Colour!
Pääsin viime lauantaina ensimmäistä kertaa osallistumaan väriestejuoksuun ja mukaan vetämään kyseisen tapahtuman alkulämmittelyä. Täytyy sanoa, että tapahtuma oli todella hauska ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille!
Jännitystä oli hieman ilmassa lauantai-aamuna, koska en ole koskaan aikaisemmin vetänyt jumppia yleisölle tai ollut edes mukana vetämässä niitä. Tapasin paikanpäällä tapahtuman juontajan ja Fressin ryhmäliikuntaohjaajan Riinan, joka oli päävastuussa alkulämmittelystä. Hän kertoi, että joudumme kokonaan improvisoimaan alkulämmittelyohjelman ja sekös vasta laittoi perhosia vatsaan. No, kaikki meni hyvin ja minulla oli todella hauskaa! Oli kivaa päästä tsemppaamaan juoksijoita ja päästä kokemaan, millaista on olla muiden edessä ohjaamassa koreografiaa.
Itse juoksu oli myös huikea! Reitillä oli pomppulinna- ja vaahtoesteitä ja juoksijoiden päälle sateli aina tietyin väliajoin värijauhetta. Maaliin oli mahdotonta päästä ilman värisuihkua. Riemu sen kuin yltyi, kun maalissa juoksijat saivat värijauhepussit, jotka yhtä aikaa avattiin ja suihkuteltiin kaikkien päälle. Ihmiset ja ilma olivat sateenkaaren värisiä kauttaaltaan!
Minusta on kivaa, kun urheilusta tehdään hauskaa ja ei aina tarvitse kilpailla. Väriestejuoksu oli hyvän mielen tapahtuma, eikä kukaan varmasti poistunut paikalta ilman, että oli hymy korvissa. Minulla oli ainakin!:)
<3:Iida