Uutiskatsaus, eli öljy takaisin maan alle
On ollut vähän kiirettä koulun ja NaNoWriMo:n kanssa. Kiinnostavia uutisia on kuitenkin ilmestynyt omasta hiljaiselostani huolimatta vähän väliä, ja nyt esittelen teille kaksi:
Obama on sanonut ei Keystone XL -öljyputkelle!
Öljyn tuottamista ja käyttöä (tai tässä tapauksessa ehkä enemmänkin kuljettamista) rajoittavat päätökset ovat tärkeitä siksi, että jos haluaisimme että ilmastonmuutos tekisi elämästämme mahdollisimman vähän hankalaa, suuri osuus tiedossa olevista öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden varannoista pitäisi jättää hyödyntämättä.
Fossiiliset polttoaineet loppuvat kyllä periaatteessa jonain päivänä, mutta ne eivät ehdi loppua ennen kuin olemme saaneet niillä posautettua maapallon melkoisen huonoon kuntoon.
Siispä ei pidä odotella öljyn loppumista vaan lopettaa öljyn tuottaminen, käyttäminen ja myyminen (ja siirtyä uusiutuvaan energiaan).
Ja vaikka öljy-yhtiöt tuntuvat välillä olevan vahvempia kuin valtiot, mahtavaa että Obama sai sanottua ei ainakin yhdelle tuollaiselle hankkeelle, joka kyllä kilistäisi kolikoita jonkun taskuun, mutta myös rakentaisi vähän turvattomampaa ja epäoikeudenmukaisempaa maailmaa meille kaikille.
Joensuussa on muuten menossa ainakin yksi fossiilisten polttoaineiden käytön vähenemiseen tähtäävä kampanja, nimittäin UEF Go Fossil Free, jonka tarkoitus on saada Itä-Suomen Yliopisto luopumaan sijoituksistaan fossiilisia polttoaineita tuottaviin yhtiöihin. Asiaa voi tukea vaikka omalla allekirjoituksellaan täällä.
Ja sitten se toinen maailmanluokan uutinen: löysin kirppikseltä farkut!
(Farkut UFF, vyö kuvausrekvisiittaa.)
Olin jo epätoivoissani alkanut kallistua sen puoleen, että ehkä sopivien käytettyjen farkkujen löytäminen on niin mahdotonta, että on paras vain luovuttaa ja marssia häntä koipien välissä tutun vaateketjun myymälään. Mutta ei, kaikki on edelleen mahdollista! Ei nämä nyt ehkä ihan täydellisesti istu, mutta paremmin kuin monet muinoin kaupasta ostamani farkut! Ja ne on ihan ehjät (tai no yhden vyölenksun vetäisin jo tänään irti, kun yritin kiskoa farkkuja sukkahousujen päälle, mutta no…)!
Valitettavasti huonoja uutisiakin kyllä on, kuten Ylen parin päivän takainen YK: Maapallo lämpenemässä rajusti – päästöleikkaukset eivät läheskään riittäviä, mikä tuntuu kertovan sitä samaa settiä että ihan oikeasti fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä pitää luopua ja nopeasti, tässä ei nyt ole paria vuosikymmentä aikaa odotella ihmeratkaisuja.
Ja tämä taitaa olla itsestään selvää, mutta parempaa tulevaisuutta voi yksi pieni ihminenkin rakentaa ainakin kahdella tavalla: tekemällä omassa elämässä ilmastoystävällisiä valintoja (kuten joukkoliikenne, kasvissyönti ja turhien asuinneliöiden karsiminen) ja painostamalla päättäjiä tekemään rohkeita päätöksiä, joiden tarkoitus on se että ihan oikeasti täällä maapallolla voitaisiin elää vielä sadan vuoden päästä, eikä vain se, että oma ja naapurin palkka ei vaan pääsisi laskemaan.
Ja nyt palaan takaisin sinne omaan koulun ja romaaninkirjoituksen kuplaani.