DMA Studieture

Viime perjantai oli tähänastisen toimistoharjoitteluni hauskin päivä. Toisaalta en voi sitä toimistopäiväksi edes kutsua, sillä lastentarhan pörriäiset päästettiin ulkoilmaan. Yhdeksän harjoittelijaa pakkautuivat heti aamutuimaan piennen pakettiautoon ja lähtivät tienpäälle.

Ystävykset Ben&Joy olivat laatineet matkaohjelmamme, joka jätti Kööpenhamina taakseen suunnaten laitakaupunkien kautta aina Ruotsin puolelle asti. Pääpaino oli Dorte Mandrup arkkitehtien töillä, mutta mukaan mahtui myös muutaman vanhemman mestarin teos.

 

(Community Centre Herstedlund, 2006-2009)

Ensimmäisenä pysähdyimme Alberslundiin, yhteen Kööpenhaminan vieruskunnista tutustumaan sosiaaliseen asumiseen sekä kunnantaloa. Oppaaksemme saimme projekteissa mukana olleen kaupungin arkkitehdin, joka oli samalla yksi yhteisön asukkaista. Rakennusten ympäristö on ollut ja on edelleen haasteellinen, sillä aivan naapurissa sijaitsee piikkilangoin aidattu vankila. Sellien läheisyys heijastelee niin rakennuskorkeuksiin estäen terassien suuntautumisen otollisimpiin ilmansuuntaan sekä ympärysseudun asukkaisiin. Harmikseni sainkin huomata, että kunnantalo on jäänyt vähälle ja huonolle käytölle, hieman jopa heitteille, kun kunnan asukkaat eivät ole ottaneet sitä omakseen. Rakennus tarjoaisi hienolla muuntautuvuudella puitteet aktiiviseen toimintaan ulos avautuvalla keittiöllä, avaralla salilla, keltaisella ja moni syvyisellä portaikolla, kiipeilyseinällä, skeittirampilla ja kattoterassin koripallokentällä.

 

(Lange Eng Collective Living, 2007-2009)

Lang Engen asukkaatkaan eivät ole myöskään ottaneet kunnantaloa omakseen, sillä heidän asuntorinkiinsä sisältyy jo suuret yhteistilat. Ostaessaan asunnon asukas ostaa palasen myös yhteisötiloista ja velvollisuuden osallistua yhteisön toimintaan esimerkiksi siivoamalla taikka ruokaa laittamalla. Jokaisen asunnossa on puitteet ruuanlaittoon, mutta kollektiivi järjestää yhteisen illallisen kuudesti viikossa. Alkuaikoina illallisilla kävikin 120 henkeä ja vieläkin illalliselle saapuu 80 asukasta. Vastaavanlaiseen yhtä yhteisölliseen asumisyhteisöön en ole aiemmin törmännyt ja itse en olisi ainakaan vielä valmis jakamaan mieltäni rauhoittavaa illallista kouluruokalaan verrattavassa hälinässä.

Voimakas yhteisöllisyys ja avoimuus mahdollistaa kuitenkin asumisen kahdessa kerroksessa siten, että kullekin asukkaalle on taattu yhteys pihaan. Ylemmän kerroksen asukkailla ei ole täysin omaa pihaa, vaan he jakavat sisääntulopihan alakerran naapurin kanssa, mutta oma kattoterassi heillä kuitenkin on. Tanskalaiseen tyyliin asunnot ovat kapeita tarjoten läpitalon näkymiä, jolloin myös pohjakerroksen asukkailla on yhteys sekä sisätulo- että sisäpihaan.

Rakennuskokonaisuuden materiaalivalinnat ovat pohjoismaisen ajattomia. Ulkoinen fasadi metsää vasten sekä katto kääriytyvät tummaan puunkuoreen jättäen vaaleaksi sisälle sulkeutuvan pihan. Tunnelmaltaan sisäpiha on avoin asuntojen suurien ikkunoiden sekä pehmeän heinikon ja muuten matalan kasvuston myötä.

 

(Jœgersborg Watertower, 2004-2006)

Alberslundin jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti Helsingøriä päästäksemme lautalla yli Ruotsin puolelle. Ennen lauttarantaan saapumistamme pysähdyimme Gentofessa, jossa päähuomio kohdistui toimistomme tekemille korjaus- ja muutostöille. Pistäydyimme vuonna 1957 valmistuneeseen, Arne Jacobsenin Munkegards Skoleniin, joka sai DMA:n suunnitteleman laajennuksen vuosina 2005-2006. Jacobsenin päätöihin lukeutuva koulu hurmasi minut pienimittakaavaisuudellaan ja melkeimpä tunsin kaipuuta ala-asteaikaan. DMA:n toteuttama laajennus perustui maanalle laskeutuviin tiloihin ja pihalle puhkaistuihin valopihoihin, jotka loivat tilallista sekä ajallista kerrostumaan.

Toinen kunnostuskohde oli opiskelija-asunnoksi muutettu vanha vesitorni, jossa uusi asuntokerros toi pienemmän mittakaavan tuntua vesitornin suuriin rakenteisiin samalla kuitenkin säilyttäen maamerkin luonteen.

 

(Råå Förskole, 2006-2013)

Matkamme pääkohteena voidaan  pitää esikoulua Ruotsin Rååssa. Vuonna 2013 valmistunut päiväkoti sijaitsee mielenkiintoisella ja maisemallisesti näkyvällä paikalla, rannan ja vanhan kalastajakylän välissä kytkettynä ala-asteeseen. Päiväkoti muistuttaakin harmaine puuverhoiluineen ja polveilevine kattomuotoineen pientä kylää hiekkadyyneillä. Nauhamainen rakennus nappaakin kapean muotonsa maaston käyristä synnyttäen mielikuvaa hiekasta kasaantuneesta dyynistä. Varioiva kattomuoto takaa valon saannin keskeisiin oleskelusaleihin ympäri vuoden. Päiväkodin pohjaratkaisussa on lähdetty testaamaan perinteisestä poiketen avoimempaa rakennetta, mutta käytössä hoitohenkilökunta on kuitenkin kaivannut avointa pohjaa pirstovia väliseiniä.

 

(Sankt Petri, Sigurd Leweretzin, 1966)

Viimeisenä kohteenamme oli vielä  Ruotsin Klippanilla sijaitseva Sigurd Leweretzin suunnittelema Sankt Petrin kirkko. Vierailu vuonna 1966 valmistuneeseen matalaan tiilikirkkoon oli minulle jo toinen, mutta mielelläni palasin sen turvallisen tuntuiseen syleilyyn. Rakennus on kuin luola, jonka sisäänkäynti täytyy löytää viettelevän maaston johdattelemana. Sisällä kirkossa ei tunnu kuitenkaan ahtaalta vaan pienimittakaavaisuus tuntuu kotoisalta sekä lämpimältä ja illuusio ikkunattomuudesta tuo avaruuden tunnetta.

Opintomatkalla antoisinta oli nähdä lasten ilo ja arkkitehtuurin hyvyys. Ihailen toimistoni kykyä huomioida pienimmät tehden pienimittakaavaista, iloista ja samalla arvokasta ja laadukasta arkkitehtuuria. Kyseessä ei ole vain lapsia, vaan tulevaisuus.