Take It Easy

 

arskaa.JPG

Usein kuulee sanottavan, että lihakset kehittyvät palautuessa ja levossa eli treenin jälkeen. Vaikka itsekin sen tiedän, olen aina aliarvioinut sanonnan merkityksen. Mulla on aina ollut tapana treenata paljon ja täysillä. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät liian pitkään malta olla paikallaan, vaan on pakko päästä touhuamaan ja liikkumaan. Se ei kuitenkaan itseni tapauksessa johdu treenaamisen niin sanotusta pakosta, vaan nautin kovasta treenistä.  Kuitenkin vasta viime aikoina olen alkanut oppia, kuinka tärkeää on välillä levätä ja palautua kunnolla.

 

Tämä kevät on ollut omalla kohdallani melko stressaava opiskelun suhteen. Hommia on ollut paljon ja olen huomannut, kuinka paljon kouluhommat voivat viedä ihmisestä mehuja. Stressitasot nousevat välillä väkisinkin korkealle, vaikka aika hyvin stressiä osaankin hallita. Tästä johtuen treenailukin on välillä työn takana, kun olo ei enää olekaan yhtä energinen. Stressi tai sen aiheuttamat vähäiset yöunet myös vähentäneet vastustuskykyä, jonka takia on flunssaa on pukannut itselläni tänä keväänä poikkeuksellisen sitkeästi. Tämäkin osaltaan vaikeuttaa treenaamista.

 

Kuitenkin sitä usein tulee kuviteltua, että olo on ihan hyvä ja kyllä sitä nyt yhdet treenit jaksaa käydä tekemässä, kun ei ihan sängyn pohjalla tarvitse maata. Kuulostaako tutulta? Kantapään kautta on tullut opittua, että keholle on annettava armoa ja aikaa toipumiseen. Jopa liiallinen stressi itsessään voi kuormittaa kehoa niin paljon, että treenaaminen vain pahentaa tilannetta sen sijasta, että siitä saisi voimaa.

 

Viime aikoina olen vihdoin oppinut kuuntelemaan omaa kehoani. Jos olo on pitkän päivän jäljiltä todella uupunut, niin on ihan hyvä välillä jättää se lenkki tai sali välistä ja viettää rauhallinen ilta. Kroppa kiittää ja treeni sujuu paljon paremmin, kun joskus ottaa rauhallisemmin. On osattava erottaa aito uupumus ja laiskotus toisistaan. Pääsiäinen onkin erinomainen aika ladata akkuja! Sen jälkeen on hyvä lähteä uudella energialla treenaamaan. Kuuntele siis kehoasi ja anna sen palautua!

 

Rentouttavaa pääsiäistä! :)

 

<3: Iida

kukat.JPG

 

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys