Toistaiseksi olen saanut kokea vauvan kanssa kahta erilaista päivärytmiä. Kummassakin puolensa ja puolensa, mutta ehdottomasti jälkimmäisen valitsisin hands down anytime!

Ensimmäinen 2kk. Tietysti karrikoidusti arvioitu aika, koska eihän se nyt niin mene et vauva on silleen ”Aaa joo PAM tänään tuli 2kk, vaihdanpa rytmiä coolio”. Vaikka jotkut asiat tuntuu naurettavan selkeästi vaihtuvankin tässä sirkuksessa.

Ekat pari kuukautta meni siis 2h välein syöttämällä ja vatsan väänteitä ihmetellessä. Yksinkertaisesti vauvan vatsalaukku on niin pieni, syntyessään kuulemma noin rypäleen kokoinen (-paitsi meidän vauvalla joka on kai puoliksi hevonen syömismäärästä päätellen), ettei sinne mahdu paljoa ja se täyttyy hetkessä (ei täyty), ja toisaalta taas maito sulaa-humpsahtaa niin pian että viimeistään parin tunnin päästä tarvii täyttää se jo uudelleen (oi kyllä). Lisäksi suolisto ottaa aikaa tottuakseen kohdun ulkopuoliseen elämään; maitoruokintaan, sekä ilmavaivoihin.

Eli lyhyesti, rutiini on 2h: ruokinnasta ruokintaan ja unta välissä, vauvalle siis. Okei,myös vaipanvaihtoa, (ruokintaa) ja vatsanväänteitä, ennen kuin taas ruokitaan. Öisin vielä keinutellaan nyyttiä ympäri taloa. Tässä se, mitä enää tuosta ajasta muistan. Eli melkeinpä jatkuvaa tekemistä. Miehen kanssa vuoronvaihtoa harrastamalla selvittiin tästä, onneksi siihen oli mahdollisuus.

Toinen rytmi on se, mitä eletään nyt. Ei käryäkään kuinka iso vatsalaukku on, meidän vauvan syömisestä päätelleen ehkä pesis-räpsän kokoinen, mutta nyt selkeämmän syömisrytmin lisäksi arkeen kuuluu vaiheet. 

Fuck me.

Pardon my French, mutta nyt se sirkus-sana otetaan oikeasti käyttöön 😀 Nyt poika syö noin 3h välein (päivällä saattaa olla helposti pidempikin väli):

-paitsi jos on vaihe, että syöminen muuttuu vaistomaisesta tahdonalaiseksi. Eli silloin syödään jos halutaan. Sillä ei olekaan enää painoarvoa, että onko nälkä. Syödään jos halutaan. Rintaraivareiksi olen kuullut tätä kutsuttavan myös. Vanhemmille se on ei-niin-kiva, jos samaan hetkeen osuu valinnat ”en tahdo syödä” ja ”karjuva nälkä”. Tähän onneksi on olemassa konsteja. Konsteja, jotka saattaa näyttää sirkustempuilta, ja vaativat välillä ainakin kaksi aikuista. Eli täytyy syöttää oudoissa paikoissa, paikoissa jossa ei ole ennen syöty, asennoissa jossa ei ole ennen syöty, syödä ennen kuin tulee nälkä, syödä vasta kun on nälkä, syödä pystymmässä, syödä liikkeessä, syödä paikallaan ja liikkeessä, syödä ennen unia, kesken unien, jälkeen unien, tai kaikkia näitä. Vaiheet nimensä mukaisesti kestää vain lyhyehkön ajan, onneksi. Mutta ne saattaa palata. Päiväksi, kahdeksi tai viikoksi. Kunnes tulee seuraava vaihe.

Nukkumisessa sama juttu. Rutiinit on, ja kun vaihetta ei ole päällä, arki on ihanan helppoa, kun tietää mitä tuleman pitää. Normirutiini pitää sisällään kolme yösyöttöä (aikaväli 19:00-07:00), aamupäivällä pitkät päiväunet mahdollisesti yksi ruokinta välissä (aikaväli n.10:00-14:00) ja kolmet tai neljät lyhyemmät (30min-60min) päiväunet ennen yöunia.

-jos on vaihe, saattaa mennä kaksi päivää ilman kunnon päiväunia. Eli vauva nukahtaa, mutta herää ehkä 15min jälkeen. Eikä nukahda uudelleen. Kunnes taas nukahtaa, nukkuakseen vain 10min. Ihan sama yritätkö nukuttaa sohvalle, sängylle, syliin, melussa, hiljaisuudessa, isin kanssa, äidin kanssa, aamupäivällä, iltapäivällä, kotona, muualla, Maassa, Marsissa – mitä näitä nyt on. Tämä vaihe onneksi on tosiaan max pari päivää kestänyt meillä kerrallaan. Valvominen tietysti vaikuttaa yöuneenkin, joten not cool. Hyvänä puolena on se, että tämän vaiheen jälkeen yleensä tulee pieni askel eteenpäin tässä unihommassa, eli meillä mm. saatiin yö, jolloin syötiin vain kahdesti ja muuten nukuttiin kuin tukki.

Myös uuden taidon oppiminen saattaa vaikuttaa uniin paljon. Esimerkiksi kun meillä tuli opittua selältä vatsalleen kääntyminen, tehtiin sitä myös unissaan. Taito ei aluksi pidä sisällään kumoa-toimintoa, joten temppu päätyy siihen että herätään (onneksi) itkien, että apua olen kiipelissä – heräsin vatsaltani. Muutaman kerran saanee käydä katkaravulta kääntyessään näyttävän vauvan palauttamassa selälleen ja taas nukutaan ♥

Näissä vaihe/hulina/rutiini-asioissa on ollut loistavana vertaistukena Facebook-ryhmä. Meidän tapauksessa Toukokuiset 2021. Sieltä siis voi aina kysyä miten muilla hommat menee, ja osalla on tietysti kokemusta useamman lapsen kanssa. Huippua, ei tarvi olla koko ajan soittelemassa neuvolaan että mitä helkkaria nyt taas, onko joku hätänä vai ihan normisettiä. Esikoisen kohdalla kun kaikesta on kuin orava, jonka kävyt on jäässä.

Lopputiivarina, ollaan eletty: alun tiheä, mutta satavarma rytmi ja tämän hetken väljempi ja helpompi rytmi, joka voi olla tuttu ja turvallinen tai sitten kaikkea muuta kuin tuttu ja turvallinen. Kaiken sekavuuden seassa, on tämä jollain tavalla kiehtovaa ja hauskaa seurata pienen miehen kehitystä. Uuden oppimista ja hetken taantumista. Reippaasti omassa sängyssä nukkuminen kääntyy hetkessä sylin tarpeeseen joinain päivinä, mutta eihän se haittaa – päinvastoin. Koko ajan lähenee kai se aika kun tuo tyyppi ei viihdy sylissä enää ollenkaan.

Nana-orava