Positiivisia sanoja ja banaanileipää

Se on kumma, kuinka yhdellä negatiivisella sanalla on kaikki hyvät pyyhkäisevä voima. Arkkitehtiopiskelijana olen tottunut kritiikkitilanteisiin, mutta en vieläkään osaa suhtautua työhöni kohdistuneeseen kritiikkiin täysin tyynesti. Koulussa meille korostetaan kritiikin suuntautuvan arvioitavaan työhön, eikä sen tekijään. Minun on kuitenkin vaikea irtautua työstäni, koska olen luovuttanut siihen palasen sisintäni. Kritiikeissä pyydänkin aina jotakuta ystävääni kirjaamaan saamani palautteeni ylös, sillä itse tarraudun liian helposti vain negatiivisiin sanoihin hyvien haihtuessa välittömästi tuhkatuuleen.

Julkiset tekstinikin joutuvat kriittisten silmien alle, jolloin tiedostan niskaani satavan sekä risuja että ruusuja. Negatiiviset sanat jäävät helposti kummittelemaan pääkoppaani, mutta minun ei tulisi antaa niille sen suurempaa painoarvoa kuin positiivisillekaan. Minun tulisi muistaa, että yhtä negatiivista blogikommenttia vasten olen pitkin syksyä saanut paljon enemmän positiivista palautetta niin tuttaviltani kuin tuntemattomilta lukijoilta. Kommenttikenttään tullut tervehdys tai punaisena hehkuva sydän antaa aina hetkeksi syyn leveämpään hymyyn, eikä positiivisten sanojen lämpöä tulisi unohtaa yksin siihen hetkeen.

Jostain kummansyystä vielä hieman nolostelen blogiharrastustani, etenkin arkkitehtipiireissä, vaikka sen itse aloitinkin kirjoituksella ”Uskalla innostua”. Blogihaaveineni en ole ollut kuitenkaan ainoa arkkitehti, vaan ystäväni paljasti  haaveilleensa omasta ja kehuikin päätöstäni ryhtyä tuumasta toimeen. Samainen ihanuus kuittasi myöskin huoleni sisällöstäni sanoin: ”– elämässä on hyvä olla vähän hömpötystä tasapainottamassa vakavampia asioita.” En ikinä tohdi ottaa kirjoituspuuhiani itse puheeksi ja niinpä oli mukavaa ja jopa yllättävää kuulla kasvotusten arvostamaltani ystävältä hänen seurailevansa elämääni juttujeni kautta nähden samalla ruokalautasiani syvemmälle.

Toinen ilonaihe viimepäivinä on ollut, kun jokin ystävästäni on uskaltautunut kokeilemaan ruokaohjeitani ja osoittanut niiden miellyttävän muidenkin makunystyröitä kuin vain omiani. Tämänkertainen reseptinikin on testattu useamman suun kautta. Työkaverini kysyi ohjetta banaanileipääni ja edellisviikolla hän toikin ohjettani seuraten leipomiaan palasia toimistolle maisteltavaksi, minkä seurauksena resepti lähti uudemman kerran jakoon. Mistään mystisestä reseptistä ei ole kyse, vaan banaanileivän salaisuus on pitkä odotus. Illalla leivotusta leivästä kehkeytyy yöaikana mehevän mausteinen, muhkean muheva, makupala.

Banaanileivän ohjeen myötä positiivisempaa perjantaita kaikille. Jollet lähde kokeilemaan reseptiä, koita ainakin olla takertumatta negatiivisiin sanoihin ja nauti saamistasi kehuista, aivan pienestäkin, banaanileivän kanssa taikka sitten vain hymyssä suin.

 

 Banaanileipänoin 12 palaa 350g/ 3-4 banaania4 kananmunaa1, 5dl jauhoja (suosikkini 60g mantelijauhoja ja 60g gluteenittomia kaurahiutaleita)55g/ 8 kap taateleita15g/ 1rkl tahinia (tai muuta pähkinävoita)½ sitruunan mehua2-3tl caeylonin kanelia1 tl kardemummaa1tl leivinjauhettahimalajansuolaa

 

45MIN180°C

 

ravintojakaumapalanen 1/12 vuosta116 kcal5g proteiinia, 18%10g hiilihydraatteja, 36%6g rasvaa, 46% 

1. Laita uuni kuumenemaan.
2. Musaa jo rusehtamaan päässeet banaanit. banaanit saavat tosiaan olla jo parhaat päivänsä nähneitä, jolloin ne ovat makeimmillaan ja pehmeimmillään. Näin vältyt muilta makeutusaineilta.
3. Mittaa muuta aineet kulhoon ja sekoita.
4. Paista uunin keskitasolla noin 45 min.
5. Anna leivän jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Parhaimmillaan leipä on vasta seuraavana päivänä.