Tule jo vappu!
Vähän esimakua tulevasta Wykyzinestä! Kuva by Minni Hurme.
Pian alkaa olla taas se aika vuodesta: vappu!! Tällä Vaasassa vappu merkitsee minulle ja varmasti monelle muulle opiskelijalle yhtä vuoden hauskimmista juhlapäivistä (tai tässä tapauksessa viikosta 😉 ). Vappu on aikaa, kun kouluhommat on alettu saada päätökseen ja kesä häämöttää. Kaikki fiilistelevät mennyttä vuotta ja nauttivat yhdessä vapun huikeista tapahtumista.
Jotenkin odotan tänä vuonna vappua erityisesti, koska kevät on ollut kiireinen. En ole päässyt osallistumaan opiskelijatapahtumiin samalla tavalla kuin aikasemmin, ja siksi vappu on minulle odotettu irtiotto. Täällä Vaasassa odotan erityisesti NESUn vappusitsejä, jotka ovat siis yliopisto-opiskelijoiden akateeminen pöytäjuhla. Siellä istutaan pitkissä pöydissä, lauletaan snapsilauluja ja pidetään hauskaa! Toinen vapun odotetuista tapahtumista on vappuaaton viettäminen Vaasan meren rannassa, jonne yliopiston opiskelijat ja kaikki ainejärjestöt kokoontuvat. Tässä yhteydessä lakitetaan myös merikotkan patsas. Siihen kuuluu omia perinteitä, kuten legendaarinen skumppasuihku. ;)
Kuitenkin parasta vapussa on ajan viettäminen parhaiden ystävien seurassa. Moni lähtee kohti kotipaikkakuntaa ja tekemään kesätöitä vapun jälkeen ja siksi on parasta, kun pääsee viettämään kevään viimeiset päivät hyvässä seurassa ja mahtavalla fiiliksellä!
Ihanaa viikonlopun alkua!
<3:Iida