Tsemppiä hallitukselle ja mietitäänpä vielä
Seurasin viime viikon kuluessa uuden hallituksen suunnitelmia vähän ristiriitaisin fiiliksin. Onhan siellä varmaan ihan hyvää tarkoitettu.
Ja silti: haluaisin asua Suomessa, jossa kaikista pidetään huolta,
jossa duunarin lapsista voi tulla insinöörejä ja insinöörin lapsista duunareita,
jossa laitoksessa asuvalla vanhuksella ja lähihoitajalla on välillä hetki aikaa jutella,
jossa köyhät ja rikkaat elävät yhtä pitkän elämän,
jossa yhteiskunta tukee, kun ihminen sairastuu eikä hetkeen pystykään olemaan tehokas, tai kun työpaikka menee ja uutta ei vaan löydy,
jossa halutaan kantaa vastuuta maailman asioista ja yritetään vähentää maailmasta epäoikeudenmukaisuutta, köyhyyttä ja sotia, eikä vain tuijoteta niitä omia varpaita,
jossa ymmärretään, että ympäristön hyvinvointi on välttämätöntä myös meidän kaikkien hyvinvoinnille ja että ympäristöongelmat eivät pysähdy valtioiden rajoihin ja siksi(kin) meidän kaikkien täytyy kantaa vastuuta,
ja jossa tuetaan heikoimpia.
Myönnän kyllä, että minuunkin vetoaa puhe velkaantumisen loppumisesta. En haluaisi elää velaksi yksityiselämässä, ja siksi valtion velkakin tuntuu pahalta. Toivottavasti velkaantumista saadaan vähennettyä, kun sitä nyt niin kovasti yritetään, (ehkä muiden arvojen kustannuksella).
Silti tuntuu, että rahaa säästetään nyt vetämällä mattoa hyvinvoinnin alta. Hyvät, monipuoliset ja kaikkien ulottuvilla olevat terveyspalvelut, mahdollisuus koulutukseen äidin ja iskän varallisuudesta riippumatta ja ympäristön kantokyky ja hyvinvointi ovat juttuja, joiden uhraamisella on myöhemmin kova hinta. Jos hyvinvointimme murenee, maksamme siitä myöhemmin myös rahalla emmekä pelkästään inhimillisellä kärsimyksellä.
Toki terveydenhuolto ja koulutus tarvitsevat rahaa. Silti aika isoja arvokysymyksiä on ratkottu ja ratkotaan, eikä arvovalinnoissa tunnuta jotenkin nyt olevan pienen, heikon ja äänettömän puolella. Kiva että tupakkaa verotetaan rankemmin ja että ajoneuvovero nousee, mutta hei… mietitään vielä.
Kuvassa tuijotan omia varpaitani.
Minähän en politiikasta juuri mitään tiedä, enkä taloudesta, ja aika harva muukaan taitaa tietää. Kaikilla meillä on myös mukana hippunen uskoa, kun uskomme tietävämme, millainen maailma on. Haluaisin, ettei velkaannuttaisi lisää, eikä minulla henkilökohtaisesti ole takataskussa mitään vastausta siihen, mistä ne rahat pitäisi ottaa – paitsi että ympäristölle haitallisia asioita sais toki verottaa, samoin terveydelle haitallisia (kuten omaa suklaansyöntiäni, aijai), ja ihmisillä joilla on uima-allas ois ehkä enemmän rahkeita osallistua talkoisiin kuin ihmisillä joilla ei ole varaa paikatuttaa hampaitaan. Minulla ei myöskään ole vastausta siihen, miten talous saataisiin kasvuun, vaan ennemminkin vastaukseni olisi se, että luonnonvarojen kasvavaan käyttöön perustuva jatkuva talouskasvu ei ole mahdollista rajallisella planeetalla, ja muista vaihtoehdoista olisi syytä puhua sen sijaan että tekohengitetään mahdotonta systeemiä. Silti haluaisin, että Suomessa terveydenhuolto pelaisi ja että jonain päivänä saisin eläkettä. Hankalia juttuja.
Tuleville päättäjille toivotan aurinkoisia kesäpäiviä, lintujen bongaamista, huonoa omatuntoa globaalin maailman ongelmista ja pehmeitä arvoja.