Plastmamman

Näin on tämä ikuinen vaimoke taas saanut viettää erilaista perjantai-iltaa, ja seurata vierestä kun haalarikansa, se ryhmä mihin minäkin kuulun, viettää torstai-iltaa juoden, juhlien, pitäen hauskaa ja yrittäen saavuttaa kapteenin merkkiä aurajokilaivuritutkinnossa, se sama merkki, minkä minäkin olen vuosi sitten saanut.

Ei, tänä vuonna opiskelijatapahtumat, -tai bileet eivät kuuluneet minun ohjelmistoon. Sain nimittäin viettää laatuaikaa mieheni lapsen kanssa, kahdestaan. Kuinka ihanaa, on seurata kolmivuotiaan lapsen leikkejä, kuunnella hänen höpinöitään ja loistavia sutkautuksia (tottahan toki, ei voi olla totta, jne..). Käydä kirjastossa valitsemassa muumi-kirjoja ja mennä isin työpaikalle jäätelölle, käydä puistossa ja sen jälkeen mennä leikkimään pienoislaivoihin. Monelle arkipäivää, mutta minulle (ainakin vielä) harvinaista ajanviettoa.

Kuitenkin nyt kahden päivän aikaisten herätyksien, ja satunnaisten väsy-itku-kohtauksien jälkeen nautin mielelläni omasta ajasta. Täytyyhän näitä akkuja ladata, että joskus jonain päivänä, ehkä mahdollisesti jaksaa päivittäin tehdä tätä samaa. Nostan hattua (tai viinilasia) kaikille äideille ja isille jotka joka päivä saavat kokea saman, minkä minä näinä kahtena päivänä.