Ensin törmäsin facebookissa tähän kirjoitukseen: Miksi naiset aina ylireagoi?

Tänään luin Ylen sivuilta Sanna Ukkolan blogikirjoituksen Mikä feminismissä mättää?

Ensimmäisestä kirjoituksesta – Miksi naiset aina ylireagoi? – tykkäsin. Se on mielestäni leppoisa mutta selkeä teksti, joka ajaa hyvin sitä, minkä takia sovinistista huumoria ei välttämättä tarvitse ohittaa viidennettäkymmenettä kertaa sillä että ”se nyt on vaan huumoria”. Suosittelenkin tätä erityisesti sinulle, joka mietit, miksi ne feministit taas räyhää.

Sanna Ukkolan tekstikin oli sinällään ihan… no… ehkä siinäkin on pointti. Mutta tuntui, että katson maailmaa vähän eri kulmasta, tai että Ukkola on vähän raapaissut pinnalta tasa-arvon puutteeseen liittyvää problematiikkaa mutta ei ole varsinaisesti halunnut tai uskaltanut astua yhtään syvemmälle noihin ongelmiin.

Olen feministi, totta kai, kannatanhan miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Nähdäkseni Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin, vaikka parannettavaa olisikin varmasti sekä miesten että naisten kannalta. En kuitenkaan koe, että miesten ja naisten välinen epätasa-arvo vaivaisi minua päivittäisessä arjessani. En välttämättä loukkaannu kevyen sovinistisesta huumorista enkä tytöttelystä, mutta… tunnistan kyllä ongelman.

Teen nyt ehkä aika karkean rinnastuksen, mutta eikö tytöttely-huumori tai naisten ulkonäön tarpeeton kommentointi ole vähän samaa juttua kuin homo-sanan huumorikäyttö? Ja pahoittaisitteko mielenne sinällään ihan hyväntahtoisesta ja leikkimielisestä poikaporukan huutelusta tyyliin ”sääkin oot tollanen vitun homo” tai ”hei homo, tuu tänne”? Eikö homo-sanan käyttö humoristisessa mutta kuitenkin alentavia merkityksiä sisältävässä mielessä ole osa laajempaa juttua, nimittäin sitä, että kulttuurissamme on pitkään pidetty homoseksuaalisuutta vääränä ja homoseksuaaleja alempiarvoisina ihmisinä?

Moni meistä ei jaksaisi suuttua siitä, että kaverin pöljästelyt kuitataan haukkumalla homoksi. Moni ei myöskään jaksaisi suuttua sovinistisesta huumorista. Mutta syytä ehkä olisi. Nimittäin molemmissa on kyse jäävuoren huipusta, ja jäävuori siellä alla on aika iso.

Ukkola kirjoittaa tekstissään, että feministit puuhastelevat väärien asioiden parissa. Pitäisi tarttua rakenteellisiin epäkohtiin ja kuitata hölmö huumori hölmönä huumorina.

Minä sanoisin, että puututaan ihmeessä niihin rakenteellisiin epäkohtiin. Mutta koko ilmiö pitää myös tunnistaa. Tasa-arvon vaatimus jää ohueksi, jos käsketään opojen hoputtaa tyttöjä opiskelemaan ”poikien aloja”, mutta ei uskalleta tai viitsitä miettiä, miten arkipäivän huumori tai kielenkäyttö ilmentävät vuosisatojen epätasa-arvoa. Sovinistinen läppä saattaa olla osa kulttuurimme rakenteellista epätasa-arvoisuutta, juuri sitä, mikä heijastuu sitten lopulta esimerkiksi naisten pienempiin palkkoihin.

”Nainen ratissa” -vitsit saattavat olla ihan hauskoja, mutta… niillä pidämme myös pystyssä stereotyyppisiä ja epärealistisia kuvia naisista ja miehistä heikkouksineen ja vahvuuksineen.

Toki räyhätessä ei kannata vahingossa yrittää purra kaikilta miehiltä päätä pois. Kannattaa varoa rakentamasta vastakkain-asetteluja ja suurentelemasta ongelmia. Mutta kyllä minusta pieniinkin epäkohtiin saa ja pitää puuttua. Ei feminismin tavoitteen eli tasa-arvon tarvitse olla jokaikisen ihan kaikista tärkein sydämenasia, mutta jos haluaa elää tasa-arvoisessa maailmassa, pitää kestää se, että joku jaksaa huomauttaa niistäkin pienistä palapelin palasista, joita minä en jaksa edes huomata.

Symppasin kaikesta huolimatta Sanna Ukkolan tekstiäkin aika pitkään. Sitten ihan viime metreillä Ukkola mielestäni mokaa aika pahasti sanomalla, että hei feministit, ei epätasa-arvoa ratkaista tunteilla vaan järjellä. Tässä lausahduksessa tulee mielestäni esiin yksi juttu, mikä kertoo epätasa-arvon suurelta osin näkymättömästä jäävuoresta: järjen ja tunteiden tiukka kahtiajako, ja (rivien välissä?) tunteiden niputtaminen naissukupuoleen ja järjen niputtaminen miessukupuoleen.

Järki ja tunteethan eivät nimittäin ole vastakohtia. Saatamme kuvitella, että teemme jonkin valinnan järjellä ja toisen valinnan tunteella, mutta… se on hölynpölyä ja kertoo lähinnä omista asenteistamme valintaamme kohtaan, tai vaikkapa intuition koetusta roolista valinnan tekemisessä. Ei ole mitään nappia, millä järjen saisi hiljennettyä aivoissa, jotta voisi tehdä valintansa tunteella. Ei ole myöskään mitään nappia, millä tunteet saisi pois päältä, jotta voisi pohtia ihan kaikessa rauhassa järjellä. Sekä ”järki” että ”tunteet” vaikuttavat jokaikiseen tekoomme, ja ”järki” ilman ”tunteita” tarkoittaisi kai lähinnä tietokonetta.

Lisäksi tunteet eivät ole naisten juttu ja järki ei ole miesten juttu. Vähemmän arvostettujen tunteiden yhdistäminen naiseuteen ja enemmän arvostetun järjen yhdistäminen mieheyteen ovat osa jäävuorta, joka pitäisi saada sulamaan, jotta miehet ja naiset voisivat oikeasti olla tasa-arvoisia.

Haluaisin lisää tunteita politiikkaan, erityisesti empatiaa. Affektiivinen empatia, aito samaistuminen toisen kokemukseen, on monen mielestä lähtökohta kykyymme moraaliin. Kun miettii maailman vääryyksiä, hippunen enemmän samaistumista toisen kärsimykseen ei vaikuttaisi olevan pahitteeksi maailman päättäjille.

Tunteiden riisuminen tiukasta kahtiajaosta ja ”naisellisuudesta” johtuvasta aliarvostuksesta voisi antaa myös miehille luvan kokea tunteita. Naiivisti uskon, että ehkäpä ne tunteet eivät välttämättä sitten niin usein purkautuisi kännissä väkivaltana. Sama toki koskee myös naisia.

Haluaisin, että sukupuolirooleissa olisi seinät leveällä ja katto korkealla. Haluaisin, että pojat voisivat tehdä tyttöjen töitä tai harrastaa tyttöjen harrastuksia ilman, että heitä arvostetaan vähemmän sen takia, ja haluaisin, että tytöt voisivat tehdä poikien töitä tai harrastaa poikien harrastuksia ilman, että se herättäisi kunnioituksen- tai epäluulonsekaista ihmetystä.

Haluaisin, että naisten ja miesten stereotyyppisia ominaisuuksia arvostettaisiin yhtä paljon sen sijaan, että tasa-arvo tarkoittaisi naisten yritystä olla kuin miehet tai sukupuolen poistamista kokonaan. Haluaisin, että olisi monta hyvää ja oikeaa tapaa olla nainen tai olla mies. Uskon, että siitä hyötyisimme kaikki.

Kuva: Pixabay

Kuvassa ajelehtiva jäävuori voisi symboloida pinnalta pientä mutta veden alla suurta epätasa-arvon kulttuurillista möykkyä, tai vaihtoehtoisesti rauhoittaa sinisillä sävyillään nettikeskustelusta kiihtyneitä tunteita.