Toisen silmin

19.11. 2013 

Hän otti yhden ja raapaisi – kuinka se rätisikään palaessaan! Se hohti lämmintä, kirkasta valoa kuin pieni kynttilä, kun hän piteli kättään sen yllä. Se oli kertakaikkisen ihmeellinen valo. Tytöstä tuntui kuin hän olisi istunut suuren rautalieden ääressä, jolla oli kiiltävät messinkiset jalat ja messinkikoristelut. Oi kuinka tuli paloikaan!

Runsaat neljä kuukautta sitten kiskaisin juureni irti tutusta ja loikkasin tuntemattomaan. Sekavin tuntein astuin koneeseen, ajatukseni lensivät vaarini kanssa taivaisiin ja samalla koitin hokea itselleni, että kaikki järjestyy. Parin tunnin lennon jälkeen seisoin matkalaukkuni kanssa Kööpenhaminan kentällä. Olin koditon. Metromatkalla hostellille katsoin haikeana jokaista ikkunaa, olisipa tuo minun.

Dormi painajaisesta, kiihkeän asuntopulan keskeltä, minut pelasti erään suomalaisperheen avuliaisuus. He tarjosivat tilapäistä majoitusta vierashuoneestaan kodin- ja lastenhoito apua vastaan. Tämä oli minulle ensimmäinen osoitus tanskalaisesta avoimesta ja huolehtivasta ilmapiiristä. Loimuavasta lähimmäisen rakkaudesta. Oman huoneenikin löysin lopulta tuntemattoman antaman vinkin kautta. Pienet teot synnyttävät niin tekijässään kuin vastaanottajassa suurta iloa ja lämpöä. Ne sytyttävät toivon kipinän. Yksikin hyvä teko voi muuttaa tulevaa.

Lue koko juttu udesta ositteesta www.cleanchoice.fi.