En ole kovin paljon kirjoittanut tänne ilmastonmuutoksesta, ehkä siksi, että aihe on niin iso. Siitä ei voi oikein kirjoittaa kepeästi, eikä asiantuntemukseni (haha) riitä tiivistämään koko ilmiötä yhteen blogitekstiin. Ja ehkä vähän myös ajattelen että kyllähän te tiedätte.

Mutta se mitä oletan teidän tietävän on ehkä kutakuinkin sama juttu kuin mistä tämänviikkoinen Hesarin kolumnisti kirjoittaa otsikolla Mikä on suurin ongelmamme?

Uskon teidän tietävän, että ilmastonmuutoksessa ei ole kyse kivoista kesäkeleistä tai jostain kaukaisen maan pikkukylästä, joka uhkaa jäädä veden alle. Sen sijaan kyse on valtavasta maailmanlaajuisesta ongelmasta, joka pahenee koko ajan, koska annamme sen pahentua. Ilmastonmuutoksen seurauksia ovat esimerkiksi ruuan ja juomaveden väheneminen. Niiden luulisi olevan kohtuullisen tärkeitä juttuja ihmislajille.

Suomesta katsottuna tuntuu kyllä aika turvalliselta. Kesät voisivatkin olla vähän lämpimämpiä, ja jos kasvi- ja eläinlajit vähenevät epätavallisen nopeasti muuttuvan ilmaston takia, kuka sitä nyt oikeastaan edes huomaa.

Ja niin, tottahan se on, että köyhät maat kärsivät ilmastonmuutoksesta enemmän kuin rikkaat. Täällä pohjoisessa ei tule yhtä helposti tappavan kuuma. Meillä on myös rahaa maksaa ruuasta enemmän, ja meillä on, onnellista kyllä, puhdasta juomavettä niin paljon, ettemme oikein edes tajua, että siitäkin voisi olla pula. Myrsky tarkoittaa meille sitä, että jonkun kesämökin päälle kaatuu puu (vaikka onneksi ketään ei ollut kotona). 

Kyse onkin ennen kaikkea yhteisestä ongelmasta ja oikeudenmukaisuudesta. Aiheutamme ongelmaa, siksi meidän on kannettava myös vastuuta siitä. Meidän on tajuttava, että ongelmat ovat todellisia, vaikka ne eivät olekaan omalla kuistillani. Ja jos haluaisi rakentaa rauhaa maailmaan, jos toivoisi, että yhä useampi ihminen voisi jäädä kotimaahansa sen sijaan että lähtisi pakolaiseksi, ja vaikkapa jos olisi sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus puhtaaseen veteen ja ruokaan – silloin yrittäisi hidastaa ilmastonmuutosta.

Ja miten sujui tämä ilmastonmuutoksesta kirjoittaminen noin niin kuin omasta mielestä: no aika huonosti. Onneksi tuo ylempänä linkittämäni kolumni on ihan jämäkkä, lukekaa ihmeessä se. Ja jos joku sanoo että pyh joku aavikoituminen, sanokaa että hei maailmassa on muitakin ihmisiä kuin me ja aavikoituminen tarkoittaa vähemmän viljelymaata ja siis vähemmän ruokaa.

Koko tämän tekstin voisi ehkä tiivistää vaikka näin:

Ilmastonmuutos on paha juttu. Kaikille (paitsi ehkä tämän hetken vanhimmille ja rikkaimmille). Emmekä tiedä edes vielä, kuinka paha. Jos huonosti sattuu (tai oikeastaan: jos istumme pepuillamme tyytyväisinä nauttimassa suklaaleivoksista, kuten minä tänään, ja jatkamme ilmastonmuutosta pahentavaa elämäntyyliämme ja politiikkaamme), se voi olla ihan tosi tosi tosi paha juttu. Niin paha että oikeasti pelottaa.

Ja siispä tehkäämme jotain. Tai teemmehän me koko ajan, nimittäin aiheutamme melkoisen määrän kasvihuonekaasuja ja samalla buustaamme ilmastonmuutosta. Yrittäkäämme siis vähentää sitä.

Ja voisimme myös vaatia politiikalta sitä, että se ihan oikeasti huomioisi tämän koko maailmaa koskettavan ongelman eikä vain lässyttäisi siitä miten suomalaisten metsien hakkaaminen on hienoa biotaloutta ja tekee Suomesta edelläkävijän ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa (puut nimittäin vissiin sitovat hiiltä ja siksi ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta tärkeintä olisi pitää metsät metsinä).

Ja koska minä en osaa kirjoittaa ilmastonmuutoksesta, lukekaa ihmeessä Suomen Luonnonsuojeluliiton sivuilta esimerkiksi Ilmastonmuutos ja kehitys -artikkeli, joka kertoo miten ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisiin, ja Ilmastonmuutos ja luonto -artikkeli, joka kertoo miten ilmastonmuutos vaikuttaa luontoon, ja sitten vielä ehdottomasti myös Arjen valinnat -juttu, joka kertoo, että me vaikutamme tähän valtavaan juttuun jokaikinen ihan hippusen omalla elämäntyylillämme. Ja omasta syömisestä, liikkumisesta ja asumisesta on myös erittäin hyvä aloittaa puhtaan ruuan ja juomaveden puolesta taisteleminen.

Tarkennetaan nyt kuitenkin vielä, että minähän, sen lisäksi että koetan syödä kasvisruokaa ja välttää autolla ajelua ja ostaa juttuja mieluummin käytettynä kuin uutena ja vastustaa mielihalua muuttaa yksin 40-neliöiseen opiskelijayksiöön, myös syön suklaata ja sipsejä, katson Dawson’s Creekiä, käytän juustoa, luen blogeja joiden sisältö kannustaa kuluttamiseen, ja kävin pari viikkoa sitten ystäväni häissä Porvoossa henkilöautolla, koska se oli kätevintä. Toisin sanoen: pitääpä tutustua vielä vähän tarkemmin noihin Arjen valinnat -sivun juttuihin.

Ja kivasti saa muokattua kuvat mummopyöristä ilmastonmuutosjuttuun ”sopiviksi” lätkäisemällä niihin päällekkäin Creative Studio -sovelluksen back to ’76 ja auto enhance –effektit. Suosittelen!

Ja on tavallaan röyhkeää kutsua ilmastonmuutoksesta suurimmaksi ongelmaksemme. Mutta on myös tavallaan röyhkeää vaatia ihmisiä piittamaan toisistaan, valtioita piittaamaan muiden valtioiden asukkaista, individualisteja piittaamaan yhteisestä hyvästä ja nykyhetken nautiskelijoita piittamaan tulevaisuuden murheista. Ja silti just niin pitäisi tehdä.