Chop Blend Love – omaa smoothieta etsimässä

smoothie-1.jpg

Trendin haasteena oli viikko sitten kirjoittaa jostain ruokatrendistä, jonka toivoisi rantautuvan ulkomailta Suomeen. Tylsänä ihmisenä joudun valitettavasti myöntämään, etten ole mistään ruokatrendeistä perillä – kuten olette ehkä huomanneet, suurin osa ruokainspiraatiostani tulee niinkin läheltä kuin 50- ja 60-luvuilta. Sen sijaan jo hetki sitten Suomeen rantautunut trendi, vihersmoothiet ovat alkaneet kiinnostaa aina vain etenevissä määrin. Olen pitänyt pari päivää taukoa lähes viikon joka päivä smoothieta juotuani ja joudun valitettavasti myöntämään, että tälläkin hetkellä mieli ja keho halajavat kunnon kannullista raikasta smoothieta.

smoothie-3.jpg

Vihersmoothieissa suuri osa aineksista on (kuten nimestä voi päätellä) vihreää, esim. selleriä, lehtikaalia, pinaattia tai muuta vastaavaa. Näin alkuun on heti myönnettävä etten ole ihan niin hardcore, että litkisin vihreää liejua päivästä toiseen. Näin lyhyessä ajassa vakkarismoothiekseni muodostunut yhdistelmä on kaltaiselleni aloittelijalle juuri sopiva – smoothiet ovat siitä mahtavia, että niihin voi laittaa ihan mitä haluaa. Itsekin vaihtelen jokaisella kerralla hieman ainesosia ja niiden määrää, vielä joku päivä minäkin rohkaistun tekemään oikein raivoviherpirtelön!

Oton ”arkiaamun pelastus”-smoothie:

  • 3-4 sellerin vartta
  • 1 tomaatti
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 iso tai 2 pientä omenaa
  • 1-2 kiiviä
  • n. 3 dl kookosvettä

Kaikki ainekset ladotaan blenderin kannuun ja surautetaan menemään! Tarjoillaan välittömästi.

smoothie-5.jpg

Yksi smoothieideni vakioainesosa ja jo Suomeen rantautunut trendi (josta olen hyvin kiitollinen) on kookosvesi. Tutustuin kookosveteen kaksi vuotta sitten, aluksi join sitä vain oletettujen terveysvaikutteiden vuoksi vaikkei maku minua kovin miellyttänytkään. Nykyään voisin litkiä kookosvettä joka päivä, kaikilla aterioilla, loputtomasti. Joudun kuitenkin hillitsemään itseni ja rajoittamaan kookosveden kulutuksen vain smoothieihin – merkistä riippuen litra kookosvettä maksaa viidestä eurosta ylöspäin. Omaksi suosikkimerkikseni on kasvanut Chi, jonka mauan, haun ja koostumuksen olen havainnut itseäni eniten miellyttävimmäksi. Uskokaa tai älkää, merkistä riippuen kookosvesi voi olla hyvinkin erilaista.

smoothie-2.jpg

”Viher”smoothien surauttamista suosittelen vilpittömästi kaikille – itse koen joka kerta oloni hyvin raikastuneeksi ja kevyeksi sellaisen nautittuani. Smoothiet ovat älyttömän helppo tapa lisätä vaivattomasti suuri määrä hedelmiä, vihanneksia ja kasviksia päivittäiseen ruokavalioon. Kokeile, saatat yllättyä sangen positiivisesti!

PS. Jos jollekin ei sangen nokkela otsikkoni auennut, niin leffavinkkinä tälle illalle Julia Robertsin tähdittämä Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä, joka alkaa klo 21.00 TV5:ltä.

koti ruoka-ja-juoma

Kesän kaunein parsasosekeitto

Yhteistyössä Makoisa

dsc_9865.jpg

Parsakausi on parhaillaan menossa, joten mikä sen parempaa kuin vihreän parsan parhaat puolet esiintuova keitto. Mainitsin viime kirjoituksessani löytäneeni sattumalta Turun kauppatorilta kolme nippua parsaa eurolla, hetkeäkään epäröimättä olin jo käsi ojossa, kolikko kourassa. Satuin kerrankin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan!

Tämä kermainen parsasosekeitto on käytännössä ”mutkat suoriksi”-versio Julia Childin Potage Créme d’Asperges Vertes reseptistä – sopivasti yksinkertaistettu malttamattomille parsasuille. Leipä sopii mahtavasti keiton kyytipojaksi – olin niin onnekas, että sain nauttia Einon täydellisen rapeista ja sisältä pehmeistä, vastapaistetuista sämpylöistä. Ruokajuomaksi sopisi hyvin sauvignon blanc, lähiaikoina olen ihastunut ranskalaiseen Les Fumées Blanchesiin jossa on hinta ja maku kohdillaan.

dsc_9849.jpg

Mitä tarvitset:

  • 1 kg vihreää parsaa
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • voita
  • 1,5 litraa vettä
  • 2 tl suolaa
  • 4 rkl jauhoja
  • 2 dl kermaa
  • 3 kananmunan keltuaista
  • valkopippuria

Miten toimia:

  1. Kuori ja pilko sipuli. Huuhtele parsat huolellisesti ja kuori parsatangot (älä nuppuja), pilko suurehkoiksi paloiksi.
  2. Paista kattilassa parsat ja sipulit voissa keskilämmöllä hitaasti n. 8 minuuttia, niin että ne pehmenevät. Ota talteen muutama nuppu koristelua varten ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi.
  3. Lisää joukkoon 4 rkl jauhoja, sekoita minuutin ajan. Lisää 1,5 litraa vettä ja 2 tl suolaa ja anna kiehahtaa. Keitä 25 minuuttia miedolla lämmöllä. Ota pois lämmöltä ja soseuta keitto.
  4. Vatkaa käsin kolme kananmunan keltuaista ja 2 dl kermaa yhteen erillisessä astiassa. Lisää muna-kermaseos sosekeiton joukkoon koko ajan vatkaten. Mausta valkopippurilla ja tarvittaessa vielä suolalla. Tarjoile ja nauti – Voilà!

dsc_9918.jpg

Kuten Eino taannoin mainitsi, meidät ja kaikki reseptimme löytää nykyään myös Makoisasta. Tämän ihanan kesäisen keittoreseptinkin voit tallentaa reseptikirjaasi Makoisassa painamalla alla olevaa linkkiä:

Tallenna resepti

koti ruoka-ja-juoma