Vaihtovuosi KADK:lla
Vuosi sitten muutin Kööpenhaminaan ja aloitin vaihtovuoteni Det Kongelige Danske Kunstakademin arkkitehtiosastolla. Koulu on huomattavasti omaani suurempi ja itse arkkitehtuurin laitoksen sisältä löytyi osastot 1:stä 11:sta. Osastojen numerot antavat jonkinlaista osviittaa työstettävästä mittaskaalasta – Mitä suurempi numero, sitä pienempi on piirustusten skaala. Niinpä osasto 1 alkaa suuren mittakaavan maisemasuunnittelusta ja osasto 11:sta päädytään huonekalujen suunnitteluun. Koulun vapaassa ilmapiirissä rajat osastojen välillä ovat kuitenkin melko väljät ja eroja voi olla vaikea huomata, minkä takia koulun rakenne on päätetty muuttaa tulevasta syksystä alkaen neljään instituutioon ja niiden alla kulkeviin studioihin.
Suomessa hakupapereita täyttäessäni valitsin arkkitehti Jan Søndergaardin vetämän osaston 7, Building and Realisation. Luulin työskenteleväni heti hieman pienemmässä, ihmisläheisemmässä mittakaavassa, sillä koin tarvitsevani siinä harjoitusta, mutta toisin kuitenkin kävi. Ensimmäisellä viikolla eteen lävähti vuoden mittainen projekti Cphx5, Copenhagen times five, jonka mittakaava osoittautui suuremmaksi kuin mikään aikaisempi harjoitustyöni.
Osastoni oli siis valinnut koko lukuvuodeksi työstettävän teeman Cphx5. Meidän tuli asettaa itsemme kärjistetyn tulevaisuuskuvitelmaan, jossa Kööpenhaminan väkiluvun ajatellaan viisinkertaistuvan. Aivan utopistinen kuvitelma ei kuitenkaan ole, sillä kaupunki kasvaa kuukausittain tuhansilla asukkailla ja sain itsekin todistaa tätä huutavan asuntopulan keskellä.
Teeman ja muutamien tanskankielisen taajamien virkistystä käsittelevien aloitusluentojen lisäksi emme saaneet tulevaan työhömme muuta ohjenuoraa. Vaihtareita tosin kehotettiin tutustumaan kaupunkiin ja niinpä seuraavana koulupäivänä ohitimmekin pyörinemme Holmenin ja suuntasimme läheiselle teollisuusalueelle hakemaan inspiraatiota. Otsikko Cphx5 mielessäni avasin myös hakukoneen samalla pohtien, mitkä ovat minulle tärkeitä asioita, mistä innostun ja minkä parissa haluaisin työskennellä.
Tehtävän annon hurja vapaus tuntui aluksi vaikealta. Toisaalta annetun otsikon puitteissa lähes kaikki oli mahdollista, mutta toisaalta tarvitsit entistä perustellummat syyt ratkaisuillesi. Sydäntäni lähellä ovat sekä ympäristön että ihmisen hyvinvointi. Niinpä päädyin työstämään osin kelluvaa tulevaisuuden kaupunginosaa Kööpenhaminan ja Malmön välille, missä asuminen yhdistyy tutkimukseen ja osterien viljelyyn. Samalla kun osteriviljelmät tuottavat hyvälaatuista proteiinia ihmisten ravinnoksi ne puhdistavat merta osterien suodattaessa meriveden kehonsa läpi.
Kööpenhaminan historiassa ja myös tulevaisuudessa vesi on tärkeässä roolissa. Historian aikana kaupunki on suojautunut ulkoisilta vihollisilta täyttömaasta rakennetuin saarin. Tulevaisuudessa sotilaallista uhkaa suurempi on luonnon mullistukset ja merenpinnan kohoaminen uhkaakin peittää alleen kaupungin reuna-alueita.
Nämä asiat mielessäni lähdin projektini pariin. Ensimmäinen kuukausi olikin vain omien intressien etsimistä ja tiedon hakuun annettiin paljon aikaan. Aluksi työskentelimme myös pienissä ryhmissä ideoiden yhteistä strategiaa kaupungin kasvulle. Kun yhteinen tulevaisuus, Öresundin ympärille kietoutuva Loop city, oli luotu kukin syventyi omaan työhönsä. Oman projektin määrittely olikin jotain täysin uutta verraten Suomen opetussysteemiin, jossa tilaohjelma ja lista palautettavista dokumenteista annetaan käteen heti kurssille saapuessa. Syksyn aikana loin kaavatasoisen suunnitelman kelluvalle kaupungille ja keväällä zoomasin lähemmäs kohti rakennusmittakaavaa.
Suunnittelussa mittakaavojen vaihto heijastui myös aina aikaisempiin vaiheisiin ja niinpä vielä keväällä päivittelin jo syksyllä tehtyä yleissuunnitelmaa. Alkukevääksi sain työhöni myös chileläisen vahvistuksen, kun osastomme opettajat olivat valinneet työni yhdeksi esimerkiksi, joka voisi toimia valmiina kontekstina uusille vaihtareille. Chileläistytön kanssa kehittelimme kaupungin rakennetta eteenpäin, minkä jälkeen erkanimme jälleen omiin projekteihimme. Hän suunnitteli yhdelle saaristani koulun minun suunnitellessa asumista ja tutkimusta yhdistävää esimerkkiä osteritornista.
Ideanani oli, että yksittäiset osteritornit loisivat yhdessä suuremman tutkimusverkoston. Päätutkimustilat sijoittuvat veden alle luoden pinnan yläpuolelle julkista ulkotilaa. Tornien ytimet ovat raskastekoisempaa betonia ollen yhteydessä matalaan pohjaan ja siten tukien muita kelluvia rakenteita. Tornien ytimet ovat kuin puun runkoja, joihin kevytrakenteisemmat, metalliset ja lasiset asunnot ja muut julkiset tilat, ovat ripustettu. Ostereita kasvatetaan vertikaalisti ripustamalla ja vertikaalisuus ja ripustaminen ohjasivat myös arkkitehtuurin muotokieltä.
Lukuvuoteni oli henkisesti melkoista vuoristorataa. Välillä tuntui ettei projektini etene ja joskus kuukausien työ tuntui valuvan hukkaan äkkikäännösten myötä. Toisinaan taas oivallus saattoi syntyä mallilla leikkien tai opettajani saattoi osoittaa vanhassa jo rytätyssä skissä piilevän ratkaisun kulloiseenkin ongelmaan.
Tärkeimmät asiat, mitkä vaihtovuotenani omaksuin tanskalaisesta opetuksesta olivat prosessin merkitys ja käsillä tekeminen. Hienoja loppuplansseja merkityksellisempää on loppukritiikkiin kuljettu matka, tehtyjen ratkaisujen perustelut ja oma oppimisprosessi. Itse välillä murehdin, mitä oikein tulen näyttämään loppukritiikissä, mutta opettajani korosti aina toimivan konseptin merkitystä. Kevään työssäni en päässytkään niin pitkälle kuin olin alkujaan ajatellut, kun pienen mittakaavan suunnittelu mullisti vielä kertaalleen koko yleissuunnitelman, mutta lopputuloksena oli toimiva näkemys ympäristöä ja ihmistä kunnioittavasta tulevaisuudesta.
Vaihtovuodelta sain siis rohkeutta tehdä suuriakin muutoksia suunnitteluprosessin aikana. Itsenäisen työskentelyn ja oma-aloitteisuuden määrä oli aikaisempia kouluvuosiani suurempi. Lukuvuoden alussa kullekin opiskelijalle jaettiin henkilökohtainen opettaja, jonka kanssa keskusteltiin kerran tai kaksi viikossa. Joskus tosin ohjaus jäi vieläkin harvemmalla opettajien toimistokiireiden vuoksi. Näissä tilanteissa tukea sai onneksi muilta opiskelijoilta. Tanskalaisessa koulusysteemissä osasto on kuin pieni perhe, jossa autetaan toinen toisiaan. Kaikki opiskelijat vuosikurssiin katsomatta työskentelivät saman aihepiirin sisällä, kandivaiheen opiskelijat tosin hieman ohjatummin. Maisterivaiheen opiskelijat työskentelivät kuitenkin yhtenä ryhmänä täysin saman tehtävänannon parissa vuosikurssiin katsomatta.
Nyt yrittäessä siirtää vaihtovuoden pisteitä Suomalaiseen rekisteriin kaipaan ehkä hieman viimeisteltyjä kritiikkiplansseja. Kuluneena vuonna en itse asiassa planssannut kertaakaan, vaan sekä palautettavat materiaalin sisällössä että tavassa vallitsi myöskin täysi taiteellinen vapaus. Oma loppukiritiikkini olikin jo melko tanskalaiseen tapaan kollaasi piirroksiani ja mallejani, tosin värejä uskalsin vielä käyttää tanskalaisia kollegojani enemmän. En ole varmaan ikinä käyttänyt niin paljon liimaa ja skissipaperia kuin vaihtovuotenani Tanskassa, jossa käsin tekemiselle annettiin suurta arvoa konetyöskentelyn jääden vähemmälle. Kritiikeissä peräänkuulutettiinkin aina ensi fyysistä mallia ja vasta sen jälkeen leikkauksia.
Vaikka kuluneena vuonna jäin kaipaamaan enemmän ohjausta, suomalaista järjestelmällisyyttä, kun välillä tunsin olevani kuin Espanjassa, sekä luentoja alan pikkuhiljaa sisäistää vuoden antia. Minusta tuntuukin, että elin haastavan fuksivuoden uudelleen ja siksi koenkin tärkeäksi, että jään tänne vielä harjoitteluun, sillä tähän mennessä olen kokenut toisen opiskeluvuoteni kaikkein antoisammaksi ja uusia oppeja toivoen jatkan taivaltani Tanskassa.