Minun suurin pelkoni äidiksi tulon suhteen (ennen raskautumista), että menetän raskauden ja lapsen myötä itseni, oman minän. Että minä en ole…tai minä en voi olla enää se minä. En osannut sitä sen suuremmin selittää, millä tavalla pelkäsin minuuteni katoavan. Yksi ystäväni naurahtikin, että ”hei katopa meitä, ollaanko me muututtu kauheasti lapsen saannin jälkeen? Ei olla.” Ja se oli totta.

Vuosia aiemmin oli aika, jolloin en ollut varma haluanko lapsia ollenkaan. Kuitenkin tuli hetki, jolloin totesin, että kyllä elämä tuntuu tyhjältä, jos elämme koko loppuelämämme siten, kuin silloin elimme. Ja siis nautin elämästämme tuolloin kovasti. Se oli huoletonta, olin löytänyt  miehen joka oli samanlainen seikkailijaluonne kuin minä, ja kaikki muukin hänessä oli kohdallaan. Tärkeimpänä se tunne hänestä. Matkustelimme, harrastimme, teimme road trippejä, kävimme festareilla, keikoilla ja näimme ystäviämme ympäri Suomen. Ihanaa aikaa kaikin puolin. Jossain kohtaa kuitenkin saapui se hetki että lapsi olisi erittäin tervetullut. Onneksemme se toteutui.

Kuitenkin jo raskauden aikana pohdin toiselle ystävälleni pukeutumistyyliäni. Että voiko se olla sama kuin ennen lasta. Minulla oli sellainen etiäinen että omalla kohdallani ei. Jotenkin tuli outo fiilis siitä, että valitsisin hapsutetun napapaidan, korkeavyötäröisen kynähameen ja maiharit asukseni kun työnnän vaunuja. Vaikka edelleen pidin tuosta tyylistä.

Kesällä, kun Romeo oli noin kolme kuukautinen, olimme kaupungilla ja minulla oli päällä biker-mallinen nahkatakki, joka oli käyttömäärässä lähes alusvaatteiden tasolla 😀 . Henri otti meistä kuvia, kun syötin Romeota. Kuvia katsoessani totesin, että ai kamala, ei käy yhtään tämä vauva ja nahkatakki samaan kuvaan. Ja sitten jälkeenpäin olin ihan että wtf? Miksei muka käy? Miksi äitiys ja nahkatakki ei muka sovi yhteen?! Naurettavaa!

Toinen juttu tapahtui nyt äskettäin (Romeo on jo sen 8kk). Ostin kahdet uudet housut; toiset nahkaa jäljittelevää denimiä, ja toiset mustat tekonahkaiset cargo-housut. Olin aivan huumassa etenkin jälkimmäisistä, mutta silti oli sellainen fiilis, että enhän minä -äiti-ihminen- voi tuollaisia pitää?! Taas kerran, naurettavaa!! 😀

Käänsin ja väänsin nahkahousuasiaa ja höpöteltiin aiheesta tanssiryhmäläistenikin kanssa ja tulin siihen tulokseen, että jotkin vaatekappaleet ja vaateyhdistelmät kuuluu ehkä jättää nyt sinkkuvuosien ja huolettomien extempore-baari-iltojen aikakauteen. Koska onhan sen jälkeen tapahtunut paljon. Tapasin Henrin, olimme muutaman vuoden kahdestaan, tuli korona, kaikki tapahtumat katosivat, nyt olen jo äitikin – ja vaikka en olisikaan äiti- on vaan ikää ehtinyt tässä välissä kertyä sen verran että tyyliasiat kypsenee, muuttuu. Enhän minä varhaisteininä käytettyjä vaatteita enää parikymppisenä pitänyt. Eikö siis vain ole luonnollista, että 25+ käytetyt vaatteet eivät napostele 30+ ikäisenä.

Ja huom. nämä pohdinnat ja päätelmät ovat minusta, muilla asiat ja fiilikset voi olla ihan toisin ja se on täysin fine!

Ja vaikka pukeutumistyyli onkin nuorekas, persoonallinen ja erottuvakin, voi se olla sitä monella tapaa. Ja sehän on suorastaan ihanan virkistävä ajatus, että hei, nyt tarvitsen vaatekaapin päivityksen, koska these are so last season! Siihen ei todennäköisesti liity millään tapaa äidiksi tulo, tai mummoutuminen, vaan tapahtumarikkaat vuodet ovat vain saaneet (nyt vasta) meikäläisen havahtumaan että hei, aika tutkiskella minkätyylinen minäni onkaan nykyään. Fresh up!

Onko muilla tullut tämänkaltaisia käännekohtia esiin lähiaikoina? Mikä sen on mahdollisesti saanut aikaan?

Nana