Järisyttävää junalukemista!

 

luomuliikunta.jpg

Istuminen tappaa. Viime vuosina on tehty paljon tutkimuksia istumisen haittavaikutuksista ja siitä, kuinka pahaksi istuminen ihmiselle on. Itsekin olen siitä tietoinen. En silti erikoisemmin ole asiaa miettinyt ennen kuin luin Arto Pesolan kirjan Luomuliikunnan Vallankumous. Sen verran järisyttävää faktaa tuli kirjasta luettua, että alkaa väkisinkin miettiä paljonko omaa takapuolta tulee penkissä lepuuteltua. Valotan nyt teille vähän, mitä kirjoittaja tällä luomuliikunnalla tarkoittaa ja mitä kirjasta oikein minulle selvisi.

 

Olen aina harrastanut paljon kuntoliikuntaa, kuten salilla ja jumpissa käymistä sekä juoksemista. Pidän itseäni varsin liikunnallisena, mutta enpä tullut ajatelleeksi sitä miten paljon päivässä tulee istuttua. Etenkin nyt, kun on paljon kouluhommia ja pitää tehdä kandia niin tulee kirjaston penkkiä kulutettua päivässä välillä kymmenisenkin tuntia. Tämä on tosi huono homma! Istuessa lihasaktiivisuus loppuu kokonaan ja aineenvaihdunta hidastuu hälyttävälle tasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen ei kuluta enää paljon yhtään energiaa. Elintoiminnot eivät myöskään pääse toiminaan niille tarkoitetulla tavalla, sillä ihmisen keho on alun perin tarkoitettu liikkumiseen.

 

Kirja kertoi tutkimuksen verranneen kahden saman kokoisen ihmisen energian kulutusta. Eroa päivittäisessä energian kulutuksessa oli huimat 2000 kcal. Ja nyt tulee se hämmentävin asia: 95% erosta johtui toisen ihmisen arkiliikunnan puutteesta. Kuntoliikunta selitti ainoastaan 5% erosta (kuntoliikkuja harrasti 2-3h viikossa kuntoliikuntaa). Ihminen, joka ei harrasta ollenkaan kuntoliikuntaa, mutta on aktiivinen arkiliikkuja voi olla huomattavasti paremmassa kunnossa kuin toimistotyötä tekevä kuntoliikkuja.

kylterirun.JPG

Luomuliikunta siis tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkea tietoisesti tai tiedostamatta tapahtuvaa lihasten aktivointia.  Minun perheessäni on loistava esimerkki luomuliikunnan eli arkiliikunnan harrastajasta, joka on loistavassa kunnossa, vaikka ei tykkää käydä harrastamassa varsinaista hikiliikuntaa: äitini. Työssään hän ei istu juuri koskaan, vaikka työpäivät saattavat olla kahdeksantuntisia. Hän kävelee muutenkin paljon. Sen lisäksi: siivous kunniaan! Äitini on oikea tehosiivooja, ja se on vaikuttanut arkiliikkumiseen yllättävän paljon! Kun imuroi ja moppailee parikin kertaa viikossa omakotitalon lattiasta kattoon, tulee liikuttua todella paljon. Jos ei siis siivoilu innosta, niin ottakaa se liikunnan kannalta. ;)

 

Tämän postauksen tarkoitus ei ole se, että haluaisin kaikkien lopettavan istumisen. Enemmänkin tässä on kyse siitä, että on mielenkiintoista huomata kuinka pienet asiat vaikuttavat kehomme hyvinvointiin niin paljon. Näillä asioilla voi edistää terveyttä huimasti. Hyvä tapa aloittaa on kävelemällä portaat sen sijaan, että ottaisi hissin. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani olenkin jo istunut hyvän tovin tässä junan penkillä. Taidan siis lopettaa tekstini näihin ajatuksiin ja lähteä pienelle kävelylle junan toiseen päähän.

 

<3: Iida

 

lenkkareita.jpg

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.