Kesäloma 2020, kaverin häät, rapujuhlat, asuntomessut ja Tiirinkosken kahvila

Kuten viime postauksessa kirjoitin, meidän piti saada asuntoauto kesälomani ensimmäisellä viikolla keskiviikkona. Turusta Best Caravanista kuitenkin soittelivat, että autoon oli jouduttu tilaamaan joku osa ja tämän vuoksi auton saaminen viivästyi. Eikä sitten viivästynytkään ihan vähän, vaan lopulta neljä viikkoa! 🙁

Rapujuhlien antimia. Tomaatti-mozzarella leipäset näyttää kuvassa kärtsänneiltä, oikeasti olivat kyllä ihan hyviä 😉

Kesälomani meni kuitenkin muuten todella kivasti ja ehdin tekemään kaikkea kivaa, mitä halusinkin. Lomani oli siis elokuun viimeinen ja syyskuun eka viikko. Loman alkamisen kunniaksi vietimme poikaystäväni kanssa perjantaina rapujuhlia. Ostin ravut ihan pakasteesta, koska en itse halunnut ottaa riskiä keittämisen suhteen etteivät otukset vain kärsi. Ravuissa oli valmiina tilliliemi, joten siitäkään ei tarvinnut itse kantaa stressiä. Paketin mukaan ravut oli kestävällä tavalla pyydystetty. Rapujen lisäksi pöytään katoimme rapusilliä, varhaisperunoita, tofu-juustosalaattia, rapusalaattia, itse tehtyjä tomaatti-mozzarellaleipäsiä, erilaisia majoneeseja ja tietysti paahtoleipää. Juomaksi kuivaa valkoviiniä, vichyä ja votkaa 🙂 Meillä ei ollut rapuveitsiä, joten rapujen ronklaaminen oli aika hidasta ja työlästä, mutta hyvin siinä sai illan vierähtämään. Kivaa oli, vaikka ihan kaksin juhlia vietettiinkin!

Seuraavana päivänä otimme kotona sitten vain lunkisti. Sunnuntaina menimme ukon tekeleen Vihdissä myytävänä olevan talon pihaa kunnostamaan. Minä oikeastaan suurimmaksi osaksi haravoin jo niitettyä heinikkoa ja kuskasin kottikärryillä heinät, risut ja rikkaruohot kompostiin. Onneksi kelit sattui olemaan kohdillaan niin oli kiva puuhailla ulkona. ..Ja kävihän tuo kyllä kuntoilusta! Maanantaina tultiin kotiin ja käytiin Lacun kanssa pitkä metsälenkki. Olin laitellut muutamia viikkoja aikaisemmin edellisen kesän marjoista kotiviinin käymään ja se oli valmista, joten pullotettiin se illan aikana. Tuli kyllä hyvää, mutta todella petollista viiniä 😀 Laitettiin uusi omenaviini käymään muutamaa päivää myöhemmin.

Tiistaina suuntasimme isosiskoni kanssa Hyvinkäälle asuntomessuille. En ole ikinä päässyt asuntomessuilla käymään, joten oli kyllä aikakin. Oli kyllä erittäin inspiroiva reissu ja sain paljon kaikkia ihania sisustusideoita! Asunnon etsiminen alkaa olla taas ajankohtaista. Nykyinen kämppämme on siis aivan ihana, mutta en haluaisi asua enää vuoden määräajan jälkeen vuokralla. Tästä joudun kuitenkin ehkä kirjoittamaan oman postauksen jossain kohtaa 🙂

Asuntomessuilla perävaunusaunaa ihmettelemässä
Kuva Hyvinkään asuntomessujen esittelykohteesta. Tämmöinen partsi olis niin minun unelma!

Keskiviikkona lähdimme ukon tekeleen isovanhempien mökille Ulkoluotoon Särkisaloon, jossa vietimmekin koko loppuviikon. Siellä tuli käymään myös sisareni perheineen. Säät olivat hyvät joten grillailtiin, uitiin, saunottiin, käytiin sienessä, mustikassa ja veneilemässä yms.

Maanantaina innostuimme lähtemään uudelleen Tiirinkosken tehtaalla ja kahviossa käymään, kun edellisellä kerralla paikka oli niin täynnä, että ruokiin oli tunnin jono. Tällä kertaa paikalla oli paljon rauhallisempaa, mutta ei me silti ainuita asiakkaita oltu. Otettiin härkäpapuvohveleita sekä suolaisella että makealla täytteellä, kahvit ja mehua. Odotus kyllä palkittiin, oli todella hyviä ja täyttäviä annokset. Lähtiessä hamstrattiin vielä jauhelihaa pakkaseen.

Tiistaina lähdettiin siskojeni kanssa Tampereelle pintxoilemaan ja menin siitä kaksois-siskoni luokse yötä. Ehdittiin käymään vain kolmessa eri paikassa, koska ei haluttu missään vierailla kiireellä, vaan ihan rauhakseltaan annoksia maistellen ja samalla rupatellen. Meillä kun aina tuota juttua riittää jos kasvokkain päästään näkemään 🙂 Kohteiksi meillä osui Kitchen & Bar Dabbali, Kumma Junk Bar & Lounges sekä Ravintola Muusa. Oma suosikkini oli näistä ehkä tuo Kumma Junk Barin karitsapyörykkä jossa oli päällä manchego juustoa ja hilloa (en valitettavasti löytänyt enää annoksen nimeä mistään..) Kannattaa ehdottomasti mennä joskus pintxoilemaan jos kokemus puuttuu, toivottavasti vastaava tapahtuma tulisi joskus Hämeenlinnaankin!

Keskiviikosta torstaihin menin kaverini Hannan luokse Tampereelle yöksi. Hän oli ostanut tosi kivan kaksion, jossa oli oma pieni piha. Vaikka asunto olikin vanha, oli sen saanut pintaremontoinnilla todella nätiksi! Jokin vastaava ratkaisu voisi toimia omallakin kohdalla, nyt varsinkin kun kaksois-siskoni pääsi opiskelemaan alalle. Tosin, ihan aluksi hän saa alkaa duunaamaan tuota minun asuntoautoa, minä kun en ole verhoilun tai muunkaan tuunauksen mestari.

Viimeisenä lomaviikonloppuna oli ystävämme Empun häät Turussa ja lähdimme sinne jo perjantaina, ettei sitten tarvitse kiireellä lauantaina olla menossa. Äitimme oli Tampereella käymässä ja lähti meidän mukaan Turkuun, sekä vahtimaan kaksois-siskoni poikaa häiden ajaksi. Majoituimme vihkiparin kotona Kaarinassa. Itse vihkitilaisuus oli  Pyhän Henrikin Ekumeenisessa Taidekappelissa ja hääjuhla Airisniemen kartanossa. Oli kyllä kerrassaan ihanan koskettavat, sydämmelliset ja iloiset juhlat.

Kaksoissiskoni kanssa Airisniemessä tuulen tuiverruksessa.

Kuten tämän postauksen pituudesta voi päätellä, lomalla en paljon tietokoneiden kansia availlut, vaan keskityin olennaiseen. Silti loma meni todella nopeasti (niin kuin aina!) Minulle oli kertynyt lomaa nyt vain 9 päivää tälle vuodelle, mutta olen alustavasti ajatellut viettää jouluna kuitenkin vähän palkattomia vapaita tai lainata tulevia ensi kesän lomia. Mutta niitä odotellessa, mukavia syksyisiä päiviä! 🙂

Perhe Ajattelin tänään

Kesämatkailua Kalajoella ja muuallakin Pohjois-Pohjanmaalla

Meidän tämän kesän kaukaisin reissu suuntautui Pohjois-Pohjanmaalle ja ihan vähän siitä ylikin Kainuun puolelle. Tämä kesä on siis ollut matkustelun vuoksi todella poikkeuksellinen, yleensä kun olen tehnyt vähintään yhden ulkomaan matkan. En kyllä valita yhtään – päin vastoin – on ollut ihanaa, että työt ja reissaamisen on nyt voinut yhdistää kun on matkustanut kotimaassa ja etätyösuositus on voimassa. Lyhyempiä reissuja täällä kotimaassa onkin tullut tehtyä tälle kesää aika kosolti 🙂

Joskus kevään korvilla suunnittelimme tämän reissun ystäväni Heidin ja hänen perheensä kanssa kun sattui tulemaan puhetta, että olisi ihana päästä käymään Kalajoella. Olen ollut joskus Kalajoella kesätöissä ja nuoruudessa seurustelinkin Kalajokelaisen kanssa, joten paikka on minulle hyvin tuttu. Kun muutin Tampereelle, vuokrasin vielä muutamia kertoja Kalajoelta mökin, jossa kävimme kaveriporukalla rellestämässä. Nyt en ole vuosiin kuitenkaan siellä käynyt, tai pikemminkin päässyt käymään. Päätimme, että lasten kannalta olisi helpointa vuokrata mökki, koska reissu tulisi olemaan sen verran pitkä, eli torstaista sunnuntaihin. Reissun ajankohdaksi valikoitui heinäkuun loppu, joten siinäkin mielessä oli hyvä olla ajoissa liikenteessä vuokrauksen suhteen. Minä ja ukon tekeleeni myöskin ajattelimme tekevämme perjantain töitä, mutta pyysin sen sitten myöhemmin vapaaksi. Aluksi vuokrasimme muistaakseni Lokkilinnan kautta lomaosakkeen, mutta hiukan myöhemmin Heidi bongasi ilmeisesti Kalajoen facebook -sivuilta saman hintaisen, mutta hiukan tilavamman mökin, joten vaihdettiin siihen.

Meidän osalta suunnitelmat lopulta hiukan muuttuivat, kun tytärpuoleni pappa menehtyi ja hautajaiset osuivat juuri tuolle viikonlopulle. Hän ei siis päässytkään lähtemään mukaamme, mutta olipahan sitten sellainen extempore lapsivapaareissu meidän osaltamme. Päätettiin myös jatkaa matkaa sunnuntaina minun vanhempieni luokse Muhokselle ja sieltä heidän mökilleen/isän lapsuuden maisemiin Utajärven Keskilammille. Mökki oli juuri myyty, joten tämä reissu jäisi todennäköisesti viimeiseksi reissuksi tuohon paikkaan.

Lähdettiin Kalajokea kohti torstaina töiden jälkeen. Matkalla pysähdyttiin tankille Jalasjärven Nesteelle, missä olikin myös Pentikin ja Juustoportin myymälät, sekä muutenkin hyvä valikoima kaikenlaisia herkkuja hilloista erikoisoluisiin. Pitihän sitä sitten vähän hamstrata pitkän vapaan viikonlopun kunniaksi 😉 Kalajoelle päästiin perille sen verran myöhään, että istuttiin siinä hetki porukalla iltaa ja paineltiin nukkumaan.

Siikarysä

Perjantaina nautiskeltiin tukeva aamupala jonka jälkeen Heidin serkku Jarkko sekä miehen tekele painelivat lasten kanssa vesipuisto Jukuparkkiin. Poikaystävälläni oli normaali työpäivä, Heidillä koulutehtäviä ja minullakin hetki myös duunia, joten me päätimme jättää väliin. Sää ei myöskään ollut mikään älyttömän lämmin, niin olisi ollut harmi maksaa lipusta, jos olisinkin vaan mennyt sinne hytisemään. Se on jännä, että lapset (ja miehet) jaksavat yleensä tolskata vedessä vähän kylmemmälläkin säällä. Ehdin onneksi käymään myös aamulla pitkän lenkin ja samalla ihmettelemään, kuinka valtavasti Kalajoen hiekkasärkkien palvelut olivat laajentuneet vuosikymmenen aikana.

Puolen päivän tienoilla lähdettiin Heidin kanssa lounaalle Siikarysään. Se olikin varsin mielenkiintoinen paikka, omistajapariskunta siellä itse paisteli kalaa tulen ääressä, kuten myös hoitivat asiakkaiden palvelun ja kaiken muunkin. Tämä on selvästi sellainen paikka, mikä heille enemmänkin elämäntapa kuin työ. Otettiin Heidin kanssa puoliksi fetasalaatti ja kummallekkin siiat, leipää ja juomaa sai ottaa seisovasta pöydästä lisämaksusta. Jäätiin istumaan ihan siihen tiskille, niin pääsi seuraamaan kalan paistelua ja muorin kanssa siinä arkisia jutusteltiinkin, mies istuskeli tuppisuuna 😀 Siikarysä on ollut kalajoella vuosikymmeniä, mutta en ole tainnut aikaisemmin siellä käydä. Tosi kiva, että nyt ehti paikan näkemään ja kokemaan. Lounaan jälkeen käytiin  BeachRoséssa kahvilla ja pisteet kyllä annettava hyvästä valikoimasta. Kierreltiin myös muutama putiikki siitä läheltä lävitse ja löysin itselleni vaalean juhlavamman kukkapaidan, mitä olen etsinyt sekä uudet arskat. Iltapäivällä kun porukka oli jälleen kasassa, lämmitettiin saunaa ja istuskeltiin iltaa mökillä. Illalla intouduimme vielä lähtemään ukon tekeleeni kanssa irkkubaariin Sandy Kelttiin joka on itselleni myös uusi tuttavuus särkillä 🙂

BeachRosén valikoimaa

Lauantaina otettiin suht zillisti, syötiin taas tukeva aamupala jonka jälkeen lähdettiin särkille kiertelemään. Lapsille vuokrattiin polkuautot ja me vanhukset jäätiin istuskelemaan terassille. Päivällä lähdettiin kiertelemään Kalajoen keskustaan, missä kävimme vaateliike Stationissa ja kirpputorilla. Matkaan tarttui alelaarista helletunika ja kirpparilta lukemista. Shoppailujen jälkeen otimme pienet päivätirsat mökillä jonka jälkeen grillailtiin, saunottiin ja uitiin. Iltasella menimme vielä käymään terasseilla istumassa hetken 🙂 Sunnuntaina heräsimme suht ajoissa ja pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme auton vanhempieni luokse Muhokselle. Muhokselta lähdettiin oikeastaan melkein heti Utajärveä kohden mökille. Mökillä sitten suuntasimmekin hillasuolle, sellainen kun sattuu olemaan ihan liki 🙂 En ole hillaan päässyt aikoihin, joten olihan se kivaa, varsinkin kun poimittavaa riitti! Tuolla pohjoisessa nuo ötökät vain on ihan eriluokkaa kuin etelässä ja minä kun olen sellainen ötökkämagneetti, niin ilta meni nahkaa raapiessa, vaikka olikin kaiken maaliman hyttyssuojat.Vanhempieni mökillä olimmekin sitten torstaihin saakka ja hillojen poiminnan lisäksi kävimme sivistämässä itseämme Hepokönkään vesiputouksilla sekä Puolangalla pessimistitalon kahvilassa/baarissa/terassilla. Teimme tuon viikon etänä töitä, joten vapaa-aika muuten meni lähinnä porukoiden kanssa hengaillessa, syödessä, saunoessa, uidessa ja rentoutuessa 🙂 Kerrassaan mainio reissu, vaikka ei lomaa ollutkaan.

Täytyy kyllä vielä erikseen hehkuttaa tuota Puolangan pessimistien toimintaa, heillä on verkkokauppa, Youtube videoita, Lehtiä ja Puolangalla Pessimistitalo. Tuo heidän huumori on niin minuun uppoavaa, ikäni kun olen näilla seuduilla hengaillut ja näin myöhemmin lomaillut. Vein töihin näitä heidän julkaisujaan luettavaksi ja kahvipöydässä ne aiheuttikin melkoista hilpeyttä.Minulla on kertynyt kaksi viikkoa kesälomaa ja se alkaa tänään. Ensi viikolla minun pitäisi päästä hakemaan Turusta Caravan liikkeestä ihka ensimmäinen matkailuautoni, joten nyt sitten odotellaan vain sormet ja varpaat ristissä, että auto saadaan kaikelta osin kuntoon. Voisin tästä meidän karavaani innostuksestamme tehdäkin tuonnenpana ihan oman postauksensa 🙂

Mukavaa lomaa mulle ja sulle, vähintäänkin hyvää loppukesää! 🙂

Perhe Matkat