Nappasin kirjahyllystä iltalukemiseksi Catherine Ingramin Intohimoinen läsnäolo (havahtuneen tietoisuuden seitsemän ominaisuutta) -kirjan. Muistin päivän jona ostin opuksen kirjamessuilta. Olin lukenut samana syksynä jonkinlaiseen kulttimaineeseen nousseen Eckhart Tollen Läsnäolon voiman. Läsnäolon voima muutti käsitykseni monesta asiasta. Vaikeuksien kohtaamisesta. Tavoittelun arvoisista asioista, rakkaudesta ja elämästä. Ennen Läsnäolon voimaa en voinut sietää self-helppiä. Vieroksun yhä valmiita teorioita ja sitä että joku muu kertoo minulle miten minun tulisi elää, mutten kategorisoi kaikkea self helpiksi luokiteltavaa huuhaa-lokeroon. 
Ingramin samaista aihetta käsittelevä kirja vaikutti hyvältä. Kassistani se kulki kuitenkin suoraan hyllyyn muiden ”tietokirjojen” viereen eikä yöpöydälle, koska oli liian monta teosta vielä kesken. Kirja oli kaunis, rauhoittava violetinsininen sopi hyvin muuten värikkääseen kirjahyllyyni. Välillä ihan vain katselin kirjaa ja tunsin jonkinlaista rauhallisuutta ja tyyneyttä, ehkä tyytyväisyyttä. Kirjan nimi ”Intohimoinen läsnäolo” muistutti minua usein niistä oivalluksista, joita tietoinen läsnäolo oli herättänyt. 
 

En kuitenkaan koskaan lukenut kirjaa edes puoliväliin. Luin pari kappaletta alusta ja siirryin toiseen kirjaan. Kirjailijan kirjoitustapa ei jotenkin iskenyt, vaikka sisältö oli juuri niin hyvää kuin olin ajatellutkin. Tolle-syksynä olin ahminut buddhalaisuuden opeista kertovia kirjoja ja kokenut jonkinlaisen henkisen valaistumisen. Halusin hirveästi olla hippi joka lukee tällaisia kirjoja ja jonka maailmaa hallitsee jokin muu kuin paheksuttu oravanpyörä. Yritin meditoida ja tehdä joka aamu sarjan aurinkotervehdyksiä. Siitä ei tullut mitään. Olin levoton ja kiukkuinen itselleni siitä etten pystynyt omaksumaan näitä hyviä, melkein pyhiä tapoja. Yritin pitkään luoda unirytmiä jossa herään aina viimeistään kahdeksalta. Yritin kirjoittaa ylös uniani ja löytää niistä punaista lankaa. Yritin alkaa käymään lenkillä viisi kertaa viikossa. Yritin alkaa syömään pelkkää vegaaniruokaa. 
 
Mielipaha ja vahva epäonnistumisen olo seurasivat näitä yrityksen tasolle jääneitä muutoksia. Ironista oli että kaiken tämän tarkoitus oli lisätä hyvinvointiani, ei vähentää sitä. Ja juuri niin kuitenkin kävi. 
 

Olen tehnyt elämässäni lukuisia päätöksiä ja lupauksia ja rikkonut melkein kaikki ennemmin tai myöhemmin. Lopulta on ollut pakko myöntää, että minusta vain ei ole ehdottomuuteen. Ei juuri missään asiassa. Ja ne harvat asiat, joissa ehdottomuuteen kykenen…no, niille ei koskaan tarvitse uhrata ainuttakaan ajatusta, koska ne ovat itsestäänselvyyksiä. Olen pyöreiden muotojen ihminen, lempeys ennen kaikkea. 
Asioiden kieltäminen itseltään johtaa usein aivan päinvastaiseen lopputulokseen kuin toivoisi. Yhtäkkiä pienestä asiasta tulee maailman isoin. Et voi lakata ajattelemasta sitä yhtä asiaa, koska se on ainoa asia jota et voi saada. 
 
Tupakoinninlopettamisyritykseni tuhoutui juuri tällä tavalla. En polttanut usein enkä paljon mutta halusin ehdottomasti lopettaa kokonaan. En ollut ikinä kärsinyt vieroitusoireista enkä liiemmin kaivannut tupakkaa silloin kun sitä ei ollut; yhtäkkiä kärsin epämääräisestä päänsärystä ja tupakanhimoni meni kaiken muun edelle. Luovutin, ostin askin ja poltin pari viikkoa päivittäin. Askin loputtua en mennyt hakemaan uutta. Ei tehnyt mieli. Olin muutaman kuukauden polttamatta kunnes jossain juhlissa otin muutaman. Oloni oli loistava enkä kaivannut tupakkaa vähääkään. Itseasiassa se ei edes maistunut enää yhtä hyvältä. Arkena en polttanut enää laisinkaan, juhliessa saatoin ottaa muutaman jos sattui tekemään mieli. Ja tällaisena polttamiseni on pysynyt. Voin huoletta kertoa työpaikalla etten polta ja voin huoletta mennä tupakalle bileissä. Mitä vähemmän murehdin vähäistä tupakointiani, sen vähemmän ajattelen tupakkaa ja sen vähemmän sitä tekee mieli. 
Lähes samalla tavalla kävi sokerin kanssa. Olin ennen herkkuhiiri (erityisesti suklaa-, keksi- ja jäätelöhiiri) ja yritin lopettaa herkkujen mättämisen useaan kertaan. Kun sitten annoin olla ja perehdyin hiukan siihen mitä nuo kuuluisat herkut sisältävät ja mitä niiden ainesosat tekevät kehossa, ei enää tehnytkään mieli. Tajusin myös, että iso osa sokerinhimostani oli puhdasta nälkää ja talttui säännöllisellä ateriarytmillä. Aloin syödä enemmän asioita hevihyllyltä ja aloin suorastaan himoita kasviksia ja hedelmiä – edelleen jos on tullut syötyä raskasta ruokaa/paljon herkkuja, täytyy seuraavana päivänä saada salaattia, smoothie tai mehua. 
Ja mikä parasta: syön aina mitä tekee mieli ja silloin kun tekee mieli. Lautasmalli on hieno keksintö, mutta syön mieluummin yhdellä aterialla yhtä asiaa ja toisella toista, kuin kaikkea sekaisin ympäri päivää. Siitä tulee minulle hyvä olo ja tuntuu, että myös vatsa sulattaa asioita tehokkaammin niin. Voin syödä neljän juuston pizzan ja yhtäältä raakakakkua tai kvinoasalaattia. Joskus on viikkoja, jolloin mätän kaikenlaista vähemmän terveellistä. Syötyäni pari-kolme päivää ”paskasti”, kyllästyn ja haluan jotain muuta. Ja se ero, mikä oloon tulee kun syö värikästä, ravitsevaa ja herkullista kasvisruokaa, sen kyllä huomaa ja pian.
 

Siispä…
 
kun haluat tehdä elämänmuutoksen (pienen tai suuren), anna itsellesi aikaa
 
älä ajoita muutosta sellaiseen kohtaan elämässä, jolloin sinulla on muutenkin kädet täynnä tekemistä 
 
mieti, kuinka kattava muutos on tarpeellinen
 
älä lopeta, jos et onnistu ensiyrittämällä vaan jatka rauhassa matkaasi 
 
pohdi, sopiiko sinulle kerrasta poikki, poisopettaminen vai jokin muu taktiikka
 
opettele tunnistamaan milloin koet tyytyväisyyttä, rauhaa ja onnellisuutta ja milloin taas yrität väkisin kokea niitä tai torjua negatiivisia tunteita (addiktiot ja huonot käytösmallit ovat usein tiedostamattomia tapoja käsitellä vaikeita tunteita)
 
kiitä ja kehu itseäsi; älä ajattele ”on pakko” tai ”täytyy”, vaan että haluat ja haluat sen takia, että voisit paremmin ja olisit onnellisempi
 
se mitä milloinkin teet muutoksen eteen, on aina riittävästi, kaikki muu on ekstraa
 
eikö sittenkään tullut mitään? ei haittaa. ehkä aika oli väärä, ehkä muutos ei edes ollut tarpeellinen tai lähestyit sitä väärästä kulmasta. 
 
ainoa hyvä syy tehdä minkäänlaisia elämänmuutoksia on hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisääminen. kaikki muu tulee itsekseen, kun nämä asiat ovat kunnossa. 
 
+ yksi: älä roiku välitiloissa, se syö energiaa ja antaa ei-mitään. tee tai ole tekemättä. huonokin päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan.
 

Ihanaa alkavaa kevättä! (kyllä, mulle kevät alkaa tammikuusta)