Nauti nyt vielä kuin voit!

Jo raskaana ollessani kiinnitin huomiota siihen, kuinka tulevaan vanhemmuuteen liittyvä small talk oli pelkästään negatiivista. Toki nämä negatiiviset jutut heitettiin pilke silmäkulmassa mukahauskasti vitsaillen, mutta silti kommenttien yksipuolisuus hämmästytti. Iidan Matkassa –blogin Iida kirjoitti samasta aiheesta eilen, joten päätinpä minäkin avata sanaisen arkkuni.

”Nauttikaa nyt kun vielä voitte” oli yleisin kommentti kun maha pystyssä törmäsimme johonkin perheelliseen puolituttuun. Enemmän kuin toivoteltiin onnea, peloteltiin univelalla ja radikaalilla elämänmuutoksella, jonka suuruutta ei voi tajuta ennen kuin vauva syntyy. ”Kannattaa nukkua varastoon” on tieteellisestäkin näkökulmasta surkea vitsi, (ei ole mahdollista). Mutta surkea läppä se on muutenkin, esikoisensa syntymää innolla odottaville vanhemmille kerrottuna. Tätä ”vitsailua” tapahtui niin paljon, että olimme puolisoni kanssa varsin ihmeissämme, että mitäköhän meillä on oikein edessä. Ja mitä näihin kommentteihin on tarkoitus vastata? Eipä sitä lapsen hankintaa enää peruuttaakaan voi.

Kun vauva syntyi, sama meininki jatkui. Kertoessani että olemme nauttineet vauva-ajasta valtavasti, emmekä ole kokeneet olevamme erityisen väsyneitä, muistettiin naureskella että ”odottakaa vaan kun tulee hampaita”. No, nyt niitä hampaita on tullut, ja kivaa tämä on edelleen!

Mutta eihän se pelottelu toki niihin hampaisiin pääty. Tehdään kyllä selväksi, että kunhan vauva lähtee liikkeelle, niin kyllä se siitä vielä muuttuu. Ja ei sovi toki unohtaa odota vaan kun tulee uhma ja odota vaan kun alkaa teini-ikä –sutkautuksia. Joo joo, odotan odotan!

Tässä vaiheessa on hyvä korostaa, etten missään nimessä ole sitä mieltä etteikö lapsiperheiden, tai muunkaan elämän rankkuudesta aisi puhua. Tottakai saa, ja pitääkin. Nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään ystävien kesken käydyistä avautumisista, vaan kadunkulmassa tai kassajonossa heitetystä small talkista.

Kun joku menee naimisiin, ei häntä muistuteta siitä, että puolet liitoista päättyvät eroon, vaan häntä onnitellaan. Niin ikään työpaikan vaihtajaa kannustetaan burnoutilla pelottelun sijaan. Uskallan veikata, että valtaosa vanhemmista kokee lapsistaan enemmän iloa kuin harmia. Siksi ihmetyttääkin, miksi negatiiviset puolet tuntuvat usein keskusteluissa korostuvan.

Muutama viikko sitten vietettiin äitienpäivää ja some täyttyi kirjoituksista joissa kerrottiin kuinka vanhemmuus on tuonut elämään mittaamattoman paljon onnea. Miksi tästä puolesta ei puhuta kassajonossa, uhmaiällä pelottelun sijaan? Itselläni ei ole asiaan vastausta.

En epäile lainkaan, etteikö tämän ihanan vauvasöpöilyvaiheen jälkeen koittaisi kaikenlaisia vaiheita. En silti halua jo valmiiksi pelätä tulevaa tai demonisoida perhe-elämää. Kyllä sitä välillä väsytti, ärsytti ja raivostutti jo ennen vauvaakin.