Minä tässä vain

 

Yleensä kirjoitettuani tänne iskee jonkinlainen ähky, kyllästyminen itseeni.

Haluan kirjoittaa ihmisoikeuksista, eläinten oikeuksista, ympäristöstä, ilmastonmuutoksesta, kehitysavusta, politiikasta, köyhyydestä, globaalista tasa-arvosta, taloudesta, etiikasta, oikeasta ja väärästä. Haluan kirjoittaa vaikeista ja raskaista jutuista, joita syystä tai toisesta pyöritän päässäni ihan tavallisina päivinä ja joista en yleensä saa puhuttua arkipäivän small talk -keskusteluissa, ja joihin poikaystäväkin väsyy aika nopeasti. Haluan kirjoittaa jutuista, joista en tiedä juuri mitään.

Luen uutisia mutta myös kauneus- ja muotiblogeja, ihailen vaatteita, nättejä sohvia, kivoja kampauksia, pohdin pitäisikö ostaa sivellin luomivärin levitykseen. Niistä jutuista en kuitenkaan kirjoita tänne, koska no, niin moni muu sanoo jo niin paljon ja niin paljon paremmin kuin minä sanoisin.
 

 

 

Haluaisin kirjoittaa raskaista asioista kevyesti, mutta aina se ei onnistu kovin hyvin, eikä se aina ehkä olisi ihan oikeinkaan.

Ja kuitenkin haluaisin olla myös itseni kokoinen. Haluaisin seistä jalat maassa ja samalla ihmetellä, mikä on tämä UTZ-sertifikaatti, voiko olla eettinen ostopäätös ostaa Pirkan UTZ-sertifioitua kahvia, kun paketti maksaa alle kolme euroa, eikö eettisen kahvin pitäisi olla kalliimpaa. Haluaisin olla musertavan suurten juttujen alla vilpitön optimisti mutta silti kuitenkin niin hirveän pieni tyyppi.

Ja jos mahdollista, haluaisin antaa pientä ystävällistä potkua sellaisille ajatuksille kuin että asioille voi tehdä jotain ja että minulla on vastuu omasta jäljestäni maailmassa.

 

 

Haluaisin olla enemmän vilpitön kuin nokkela ja enemmän iloinen kuin synkkä.

Siinäpä onkin tekemistä.

 

 

Kuvat iltapyöräilyltä Joensuusta – ensimmäiset Aavarannasta ja jälkimmäiset sillalta ihan pienen matkan päästä kotoani. Muun muassa näiden takia pidän tästä kaupungista.