Yksityisautoilun riemua, ei kun –

Luin tänään ympäristöystävällisistä kaupunkilaisista (1), jotka eivät koe, että heidän elämäntapansa vie heiltä mitään, vaan enemmänkin antaa.

Sitten mietiskelin että niin, minullekin tämä räpistely hippusen ekologisempaa ja vastuullisempaa elämäntyyliä kohti enemmänkin antaa kuin ottaa. Siitä tulee jotenkin hyvä mieli.

Tuntuu kuin ei eläisi ihan pää pussissa vaan vähän uskaltaisi hahmottaa omaa paikkaansa maailman vääryyksissä ja koettaa edes välillä tehdä parhaansa.

Tuntuu hyvältä välittää taas vaihteeksi myös jostakin muustakin jutusta kuin omista ihmissuhteista ja opiskeluista. (2)

Olen isän ja äidin luona viettämässä viikonloppua. Tätä kaikkea mietin ajaessani henkilöautolla kahdenkymmenen kilometrin matkan kukkakauppaan ja ystävän luo kylään, tai ehkä mietin tätä kaikkea palatessani sieltä.

Ja sitten mietin että ai että tuntuu hyvältä ajaa autolla.

Siis kyllähän mielelläni ajelisin autolla ympäriinsä. Ehkä en ihan omassa arjessani Joensuussa, jossa liikun korkeintaan kuuden kilometrin matkoja kerrallaan ja polkupyörä toimii litteässä kaupungissa ihan mainiosti.

Mutta tuollainen kahdeksaakymppiä köröttely kymmenen vuotta vanhalla äidin autolla hiljaista keskisuomalaista tietä pitkin, voi ah.

Ehkä tulee myös mieleen ajokortin saamisen jälkeiset ajat, alkuyöt jolloin ajoin töistä tai kavereiden luota kotiin ja mietin kaikkia omia asioitani ja kuuntelin radiosta sellaista musiikkia, mitä en muuten koskaan jaksa kuunnella. Ja ehkä autolla ajaminen on vaan kivaa. Ja siitä tulee huono omatunto, ilmastonmuutos ja kaikki.

 

Onhan mulla muutenkin paljon epäekologisia haaveita, vaikkapa se omakotitalo maalla, turhia lämmitysneliöitä, sijainti varmasti ihan onnettomien liikenneyhteyksien päässä ja silti kuvittelen käyväni töissä kaupungissa, kuka keksisi mielikuvituksella rullaavan auton?

 

Käytännön vastauksena huonoon omatuntoon, vilpittömään hyvään yritykseen ja syntisen ihanaan yksityisautoiluun (tai lihansyöntiin, tai lentoreissaamiseen, tai halpaan suklaaseen, tai shoppailuun, tai valtavassa omakotitalossa yksin koiran kanssa asumiseen) voisi heittää vaikka sellaisen, että kannattaa aloittaa siitä, mikä on itselle helpointa. Mun on helppo olla syömättä punaista lihaa, ja helppo olla tekemättä viikonloppureissuja Keski-Eurooppaan.

Mutta tällä tavalla viikonloppuna lapsuudenkodissa, lammen rannalla, metsän ääressä, tuntuu että ehkä yritykseni elää mahdollisimman vastuullisesti ei tule ulottumaan elämänmittaiseen ekologiseen kaupunkiasumiseen saakka. Hitsi.

Tai miettikää nyt vaikka tätä lampea ihan ikkunan alla.

 

 

 

Kuvituksena olisi voinut olla myös lavastettu kuva autoa ajavasta meikästä, mutta epäilin, että autotallissa otetusta kuvasta ei ois välttämättä välittynyt se vauhdin riemu ihan toivotulla tavalla.

 

 

Kömpelösti tehdyt viitteet:

(1) Tenttikirjani Arkielämän ympäristöpolitiikka, toim. Ilmo Massa & Sanna Ahonen

(2) Vietin koko alkuviikon stressaamalla torstain tutkintoa ja erityisesti sen arvosanaa, ja torstaina kävikin ilmi, ettei tutkinnosta edes saa arvosanaa vaan ainoastaan hyväksytyn. Mutta varsinaisesti koetin kuitenkin tässä nyt viitata niihin aikoihin, jolloin luin Hesarin etusivun kerran kuukaudessa ja yllätyin aina mitä suurimmin siitä, mitä maailmalla olikaan poissaollessani tapahtunut.