Lounastunti ja lämmin kuppi vihreää

 

”Iris, that looks haelthy” oli vanhemman arkkitehdin kommentti ensimmäiselle viikolla mikroon työntämälleni vihreälle keitokselle, joka erottui  tanskalaisten voileipäkääreiden keskeltä. Kyseisen hetken muistan kuin eilisen, vaikka huomaamatta siitä on ehtinyt vierähtää jo kaksi kuukautta.

Valokuviani selatessa havahduin haihtuvaan aikaan ja vinhaan vilistäviin viikkoihin. Hujauksessa toimistoharjoittelusta on vierähtänyt jo yli kolmannes enkä ole huomannut rustata muistiinpanoja harjoitteluraporttia varten. Mitä siis kuluneista toimistopäivistä on tähän mennessä tarttunut matkaan?

 

Keskikokoiseksi toimistossa Dorte Mandrup Arkitehdeilla työskentelee melko paljon harjoittelijoita, kaiken kaikkiaan meitä on yhdeksän ympäri maailmaa – Tanskasta, Ruotsista, Skotlannista, Amerikasta, Australiasta, Kiinasta sekä tietenkin minut Suomesta. Työskentelykielenä on pääasiassa englanti, mutta ruotsalaisten tyttöjen kanssa puhun tanskavaikutteista ruotsia ja tanskalaistytön kanssa jonkin sortin tanskaa. Harjoittelijoiden joukossa on myös tanskalaispoika, jonka mumina on minulle vielä liian haastavaa eikä hänelle taida riittää kärsivällisyys puhua minulle pikkulapselle vaadittavalla selkeydelle. Viime viikkoina olen kuitenkin antanut kiitosta tanskankielen opiskelulle uhratulle ajalle, kun eteen lävähti satasivuinen tanskankielinen psykiatrian kilpailuohjelma, josta selvisin sanoja tarkastellen ilman koko tekstin kääntämistä australialaisen työparini tavoin.

Me harjoittelijat olemme pieni ja tiivis ryhmä, kuin pieni luokka, mikä sopii hyvin luonteenlaadulleni. Harjoittelijat eivät koskaan työskentele yksin, vaan kahden tai kolmen hengen ryhmissä, jonkin kokeneemman arkkitehdin ohjaamana. Koska toimisto vilisee nuoria arkkitehdin alkuja, on meillä suunnitteluprosessissa sananvaltaa. Mahdollisuus vaikuttaa tulikin minulle iloisena yllätyksenä kun Suomessa olin tottunut vain puhtaaksi piirtoon. Toisaalta vaikutusvalta tuo mukanaan myös vastuuta ja työpäivät venyvät pitkiksi, toisaalta alhainen ”palkkamme” mahdollistaa kokeilevan, koulunomaisen ja aikaa vievän ajatteluprosessin.

Aivan en tiedäkään kuinka suhtautua toimiston ”puoli-ilmaisen” työvoiman suureen hyödyntämiseen. Toisaalta olen iloinen opista ja mahdollisuuksista vaikuttaa, mutta toisinaan tunnen pientä hyödyntämisen makua harjoittelijoiden toimiessa projektin ideageneraattorina ja palautusten yöllisinä työmyyrinä. Aluksi ajattelin oman toimistoni tekevän kauniista, maksaessaan meille tanskalaisen opintotuen verran, kun yleensä tanskalaistoimistoissa ei makseta sitäkään. Ihmettelinkin, miksi esimerkiksi ystäväni työnantaja suhtautuu hieman negatiivisesti työpaikkaani, kunnes havahduin harjoittelijoiden määrään. Toimistossa tietenkin tulee olla enemmän arkkitehteja kuin harjoittelijoita, mutta toimistolleni on kehittynyt vahva systeemi harjoittelijoiden hyödyntämiseen ja suhde ammattilaisten ja opiskelijoiden välillä alkaa mennä yksi yhteen. Hieman olenkin pohtinut kuinka toimisto aikanaan täyttää syntyvän kuilun ikäpolvien välillä, kun uutta työvoimaa ei palkata harjoittelijapaletin pyörittämisen kustannuksella.

Työetiikan kyseenalaistamisesta huolimatta on ollut mielenkiintoista päästä työskentelemään toimistoon, joissa on hyvät resurssit testata ja oppia uusia asioita sekä tekniikoita. Ensimmäisinä työviikkoinani, minut heitettiin mukaan kilpailun loppuvaiheeseen, enkä tuolloin vielä osannut hyödyntää sanavaltaani vieraassa projektissa ja aika menikin enemmän toimiston tavoille opetteluun. Cadillä piirtämisen ohella olen jo kahteen kertaan osallistunut pienoismallin rakentamiseen ja tutustunut laserleikkurin ihmeelliseen maailmaan. Jo edeltävänä vuonna KADK:lla opin työmallien tärkeyden, mutta nyt olen virittänyt aivosopukkani viimeisteltyjen mallien huolellisen ajattelun tasolle. Kokeneemmilta nikkareilta olen oppinut paljon uutta materiaaleista, tekniikoista, liitoksista ja oikeanlaisten tiedostojen laatimisesta. Harjoittelun jälkeen paluu pelkän mattoveitsen ja kapalevyn pariin voikin tuntua haastavalta.

 

Ensimmäiset kuukaudet toimistossa menivätkin projektista toiseen hyppien ja DL:ssa autellen työpäivien muuttuessa työilloiksi. Iltaisin meistä pidetään kuitenkin hyvää huolta toimiston tarjoten illallisen, jostakin Vesterbron take away -ravintolasta. Rahallista kiitosta suurempi on myös sanalliset kehut ja hieman huvittavaksi koenkin, että nimeni pian löytyy toimiston kilpailuvoiton myötä projektin esittely materiaaleista, kun oma osuuteni oli vain viimeisten päivien julkisivujen photoshoppaus ja tanskalaisten rakastamien diagrammien piirtäminen.

Olenkin jo kauan odottanut hetkeä, jolloin saan aloittaa tyhjältä pöydältä. Nyt minulle viimein tarjottiin se mahdollisuus, kun työlistasta löysin nimeni uuden kilpailun kohdalta. Mistään helposta aloituksesta ei tosin ole kyse, vaan suomalaisaustralialaistanskalaisella kolmikolla ideoimme Kööpenhaminan uutta psykiatrista sairaalaa. Haastetta antavat muun muassa eriskummallinen tontti sekä laaja ja monimutkainen tilaohjelma, jonka arkkitehtuuria sanelevat psykiatrian erikoismääräykset. Kilpailuohjelman luku ja syventyminen psykiatrian maailmaan on ollut mielenkiintoista ja monella tavalla ajatuksia herättävää. Toisaalta olen mieltänyt sen myös haastavaksi ja turhauttavaksi, kun välillä koen tuntevani ja ymmärtäväni tanskankielisen tilaohjelman laskelmat ja taulukot tanskalaisiakin paremmin. Perjantaina sain onneksi tunnustusta syventymisestäni ja johdonmukaisuudestani taiteelliselta johtajaltamme, kun työparieni ollessa poissa jouduin yllättäen selittämään ajatuksiamme erilaisista konsepteista yhteistyötoimistomme arkkitehdeille. Pienistä kiitossanoista saa aina uskomattoman paljon uutta energia sekä intoa ja tulevat kuukaudet tulevat varmasti tarjoamaan lisää uusia ja opettavia hetkiä parantavan arkkitehtuurin parissa.

Nyt olen puhunut paljon työstäni ja on aika palata lounastunnille seuraavan vihreän sosekeiton myötä. Koleina syyspäivinä keittolounas on mitä parhain, sillä keitot kuuluvat harvoihin ruokalajeihin, jotka vain paranevat maustuessaan.

 

 

Vihreä sosekeitto2-3 annosta 1 parsakaali n400-500g200g kesäkurpitsaa3-4dl vettä2 keskikokoista sipulia3 valkosipulin kynttä300-400g naudan jauhelihaa (vähärasvainen/ luomu)5g/ 1tl kylmäpuristettua kookosöljyä3rkl/ 30g kookosmaitoa (vähärasvainen, jääkaappikylmä)mustapippuriahimalajansuolaa päälle20g /¼ avokadoa per annos ravintojakaumayksi annos 386kcal45g proteiinia, 49%11g hiilihydraatteja, 12%16g rasvaa, 39%

 

1. Laita vesi kiehumaan ja lisää sinne paloiteltu parsakaali sekä suola. Keitä kaaleja kannen alla, jolloin syntyvä höyry kypsentää ylimmät palaset.
2. Kuullota pannulla kookosöljyssä toinen hienonnetuista sipuleita sekä valkosipulin kynnet.
3. Parsakaalien alkaessa kypsyä lisää joukkoon paloiteltu kesäkurpitsa.
4. Siirrä kuullotetut sipulit syrjään ja ruskista nyt pannulla toinen hienonnetuista sipuleista jauhelihan kanssa. Lisää hieman suolaa.
5. Kasvisten ollessa kypsiä siirrä kattila pois levyltä ja lisää joukkoon valmistamasi sipulit. Soseuta keitos sauvasekoittimella. Jos jauheliha on vielä raakaa, voit siirtää parsakaalikeiton takaisin liedelle.
6. Jauhelihan ollessa kypsää siirrä keitos pois liedeltä ja lisää sinne kookosmaito ja mausta mustapippurilla. Lisää viimeisenä lihat, joista osan voit jättää halutessasi keiton päälle. Tarkista suola.
7. Keiton pinnalla raejuuston taikka smetanan aseman hoitaa paloiteltu avokado.