Asumishaaveita ja hiilijalanjälkiä

Sain viime viikolla mahdollisuuden muuttaa pieneen edulliseen yksiöön. Vähän mietin, kannattaako itse valittuja tapetteja, nättiä laminaattilattiaa, tilavaa huonetta ja kivaa lähipusikkometsää vaihtaa pois, mutta olen vähän kyllästynyt kimppakämppäasumiseen, tulevan kämpän sijainti on aika hyvä ja kävin tsekkaamassa, että ikkunasta sentään näkyy koivuja. Muuton jälkeen asun keskustassa ensimmäistä kertaa ikinä ja yksiössä ensimmäistä kertaa Joensuuhun muuton jälkeen. Vähän jännittää.

Saatoin myös laskea, että asumiseen käyttämäni neliömetrit itse asiassa hieman vähenevät muuton myötä, ja nykyinen asumisenikaan ei kyllä toteuta mitään kimppakämpän yhteisöllisiä ja ekologisia mahdollisuuksia kuten yhteistä (kasvis)ruuan kokkaamista, joten asumisen hiilijalanjälki tuskin tästä muutosta kasvaa. En tiedä, vaikuttiko ympäristövaikutusten myönteisyyden toteaminen mitenkään muuttopäätökseeni, mutta jäi siitä kuitenkin ihan hyvä mieli. Asuminenhan on, liikkumisen ja ruokailun ohella, suurimpia yksittäisen ihmisen valintoja ympäristövaikutusten suhteen. Itselleni se on vähän arka paikka, koska haaveilen isosta talosta keskellä ei-mitään.

 

 

Asuin lapsena ja nuorena maalla. Lukion jälkeen muutin opiskelujen perässä kaupunkiin ja minulta kesti pari vuotta tajuta, että kaipaan ympärilleni sellaista maaseutumaista miljöötä. Tarkemmin sanottuna taisin tajuta tuon asuessani Kuopiossa yksiössä, jonka toisesta ikkunasta ikkunasta näkyi huoltoasema ja toisesta D-rapussa asuvien tyyppien ikkunat. Kerran hoksasin, että jos makaa selällään sohvalla, voi katsella taivasta, mikä mahtava luontonäkymä niihin muihin mahdollisuuksiin verrattuna.

Siitä asti olen uusia kaupunkikämppiä etsiessäni kiinnittänyt enemmän huomiota siihen, mitä ikkunasta näkyy. Olen myös alkanut haikailla lähiöihin, metsien viereen, mäntyjen äärelle ja vesistöjen lähelle. Olen arvioinut eri reittimahdollisuuksia etäisyyksien ja nopeuksien lisäksi sen perusteella, pääseekö niissä pyöräilemään metsän läpi.

Ja olen myös alkanut miettiä, miten tulevaisuudessa toteutuu se yhtälö, että ihminen haluaa asua maalla ja kulkea töihin ja harrastuksiin jollain muulla kuin yksityisautolla.

Niin että innostuin kyllä, kun yliopistojuttujen myötä törmäsin pariinkin tutkimukseen, joiden mukaan tiivis kaupunkirakenne ei välttämättä olekaan paljon ekologisempi kuin harvaanasuttu maaseutu.

 

 

Tämä blogijuttu kaipaisi tietysti nyt vähän tausta-aineistoa, mutta arvatkaa löysinkö nyt sitten lukemiani tutkimuksia netistä teille, en tietenkään. Tämä saattoi olla toinen niistä. Aiheeseen voi tutustua myös Ylen tiedejutussa Myytti tiiviistä ekokaupungista – eli kertomus siitä miten ajatusharhasta tuli vallitseva totuus. Sitä kautta löytyy myös linkkejä aiheisiin liittyviin tutkimuksiin.

Kun ryhdyin lukemaan näitä juttuja – tiivis kaupunkirakenne ei välttämättä olekaan se ekologisempi vaihtoehto – olin siis jokseenkin toiveikas. Innostuin ehkä vähän turhaan, koska eihän tutkimuksissa tietenkään käy ilmi, etteikö se bensa-autolla joka ikinen päivä töihin körryyttely maaseudulta käsin olisi epäekologista. Pointti on kaiketi se, että isoissa kaupungeissa asuvien ihmisten elämäntyyli on kuluttavampi kuin maalla asuvien, ja se tasaa eroja huomattavan paljon. Pitkät mökkimatkat henkilöautolla tai lomalennot vahingoittavat ympäristöä siinä missä maaseudun työmatkojen autohuristelukin. Tutkimukset myös tuntuivat vähän niin kuin sanovan, että kaupungissa kulutetaan enemmän (ja epäekologisemmin), koska tiivis asuinrakenne luo siihen mahdollisuuksia. Lentoja on helpompi tehdä, jos lentokenttä on lähellä. Shoppailu on helpompaa, jos kauppa on melkein vieressä.

Eli en nyt sitten kuitenkaan voi tämän valossa muuttaa maalle ja ajella onnellisesti autolla, koska ne hiilidioksidipäästöjen ilmastovaikutukset ovat edelleen ihan yhtä todellisia.

Jotain mielenkiintoista tässä kuitenkin silti on. Ehkä pointti on siinä, että elämäntyyliä pitäisi tarkastella kokonaisuutena: jokaisen omaansa, ja yhteiskunta puolestaan voisi tarkastella sitä, millaisia mahdollisuuksia tai rajoituksia ihmisten ekologisille ja epäekologisille elämäntavoille rakennetaan. Jokaisella elämän osa-alueella pitäisi tunnistaa se, millaisen vaikutuksen omat valinnat tekevät.

Ja eihän kaupungissa asuminen nyt varsinaisesti tee kenenkään elämästä epäekologista. Kaupunki tarjoaa edelleen hyviä mahdollisuuksia elämäntyyliin, joka vahingoittaa ympäristöä mahdollisimman vähän: lyhyet välimatkat mahdollistavat pyöräilyn ja kävelemisen, ihmisten runsaus mahdollistaa toimivan joukkoliikenteen, ja vähän pienemmissä asunnoissa asuminen taas vähentää lämmitystarvetta. Kaupungissa asuminen ei pakota ketään shoppailemaan, tekemään lentoreissuja tai ajamaan kolmesataa kilometriä mökille – ne ovat valintoja, joita teemme ihan itse.

Eikä yksi lentomatka tee tyhjäksi sitä, että arkielämässä käyttää joukkoliikennettä tai että kierrättää jäteensä fiksusti. Mutta sekään logiikka ei kyllä varsinaisesti toimi, että ”kyllä mää nyt voin lentää viikoksi Espanjaan kun muuten liikun pyörällä”.

 

 

Ja mitäs minä sitten, no, en ole luopunut haaveesta, jossa asun (kohtuullisen kokoisessa, ei ehkä kuitenkaan hirveän isossa) omakotitalossa keskellä peltoja ja metsiä rauhallisen tien varrella järven lähellä. Ehkäpä jonain päivänä olen niin rikas, että pääsen muuttaamaan syrjäseudulle, joka sijaitsee ihan superkätevien kulkuyhteyksien varrella, tai sitten kuljen ympäri vuoden töihin ja muihin menoihin aurinkovoimalla kulkevalla vihreällä sähköautolla. Ja tietysti se kohtuullisen kokoinen mutta hirveän ihana ja (hyvin lämpöeristetty) viisikymmentäluvun rintamamiestalokin lämpenee ihan pelkällä auringolla ja hyvillä ajatuksilla.

(Ja pakko vielä lisätä, että aurinkoenergiahan on siis ihan oikeesti varteenotettava  energiamuoto. Toisin kuin hyvät ajatukset.)

Muuten, blogin huippuvakava kävijäkysely on yhä auki!

 

Kuvat: Pixabay