Kun kuitenkin matkustat
Hyvää maanantaita!
Tajusin eilen illalla siinä yhdeksän maissa, että minun maanantaini on 14-tuntinen koulu- ja työharjoittelupäivä, ilman ruokataukoa. Kivasti rentoutti sunnuntai-iltaa tuo huomio. Onneksi kyseessä ei ole loppuvuoden lukujärjestys vaan ihan vaan erityisen kiireiset kaksi viikkoa.
Törmäsin tänään aamunettisurffailun keskellä muuan matkustusblogiin ja siellä ihaniin matkakuviin ja huokaisin että voih. Ja mietin, että vaikka kuinka epäekologista lentäminen on ja vaikka kuinka tuntuu hölmöltä aiheuttaa yhden lomamatkan lennoilla samat päästöt, mitkä on vuoden lajittelulla tai pyöräilyllä tai millä lie onnistunut ”säästämään”, silti joskus tulee varmasti lennettyä.
Ja tällaisessa kevyessä maanantaiaamun ensimmäistä luentoa edeltävässä fiiliksessä linkitän teille nyt kaksi oikein hyvää suomalaisen blogimaailman postausta siitä, että sitten kun kuitenkin matkustat, koeta tehdä se vastuullisesti.
Stella Harasek: Vastuullisen matkailijan vinkit
Kemikaalicocktail: Vastuullisesti kaukomaille
Olkoon reissunne vastuullisia ja maanantainne vähemmän hektinen kuin omani!
Kuva: Pixabay