RAW kinder.

image.jpeg

Suklaa on parasta. Sitä ei voi korvata irtokarkeilla, kakuilla, leivonnaisilla, kekseillä – ei millään. Fazerin sininen tuo mieleen paljon muistoja niin lapsuusajoilta kuin myöhemmältäkin, Nutella taas ulkomaanmatkat – kaverit tietävät että reissussa mun on pakko saada aamupalalla Nutellaa. Pääsiäisenä parasta on Mignon munat, joiden vasta nyt tajusin maistuvan aivan Nutellalta – ei ihme että ne ovat myös yksiä lempisuklaitani. Mignon muna jakaa mielipiteitä mutta tällaisena suklaasyöppönä siinä ei ole mielestäni mitään överiä, päin vastoin sen voi syödä vaikka kerralla suuhun pistettynä (tämäkin on joskus tapahtunut).

Pääsiäinen on parasta aikaa suklaasyöpöille, siksi se pääseekin listalleni yksinä lempipyhinä – rehellisesti pelkän suklaan takia. Kinder tuntuu olevan kaikkien muiden suosikki, ja siksi ajattelinkin tehdä omanlaiseni version siitä, tällä kertaa raakasuklaasta. Samoin olevan varioinut Snickersiä aiemmin täällä.

image.jpeg

Mikä tässä on mielestäni parempaa kuin aidossa Kinderissä? Tietenkin terveellisemmät raaka-aineet mutta myös tummempi suklaa; maito- ja valkosuklaan yhdistelmä saattaa omaan makuuni olla hieman liian makea joten tummempi suklaa tasapainottaa sitä kivasti. Toki tästäkin voi tehdä omanlaisensa version lisäämällä esim. tocoa (riisinlesejauhetta) tai kookosmannaa myös suklaamassan joukkoon, jolloin se muistuttaa enemmän maitosuklaata.

image.jpeg

RAW KINDER
n. 15 pientä kinder-munaa tai 8 suurempaa riippuen muoteista

Suklaamassa:

75 g kaakaovoita
75 g kookosöljyä
50 g hunajaa, agavesiirappia, vaahterasiirappia tai kookossokeria
ripaus suolaa ja vaniljaa
0,6 dl raakakaakaota
0,6 dl carob-jauhoa (tai voit käyttää yhteensä 1,2 dl pelkästään raakakaakaota)
3 rkl lucumaa (ei pakollinen)
halutessasi enemmän maitosuklaamaista: 2 rkl sulaa kookosmannaa tai 2 rkl tocoa (riisinlesejauhoa)

+ täytteeksi kookosmannaa

>> Aloita sulattamalla kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa juoksevaksi. Lisää joukkoon makeutus, suola ja vanilja. Lisää myös kaakao, carob, lucuma ja mahdolliset muut aineet. Sekoita tasaiseksi massaksi ja ota pois vesihauteesta. Tarkista että seos on tarpeeksi paksua ja lisää kaakaota/lucumaa tarvittaessa – massan tulee tarttua muottien reunoille.

>> Vuoraa pienten muottien jokainen kolo suklaamassalla: koita saada se pysymään reunoilla, mutta säilyttäen muotissa vielä tilaa kookosmannalle. Säästä suklaamassaa noin 1/3 talteen. Laita vajaiksi täytetyt muotit pakkaseen kovettumaan. Sulata kookosmannaa vesihauteessa juoksevaksi.

>> Kun suklaakerros on kovettunut muotteihin, lisää koloihin sula kookosmanna – jättäen taas hieman tilaa vielä kerrokselle suklaamassaa. Pistä taas pakkaseen kovettumaan.

>> Valele vielä ohut kerros suklaamassaa kovettuneiden suklaiden päälle ja pistä pakkaseen kovettumaan. Nauti huoneenlämpöisinä, joten ota suklaat tarpeeksi ajoissa joko pakkasesta tai jääkaapista ”sulamaan”.

image.jpeg

Toivottavasti pääsiäispupu tuo teille kaikille tarpeeksi suklaata! Hyvää pääsiäissunnuntain odotusta xxx bises

Kommentit (1)
  1. Naaam! Pähkinäallergikko kiittää lämpimästi pähkinättömästä reseptistä 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *