Menovinkki Joensuuhun
Minulla on toistaiseksi vielä kesken Naomi Kleinin kirja This Changes Everything: Capitalism vs. the Climate.
Ennen kuin olen saanut luettua kirjan loppuun, en voi tietenkään sanoa siitä juuri mitään, paitsi että ensimmäisten sadankolmenkymmenen sivun perusteella se on hyvä. Klein kirjoittaa ilmastonmuutoksen ja vapaan markkinatalouden suhteesta, siitä, kuinka vapaiden markkinoiden ja sääntelyn vähentämisen ihannointi vaikeuttavat valtavan ihmiskuntaan kohdistuvan uhan torjumista, ja siitä, miten yhteiskuntaa tulisi muuttaa, jotta emme tuhoutuisi.
Puhun kirjasta ehkä kunnolla sitten, kun olen lukenut sen kokonaan; tähän hätään voi lukea vaikka Hesarin kirja-arvion Naomi Klein kertoo, kuinka ilmastonmuutos pysäytetään. Kirjan suomennoskin on tainnut muuten jo ilmestyä, ihan vaan tiedoksenne.
Mutta tämä nyt oli vain tällainen pohjustus. Varsinainen tarkoitukseni oli kertoa, että kirjan pohjalta tehtyä This Changes Everything -dokumenttia pääsee katsomaan ilmaiseksi Joensuussa kulttuuri-kahvila Laiturissa maanantaina 26.10.2015 klo 18.30. Tapauksen järjestää Savo-Karjalan luontopiiri ja vissiin leffan jälkeen on tarjolla kahvia, teetä ja keskustelua. Kokemuksesta arvelen, että mikäli haluaa ilmaisen leffa-illan mutta ei puhua eikä pukahtaa, voi tyylikkäästi ottaa takkinsa ja poistua lopputekstien liukuessa esiin.
Tapahtuman facebook-sivu löytyy täältä. Leffan traileri puolestaan löytyy täältä.
…ja sitten vielä toinen juttu, joka ei oikeastaan liity ensimmäiseen mitenkään, eikä oikeastaan liity mitenkään myöskään maailmanparannusaiheisiin. Siksipä sanon sen nyt ihan vain ohimennen, tällaisena sivuhuomautuksena. Marraskuussa on NaNoWriMo eli kansallinen kirjankirjoituskuukausi tai nykyään oikeastaan kansainvälinen kirjankirjoituskuukausi. Eli jos olet aina halunnut kirjoittaa romaanin mutta et ole oikein saanut aikaiseksi, tai jos olet ajatellut että olisipa hauskaa kirjoittaa romaani mutta et ole päässyt alkuun, tai jos olet kirjoittanut jo monta mutta kaipaisit nyt yhteisöllistä kannustusta kirjoittamiseen, tai jos olet vaan utelias, käväise tuolla sivuilla.
Kyseessä on kollektiivinen kirjoitushaaste, jossa on tarkoitus kirjoittaa 50 000 sanan romaanikäsikirjoitus marraskuun kuluessa. Mitään ei voi voittaa, paitsi tietysti: jos onnistuu, on kirjoittanut 50 000 sanan ihan ikioman romaanikäsikirjoituksen.
Ja se siitä. Maanantaina leffaan, nyt taidan syödä pulla ja katsoa Downton Abbeyn seuraavan jakson!