On helpompaa suuttua kuin muuttaa toimintaansa
No huh, millaisen kommenttivyöryn Oton viime kertaiset ajatukset ruokaostoksista herättivät. 104 kommenttia, joissa tuli kyllä aiheen koko kirjo esille: parhaita olivat toki ne, jotka totesivat että vittu mikä idiootti, eivätkä esimerkiksi nähneet tarpeelliseksi perustella omaa, eittämättä täydellistä, näkemystään mitenkään. Siinä kommentoijan oma älykkyys ikään kuin korostuu.
Joka tapauksessa postauksen herättämä raivo oli hämmentävää ja vähän jopa ahdistavaa. Osaksi tästä, suuremmaksi osaksi muista syistä Otto ei toistaiseksi jatka bloggaamista. Itse kirjoittanen, jos aikaa tai jotain superspesiaalia kirjoitettavaa mieleen juolahtaa. Älkää siis unohtako meitä! Joka tapauksessa kommenttien kiivas suuttumus puhuu omaa kieltään: aiheesta on selvästi tarpeellista kirjoittaa ja keskustella. On helppo lähteä puolustamaan omaa vakiintunutta tapaansa kuin tarkastella ja tarvittaessa muuttaa omaa toimintaansa.
Muutamaan edellisen postauksen kommenttiin haluankin tarttua.
Moni puolusti raivokkaasti kauppojen omia halpamerkkejä, jotka ovat ihan samaa tavaraa kuin merkkituotteet. Joissain tuotteissa näin on, joissain taas ei. En esimerkiksi vertaisi jättipakkauksissa myytäviä, Puolassa juustonkaltaisista aineista valmistettuja valmissiivuja muihin juustoihin.
Niissäkin tuotteissa, jotka ovat samaa tavaraa eri paketeissa, on varjopuolensa. Halpa hinta ei koostu vain pienemmistä markkinointikuluista tai rumasta pakkauksesta. Kuten jonkun linkkaama Kilpailuviraston selvitys kertoo, on kauppojen halpamerkeillä suuriakin vaikutuksia. Selvitystä varten tehdyssä kyselyssä kävi ilmi moniakin arveluttavia menettelytapoja: Kaupan ostohintavaatimuksilla alkaa olla epäterveitä vaikutuksia tuotteiden laatuun. Hinnankorotusten yhteydessä on suuri riski tuotteen pois putoamisesta. Suuret kaupat vaativat myytäviltä merkeiltä usein kohtuuttomia markkinointirahoja, joille ei kuitenkaan tarjota vastinetta. Markkinointiraha onkin ennemmin kynnysraha. Monesti pienillä valmistajilla voi olla vaarana joutua antamaan uudet tuoteideansa kaupan omalle merkille. Valmistajan oma merkki voi myös jäädä tyystin pois valikoimista.
Halvempi hinta ei siis aina ole pois vain pakkaussuunnittelusta ja markkinoinnista (jotka muuten niinikään työllistävät ihmisiä) vaan todennäköisesti se näkyy myös siellä tuoteketjun tärkeimmässä päässä: tuottajalla.
Tilannehan on järjetön esimerkiksi munatuotannossa: 60% hinnasta menee myyjälle, 40% tuottajalle. Erityisen kovia polkijoita ovat kuulemma juuri Pirkka ja Rainbow, kertoi eräs munatuottaja. On vaikea kuvitella, miten tilanne olisi parempi muillakaan aloilla. Ei siis kannata olla varauksettoman iloinen ostaessaan halpamerkin Suomessakaan tuotettuja tuotteita. Esimerkiksi Fitness Führer kertoi edellisen postauksen kommenteissa Sauvon säilyketehtaalla valmistetuista Rainbow-maustekurkuista, joita Führer oli ostanut. Sauvon säilykkeen omaa tuotetta ei ollut valikoimissa, kertoi Fitness Führer myös. Sopii aika mainiosti yhteen Kilpailuviraston selvityksen kanssa. Varma en tietenkään voi olla.
Moni hyökkäsi myös raivoissaan kommentoimaan sitä, kuinka törkeää on 1) ylipäätään arvostella ja 2) arvostella varsinkaan yhden ostoskorin perusteella. Hei pliis jengi, antakaa anteeksi kliseinen lausahdus, mutta syytön heittäköön ensimmäisen kiven. Totta on, että jokainen terveellisestikin syövä ostanee joskus jotain kiistatta epäterveellistä. Yhden ostoskorin perusteella ei tosiaan voi vetää vedenpitäviä johtopäätöksiä. Väitän kuitenkin, että jonkinlaisen käsityksen ostoksista kuitenkin saa, ja ilman ostoskorien tarkkailuakin on selvää, että monien ruokailutottumuksissa todella on parannettavaa.
Kommenteissa vilisi valtavasti asioita, joihin haluaisin tarttua. Monet toisaalta tuntuivat täysin absurdeilta. Oli vaikea käsittää kirjoittajien ajattelua, koska se oli huomattavan kaukana omista ajatuksistani. Monista kommenteista kuului pula-ajan jättämä kaiku: kaikkea täytyy saada paljon ja aina, huolimatta siitä, onko se jokin edes erityisen hyvää. Hyvänä esimerkkinä pakkauskooltaan ja sisällöltäänkin arveluttavat juustosiivupakkaukset: onko juustoa pakko saada mättää jokaisen leivän päälle? Mistä se kertoo? Jos leipä on hyvää, ei se tarvitse päälleen voita kummempaa. Joskus toki tekee mieli juustoa, mutta koska huonokin juusto on tyyristä, ostan juustoa harvakseltaan ja silloinkin pienissä pakkauksissa, harkittuihin herkkuhetkiin.
Jotkut onnekkaat ulkomailla asuvat pääsivät voitonriemuisena kommentoimaan, että täällä syödään ihan samaa paskaa! Ruokakulttuuri on pelkkä myytti, sitä ei ole täälläkään! No ei kai ole, jos vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti syö mitä sattuu.
Aivan kuin olisi jotenkin tavoiteltavaa, että ruokakulttuuria ei ole tai että se kuolee.