”Onko kierrättäminen liian vaikeaa” ja muita kysymyksiä
Pari päivää sitten Hesarissa uutisoitiin, että energiaa sekajätteestä tekevällä voimalaitoksella on silloin tällöin ongelmia liian isojen metallirojujen takia. Kuvatekstissä luki kutakuinkin, että kaikki kaupunkilaiset eivät vielä osaa lajitella. Seuraavana päivänä tuli sitten uutinen, jossa kerrottiin, kuinka lajitellaan (esimerkiksi että leivinpaperi on biojätettä, huom huom vaan kaikille), ja ensimmäinen kommentoija totesi, että kierrättäminen on nykyään liian vaikeeta ja siksi kaikki pistetään sekajätteeseen. Siispä kysyn:
Onko kierrättäminen liian vaikeaa?
Itsehän sanoisin tähän, että vastaus on tietenkin ei, ja siihen voisi lisätä myös ystävällisessä hengessä että herää pahvi, kierrättäminen on helppoa, pitää vaan netistä tsekata kerran että minne mikäkin juttu menee ja sitten tehdä niin. Se että pitää viedä erikseen muovipussillinen juttuja metallinkeräykseen tai että pitää huuhtaista pahvinen jugurttipurkki kylmällä vedellä jotta sen voi pistää pahvinkeräykseen ei ole vaikeaa. Se on ihan samalla tavalla vaikeaa kuin se että on hirveän vaikeaa viedä karkkipaperi roskikseen kun sen voisi vaan heittää lattialle.
Kierrättämisestä ei myöskään tee vaikeaa se, että keittiön kaapeista on hankala löytää tilaa pahvilaatikolle metallijuttuja varten, tai että biojätepussi alkaa haista nopeasti mutta ei viitsi silti ostaa kannellista ämpäriä sitä varten, tai että lehtilaatikko ei sovi sisustukseen.
Kierrättäminen, omien jätteiden fiksu lajittelu, vaatii hieman vaivannäköä verrattuna siihen, että viskaisi kaiken sekajätteeseen, ihan niin kuin vaatii vaivannäköä vaikka laittaa maitopurkki takaisin jääkaappiin eikä jättää sitä pöydälle lojumaan. Ei se ole vaikeaa.
On tässä tosin muitakin kysymyksiä, jotka mietityttävät, esimerkiksi että:
Pitääkö joka kesä ostaa uudet bikinit?
Jotenkin tuntuu, että olen lukenut viime aikoina sekä hehkutusjuttuja uusista bikineistä että kärsimystarinoita siitä, miten kamalaa bikinien ostaminen on. Molemmista juttutyypeistä herää kuitenkin kysymys, pitääkö joka kesä ostaa uudet bikinit. Tätä ihmettelen sekä niiden kohdalla, jotka ostavat fiiliksellä, että varsinkin niiden, jotka ostavat hirveän kärsimyksen vallassa. Onko bikinit siis vähän kuin kesäkissa, joka kelpaa vain yhdeksi kesäksi? Vai meneekö ne oikeasti pilalle yhden kesän aktiivisella käytöllä – tätähän en itse voi tietää, koska omat bikinini lojuvat lähinnä laatikossa. Vai onko kysymys samaa sarjaa kuin että voiko samalla mekolla mennä kaksiin sukujuhliin?
Oli miten oli, tämä ei nyt varmaan tule yllätyksenä mutta itse vastaisin että ostetaan hyvänen aika yhdet mahtavat bikinit ja käytetään niitä ikuisesti. Tai kunnes ne hajoavat.
Voiko väkivaltaa olla ikinä liian paljon?
Nyt-liitteen arvion mukaan Game of Thronesin päätösjakso oli lähestulkoon täydellinen, vaikka siinä olikin kohtaus, joka oli niin kamala että sitä nipin napin pystyi katsomaan. Salaa mietin vaan, että eikö se ole ihan hirveetä, että on niin väkivaltainen kohtaus että sitä nipin napin pystyy katsomaan, tai että olenko minä ainoa, jolle Nälkäpelin uusin leffa aiheutti sellaisen fiiliksen, että hirveetä kun viattomia ihmisiä kuolee ihan silmittömiä määriä tuollaisesssa kapinassa, kannattaisko vielä miettiä? Jopa henkilökohtaisessa elämässä haluaisin elää ilman väkivaltaa, toivoisin vaan rauhaa ja rakkautta kaikille.
En ole kuitenkaan ihan niin kyllästynyt, ettenkö olisi ottanut Tulen ja jään laulun viitososan ekaa nidettä juhannuslukemiseksi.
Kuvassa kohtuullisen väkivaltainen kirja ja kaksi kesää vanhat bikinit. Lajitelluista jätteistä en ottanut kuvaa.
Minäpä lähden nyt Kolille, jossa säätiedotuksen mukaan sataa joka päivä, aurinko ei paista kertaakaan koko juhannuksena ja lämpötila on ehkä viisitoista. Hyvää juhannusta!