempi lisuke mustikkakukolle kuin vaniljajäätelö. Ostin tuon vaniljakastikepurkin lähinnä hinnan takia, se oli nimittäin edullisempi kuin kalliimmat tavanomaiset vaniljakastikkeet. Ainoa hämmentävä juttu on aineksissa mainittu palmuöljy, jonka vaikutuksista mm. sademetsien tuhoutumiseen olen kuullut jo vähän liikaa. Vaniljakastikekokeilun jälkeen mietin myös, voisiko mustikkakukon lisukkeena toimia myös itse tehty vaniljavanukas.
Mietin myös vähän että mitä minä näitä vegaanireseptijuttuja tänne laitan kun en ole vegaani. Ja just reilu viikko sitten ostin kilon juustoa. Mutta ehkä vielä joskus keksin myös leivän päälle jotain muuta.