The Blog Is Back!

ptiida.jpg

Noniin!

Blogini on ollut melkoisella tauolla nyt loppukesän ja alkusyksyn ajan. Syynä tähän on ajanpuute, jonka vuoksi koin että minulla ei ollut tarpeeksi annettavaa blogiin ja jutuista olisi tullut varsin pinnallisia. Nyt, kun kokemusta on karttunut liikunnan alan saralla lisää, niin koen, että minulla on paljon uusia ajatuksia ja inspiraatiota.

Käynnissä on siis blogini uudelleen syntyminen entistä ehompana! Kuten jo ensimmäisessä blogikirjoituksessani mainitsin, blogini tulee käsittelemään haasteita ja ajatuksia, joita liikuntaan liittyy etenkin, kun itsellä on jokin treenaamiseen haasteita tuova fyysinen heikkous tai vamma. Minun tapauksessani tämä haaste on vasemman puoleinen hemiplegia, jonka vuoksi vasemman puolen raajojen lihakset ovat huomattavasti heikommat kuin oikean puolen. Muille se ei näy kuin huonona tasapainona toisinaan, mutta itse saa pihistä kuntosalilla tosissaan, että jaksaa nostaa sitä rautaa vasemmalla kädellä. Toisilla haasteena voi olla esimerkiksi ylipaino tai jokin vamma. Kuitenkin uskon, että juuri hemiplegian vuoksi voin auttaa ja motivoida ihmisiä paremmin tulevana personal trainerina.

Haluankin siksi tulevaisuudessa rakentaa uran personal trainerina painonpudottajien ja etenkin kuntoutujien keskuudessa ja auttaa heitä löytämään parempilaatuiset elämäntavat, hyvän olon ja liikunnan ilon. Sisulla pääsee pitkälle!

Liikunta on yksi suurimmista intohimoistani ja pysyvä osa elämääni joka tavalla. Toivon, että voin antaa teksteilläni vinkkejä treenaamiseen ja muihin hyviin elämäntapoihin sekä herättää yleisesti ajatuksia ja keskustelua. Iida’s Way on blogi minun maailmastani 🙂

Ihanaa syksyä!

<3:Iida

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys