Elä Hetkessä!

iida4.JPG

Nykyisessä kiireisessä maailmassa, kun ihmiset suhaavat paikasta toiseen ja kännykät pirisevät jatkuvasti, on vaikea joskus pysähtyä siihen hetkeen ja nauttia elämästä siinä ja silloin. Myönnän itsekin, että välillä unohdan sellaisen niin sanotun tavallisesta arjesta ja pienistä asioista nauttimisen.

iida3.JPG

 

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut tietoisesti ajatella asiaa ja huomannut, kuinka ihan pienetkin asiat tekevät onnelliseksi. Esimerkiksi ihana keväinen sää saa minut todella hyvälle tuulelle ja nautin auringosta, kun pääsen ulos. Ostin myös viime viikolla ihanan pienen mandariinipuun ja se piristää minua ikkunalaudallani. Nautin, kun pääsen pitkän päivän jälkeen tuulettamaan ajatuksia lenkille ja kun treenin jälkeen pääsen omalle kotisohvalle vähäksi aikaa rentoutumaan.

iida5.JPG

Oma asenne vaikuttaa ihan hirveästi siihen, millaisen omasta elämästään tekee. Kun laittaa sen puhelimen välillä pois silmistä ja oppii pysähtymään siihen kuluvaan hetkeen, oppii nauttimaan elämän pienistä asioista. Olen oppinut, ettei pidä odottaa niitä juhlahetkiä tai sitä, että joku tulisi ja tekisi elämästä jotenkin ihmeellisen. Parasta on se, kun itse oppii nauttii nauttimaan arjesta ja omasta elämästä. Kaikki hetket tässä elämässä ovat elämisen arvoisia!

 

Ihanaa päivää ja alkavaa viikkoa, nauttikaa joka hetkestä!:)

 

<3:Iida

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli