noël.

Oi Joulu. Nyt on aikaa levätä hetki, nauttia siitä kahvikupposesta riisipuuron äärellä ja murehtia maksimissaan siitä, osuuko se manteli omaan kulhoon.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet melko kiireisiä, olen suhannut edes takas niin töissä kuin kaikkea muutakin hoidellessa. Aikaa ei ole ollut tarpeeksi kaikkien ihanien ihmisten kanssa olemiseen, joten näin Joulun kunniaksi lupaan itselleni pyhittää lisää vapaapäiviä perheelle ja ystäville. Hauska yhdistelmä tämän ”tee hirveesti töitä ja tienaa rahaa”-tavoitteen kanssa. Kaikilla tuntuu nykyään olevan kauhea kiire, mutta itse aion uhmata tätä sykliä vaan olemalla – eli laiskottelemalla. Edes nyt nämä pari pyhäpäivää (eli ennen sitä ahkeraa työntekoa).

Olkaa tekin vaan, ihan rauhassa ja hissukseen. Ja nauttikaa kaikesta kivasta mitä Jouluun liittyy – itselläni on ainakin mielessä joulumusiikin kuuntelu (edelleen, oi kyllä) sekä suklaaähkyt. Ja ehkä myös vähän himoitsen äidin taatelikakkua. Ruoka nyt vaan tuntuu olevan suuri osa Joulua, onhan se aika vuodesta kun naatitaan oikeen kunnolla. Tässä loppuhuipennuksena näkymää oman riisipuurokattilani sisällöstä. Täältä voitte arvailla mitä tosta sitten syntyikään…

image.jpg

image.jpg

image.jpg

Hyvää Joulua, joyeux Noël xxx

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Mieli

suklaapilvi.

image.jpg

Oli ystävä. Ja synttärit. Toiveena oli suklaakakkua tai marenkipavlovaa, mutta mikseipä niitä kahta voisi yhdistää.

Meinasin ensin tehdä tätä Hesarin viikunasuklaakakkua, joka on taivaallista. Appelsiinin kuorta, pähkinöitä ja kuivattuja viikunoita – mahtava joulujälkkäri, ihan vaan vinkki joulupöytään… Koska mutakakku näyttää silti pysyvän aina kaikkien lempparina (miksi?), leivoin sen marenkipilvellä kuorrutettuna. Päälle ripottelin granaattiomenan siemeniä ja lisukkeeksi vatkasin rahkakermavaahtoa. Miksi rahkaa? Paksumpi koostumus, raikkaampi maku ja tuskin ketään haittaa pieni proteiinilisäkään.

image.jpg

Näistä granaattiomenoista… Rakastan tätä hedelmää mutta noiden siementen irrottaminen on kyllä rasittavaa. Katsoin kummissani kun yksi kaverini hakkasi ja koputteli granaattiomenaa, mutta se taisi auttaa sillä siemenet irtosivat helpommin kuin mulla ikinä. Löysin myös tämän kirjoituksen, jonka avulla hommasta taitaa tulla helpompaa. Ensi kerralla sitten…

image.jpg

SUKLAAKAKKU MARENKIPILVELLÄ

Suklaakakku:

225g tummaa suklaata
150g voita
2 munaa
4 keltuaista (joiden valkuaiset marenkiin)
1 dl sokeria
1 tl vaniljaa
0,5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja
0,5 dl vahvaa kaakaojauhoa
0,5 tl leivinjauhoa
iso ripaus suolaa
1 shotti espressoa/vahvaa kahvia

>> Vuoraa n. 20-22 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa 2 munaa ja 4 keltuaista sokerin kanssa kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siihen suklaavoiseos. Lisää myös kuivat ainekset siivilöitynä ja lorauta lopuksi shotti kahvia. Paista 175c noin 20 minuuttia.

>> Ota kakku pois uunista ja aloita välittömästi marengin tekeminen. Laske uunin lämpötila 155c. 

Marenki

4 valkuaista
2 dl sokeria
1,5 tl valkoviinietikkaa
2 tl maissijauhoja
1 rkl kaakaota
50 g tummaa suklaata sulatettuna

>> Vatkaa valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa. Lisää sokeri pikkuhiljaa samalla vatkaten. Lisää myös viinietikka ja vatkaa kunnes marengista tulee kiiltävää. Lisää maissijauho ja kaakao varovasti käännellen. Sekoita lopuksi sula suklaa vain muutaman kerran käännellen joukkoon, mikäli haluat raitamaisia kuvioita marenkiin (kuvasta huomaa että itse vispasin liikaa). Kaada marenki kakun päälle ja paista vielä noin 20-30 min uunissa, kunnes marengin pinta on kuiva.

Rahkakermavaahto

n.1 osa (esim. 500g) vaniljarahkaa (itselläni Skyr)
n. 1 osa (esim. 5 dl) kuohukermaa

>> Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka vatkaten joukkoon. Jos käytät makeuttamatonta rahkaa, lisää ripaus vaniljasokeria.

image.jpg

Viikko aikaa enää jouluun, nautin näistä viimeisistä odotuksentäyteisistä päivistä ja mietin mitä kakkua sitä jouluksi tekisin… Siis tietenkin äidin taatelikakun lisäksi. Ehdotuksia? xxx

Koti Ruoka ja juoma