Ole tässä hetkessä, ole juuri ja nyt
Elo ihmisen huolineen ja murheineen,
se on vain väliaikainen.
Ilon hetki myös helkkyvine riemuineen,
se on vain väliaikainen.
Hetkessä olemisen taito on monelle nykyisin vieras asia, sillä harvoin olemme läsnä tässä hetkessä tiedostaen sen, ilman ajatuksia menneestä tai tulevasta. Monesti jopa ylpeilemme sillä, kuinka monta asiaa pystymme toimittamaan yhtäaikaisesti puhumattakaan vielä samanaikaisesti päässä sinkoilevista näkymättömistä ajatuksista.
Minulla on paha taipumus matkata ajatuksissani menneen ja tulevan välillä. Toisinaan kyse on hempeästä haaveilusta, tosinaan vain suunnitelmallisuudesta. Tänä syksynä hyväntahtoisen haaveilun sijaan tilaa ajatuksistani ovat kaapanneet murheet tulevasta, huoli toimeentulosta koulun sekä Kelan kanssa käytävä kirjeenvaihdon myötä.
Alkujaan ajattelin tukevamman Tanskaan asettautumisen sekä kurssittoman lukukauden myötä syksyni olevan aiempia stressittömämpi, mutta toisin kuitenkin kävi. Pitkät työpäivät ja ongelmat sosiaaliturvan, vakuutusten ja opintotuen kanssa ovat ajaneet aivoni raskaaseen ja niitä lisää stressaavaan monityöskentelyyn. Tiedostaminen muun muassa suuhun matkaavasta lusikallisesta on jäänyt sähköpostivirran varjoon.
Meditaatio on sisäänpäin kääntymistä, olemista tässä ja nyt. Sen aikana verenpaine sekä sydämen lyöntitiheys laskee ja aivojen aallokko rauhoittuu matalammalle tasolle, jolloin tietoisuus aktivoituu ja mielikuvitus pääsee valloilleen. Hyvä ja syvä meditatiivinen kokemus voi olla lähes unenkaltainen tila. Se voi olla paikalleen pysähtymistä, meditaationauhan kuuntelua, liikkumista luonnossa, syvään hengittämistä taikka joogaamista.
Ihailen isäni taitoa heittäytyä ruokalevolle vaaka-asentoon ja pian syntyvästä kuorsaavasta äänestä päätellen hetkellistä pysähtymistä. Itse en osaa oikein rauhoittua päiväunilla, vaan mielessäni alkaa heti juosta tekemättömien asioiden lista. Tällöin kuitenkin yritän ottaa hetkeksi kiintopisteen mökkilaiturista ja muistella sen karheaa pintaa ihoni alla, tuntea lämmittävän auringon ja piirtää uudelleen mieleeni rannan kivet ja kaislat. Meditatiiviseen tilaan pääsen helpommin juoksemalla taikka pyöräilemällä, kunhan ensin mieleni on tyhjentynyt kaikista ylimääräisistä ajatuksista. Toisinaan lenkkeily on kuitenkin itselleni hyvinkin tietoinen asioiden ajattelun ja järjestelyn keino ja parempi keino itseensä keskittymiseen onkin joogasaliin asteleminen.
Liikunta on kuitenkin suunniteltua toimintaa ja olisikin hyvä pysähtyä hetkeen arjessa. Tämä voi olla vaikka tiskien tiskausta keskittyen astioiden väriin ja muotoon sekä veden loiskeeseen ilman mitään muita ajatuksia. Minulle arkeen pysähtymistä on ruuanlaitto, jolloin keskityn yksinomaan reseptin seuraamiseen taikka mausteiden maisteluun.
Tärkeintä mielestäni hetkeen pysähtymisessä on kuitenkin läsnäolo. Tekniikan ympäröidessä meitä ja menneen sekä tulevan löytyessä takataskusta katoamme liian helposti pois käsillä olevasta hetkestä. Emme osaa olla tekemättä mitään, vaan yhä useammin katoamme virtuaalisen maailmaan, vaikka kehomme ja läheisemme nauttisivat enemmän syvistä hengenvedoista ja kynttilänliekin tuijottamisesta – Aina ei tarvita sanoja ja tekoja, läsnäolo riittää.
Tuoksu viehkeinkin kauneimman kukkasen,
se on vain väliaikainen.
Aika kultaisen, hellimmän nuoruuden,
se on vain väliaikainen.
(Matti Jurva)