Näin karkeasti arvioituna kaikista nettimeemeistä noin yhdeksänkymmentäkolme prosenttia on kamalaa kuraa.

Tämä facessa uutisvirtaani uinut kuitenkin kolahti.

Olen perusluonteeltani hyvin laiska ihminen, jolle vaakataso on pystyasentoa luontaisempi valinta. Menen mieluiten sieltä, missä aita on matalin tai missä aitaa ei ole ollenkaan. Pötköttelen mielummin kuin puserran.

Tällaisessa elämässä ei ole kuin yksi vika. Se tekee minut lopulta onnettomaksi. 

Ristiriitahan siinä on, ja iso. Jostain syystä kuvittelen olevani onnellisin, jos saisin vain vapaana haahuilla aamusta iltaan vaikka kylmä totuus on se, että tarvitsen toimintaa. Rytmiä ja rajoja. Tekemisen meininkiä. 

Siinä se on, tämän elämäm kouluni tärkein läksy. Vielä en ole päässyt puhtain paperein tentistä läpi. 

Kadehdin ihmisiä, jotka inspiraatio yllättää päivittäin ja joilla on suorastaan pakottava tarve luoda koko ajan jotakin uutta. Itselleni inspiraatio on hyvin harvinainen vieras. Jos olisin tässä elämässä jäänyt sitä odottelemaan, olisi tehtyjen töitteni lista vieläkin lyhyempi kuin se kuuluisa Kekkosen hiustenhoito-opas. 

Mutta aina kun olen jotakin vain ruvennut tekemään, aina on jotakin syntynyt. Joskus paskaa, joskus timantteja. 

Mutta jotain kumminkin.

On myös hitokseen helpompaa vain jäädä puhumaan asioista kuin oikeasti tarttua toimeen. Olen todistanut lukemattomia kertoja sitä kuinka luovat ja lahjakkaat ihmiset tuhlaavat arvokasta yhteistä aikaa pelkkään paskanpuhumiseen ja asioiden ylianalysointiin, sen sijaan että vain käärittäisiin hihat ja kokeiltaisiin, miten käy. Todistanut ja ollut täysivaltaisena rikoskumppanina. 

Vain tekemisen kautta voi syntyä jotakin, vain tekemisen kautta voi saada jotakin aikaan. Hirveän pelottavaahan se on, siksihän minäkin sitä välttelen ja haluaisin vain maata hiljaa paikallani. En tiedä, kumpaa pelkään enemmän: sitä, mikä sisältäni pyrkii ulos vai sitä, ettei sieltä tulekaan mitään.

Ja aivan kuten Laura, myös minä haluaisin tähän kohtaan sen naistenlehtiotsikon:

Minna Mänttärin avoin tilitys: En suostu enää pelkäämään. 

Sain kylään ystävän, joka esitti pienen, mutta tärkeän kysymyksen.

Mitä tekisit elämälläsi, jos voisit tehdä ihan mitä vaan?

Hengitin syvään. Vastaus tipahti huuliltani kuin saippuapala liukkaiden kämmenien välistä.

Tätä mitä minä nytkin teen. 

Jos saisin aina tehdä lauluja ja laulaa niitä, jos saisin aina tehdä kuvia.

Jos saisin aina tehdä lauseita, jos saisin keksiä uusia sanoja.

Jos saisin aina oppia uutta, jos saisin aina haastaa itseäni tai olla haastamatta. 

Jos saisin aina olla ottamatta itseäni turhan vakavasti.

Jos saisin aina asua tässä paikassa, tämän pikkuisen perheeni kanssa.

Jos saisin aina mennä marjametsään, tai olla menemättä. 

Jos saisin aina välillä karata jonnekin ja tulla sitten takaisin. 

Jos saisin aina kutsua kylään rakkaita, jotka ottavat vastaan itkuni ja nauruni. 

Jos saisin aina olla yksin, kun sitä eniten tarvitsen.

Jos saisin aina elää näin, en muuta pyytäisi. 

Kuva: Laura Tähkävuori.