Lohta ”Thai Style”

tiinan_juhlat_001.jpg

Lohta ”Thai Style”

Lohta saa usein edullisesti, ja se on ihan hyvää perusruokaa johon kyllä aika äkkiä kyllästyy jos tekeen aina samoja ruokia siitä. No, meillä oli kaapissa valmiina kaikenlaisia thai-tyyppisiä mausteita joten tehtiin tällainen ”uunilohi” johon kylläkin ensin paistettiin nahka rapeaksi, nostettin nahka lohen viereen jotta loheen saatiin kunnolla mausteita pintaan ja lopuksi koko hässäkkä uuniin. Toiset eivät pidä kalan nahkasta, mutta minusta se on ehdottomasti eräs parhaita osia kalasta. Tosin olen kuulemma syönyt lapsena myös kalansilmiä kuin karkkia, mutta ei siitä sen enempää. 

  • lohta noin 150-200 g per syöjä
  • seesaminsiemeniä
  • seesamöljyä
  • limeä
  • katkiksia jos haluaa
  • valkosipulia
  • tuoretta inkivääriä
  • tuoretta chiliä
  • kevätsipulia
  • suolaa
  • ruokokidesokeria

tiinan_juhlat_004.jpg

Eli homman nimi on siis se, että kala paistetaan voissa melko kuumalla pannulla nahka alaspäin, ja sitten otetaan pannulta ja laitetaan uunivuokaan, nahka irti ja viereen. Mausteet hienonnetaan ja sivellään kauttaltaan. Seesaminsiemenet kantsii tosin ripotella jo ennen paistamista, että ne paahtuvat myös ja tarttuvat kiinni nahkaan. Sit uuniin until done, menee jotain reilu kymmenen minuuttia tai ja joku  175-200 astetta… 

Huomaa annoksen thaimaalaisittain leikatut koriste tomaatit ja kurkut 😀

tiinan_juhlat_005.jpg

Koti Ruoka ja juoma DIY

Maailman paras salaatti

salaatti_002.jpg

Ehkä hieman dramaattinen nimi, mutta tää vaan oli niin hyvää!

Maailman paras salaatti

1. Tee kastike (tai käytä kaupan)

  • valmismajoneesiä
  • kermaviiliä
  • karkeaa dijon-sinappia 
  • tavallista sinappia
  • sitruunamehua
  • suolaa

2. Tee salaattipohja:

  • salaattia
  • tomaattia
  • kurkkua
  • muita kasviksia/hedelmiä/aurinkokuivattuja tomaatteja yms.  mitä haluat
  • välimeren yrtit- maustetta, suolaa, öljyä ja sitruunamehua, sekoita kaikki

3. Paista krutonkeja pannulla tai uunissa, älä polta 🙂

  • vaaleaa leipää
  • öljyä
  • valkosipulinkynsi
  • timjamia
  • suolaa

4. Paista broilerinfilesuikaleita pannulla ja mausta

  • paprikajauhetta
  • pippurisekoitusta
  • suolaa ja pippuria

5. Paista vuohenjuustoa pari siivua kuumalla pannulla viimeisenä

6. Kokoa salaatti! Mulla puuttu tuosta kuvasta tärkeä aines, eli balsamicosiirappi! Se on vuohenjuuston paras kaveri. Sitä voi tehdä itsekin, mutta meillä on käytössä kaupasta ostettu, ja se on kyllä todella riittoisaa tavaraa.

salaatti_003.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma DIY