Kesän kohokohtia Hämeenlinnassa

Kesä on mennyt todella vauhdikkaasti ja onneksi tänä kesänä olen ehtinyt tekemään tosi paljon kaikkea kivaa, vaikka varsinaista lomaa ei ole ollutkaan. Heinäkuu on puolivälissä, joten hyvinhän tässä on vielä onneksi kesää jäljelläkin 🙂 Tämän postauksen teen kuitenkin sen takia jo nyt, että asioita tuppaa myös unohtumaan. En myöskään halua tehdä liian pitkää postausta. Jos jollain on vielä kesäsuunnitelmia avoinna, voi näistä myös saada jotain tekemistä bongattua itselleen 🙂

Tänä kesänä olen onneksi ehtinyt näkemään kavereitani, jopa sellaisia joita en ole nähnyt muutamaan vuoteen. Olen myös saanut tutustua uusiin ihmisiin 🙂 Luonnossa retkeilyn lisäksi olemme käyneet Tuusulanjärven risteilyllä, kyläilemässä, mökkeilemässä, syömässä, terassilla, kirpputoreilla, piknikeillä mm. Kalliossa sekä Kuusijärvellä, ja pidinhän minä parisen viikkoa sitten akkojen tuparitkin täällä Hämeenlinnassa. Onhan näkeminen ollut toki rajoittuneempaa kuin yleensä, eli sellaista hajurakoa täytynyt pitää, ja halailut & kättelyt vaihtuneet moikkailuun. Vanhempiani en ole päässyt näkemään ja se toki harmittaa. Täytyy nyt koittaa saada raivattua tilaa kalenterista niin että jos vaikka pääsisi sinne muutamaksi päiväksi ja tekisi työt etänä.

Olen ollut mökkeilyn ystävä aikuisikäni, varsinkin sen jälkeen kun muutti omilleen ja huomasi, ettei mökille pääseminen olekkaan mikään itsestäänselvyys. Tälle kesää olemme ilokseni saaneet viettää aikaa jo useammalla mökillä. Ukon tekeleen isovanhemmat omistavat ihanat tilukset Ulkoluodossa, Särkisalossa. Olimme siellä muutaman arkipäivän juhannusviikolla ja teimme töitä etänä. Töiden jälkeen syötiin hyvin, saunottiin & uitiin, laitettiin pihaa ja pelailtiin korttia. Tuo Ulkoluoto on alueena tosi kaunis, suosittelen ehdottomasti käymään vaikka päiväretkellä! 🙂 Itse Juhannuksen vietimme kaveriporukalla Himoksella, vuokratulla mökillä. Sehän sitten olikin sellainen aika kostea juhannus, ihan kelienkin puolesta 😀 Saatiin kaikki kamala flunssa tulijaisiksi, joka kyllä myös testattiin, ettei ollut koronaa. Välillä tulee jopa vieläkin kamalia yskänpuuskia eli todella sitkeä tauti!

Akkojen tupareiden viikonlopun ajaksi varasin meille Katajistonrannasta Aulangolta pienen neljän hengen mökin ja lauantaille Olympia saunan. Itse mökissä en tosin juuri ehtinyt aikaani viettämään vaan toimi lähinnä lisämajoitustilana. Saunassa oli hyvät löylyt ja järveen pääsi vilvoittelemaan. Viikonlopun aikana myös mm. grillailtiin, käytiin karaoke pub Vanhassa Nallessa ja lauantaina Olutravintola Birgerissä.

Viime viikonlopuksi olin varannut meille työpaikan kautta kesämökin Iittalasta Murhalammen rannalta. Mökistä kerrottiin, että siellä ei ole kunnallistekniikkaa tai sähköä ja lampikin on mutapohjainen. Epäilykset kuitenkin karisivat heti mökille päästyämme, koska sinne olikin asennettu aurinkopanelit, saunaan tuli pumpulla vesi lammesta ja lampikin oli sen verran syvä, että siinä pystyi hyvin uimaan. Lauantaina käytiin ”Iittala cityssä” kaupassa ja samalla pitsalla. Sisareni tulivat perheineen mökille illalla ja grillattiin & saunottiin.

Kesällä rakastan käydä terassilla ja muutenkin ulkona syömässä, jos kelit ja rahatilanne vain suinkin antavat myöten. Täällä Hämeenlinnassa on tullut käytyä ainakin Le Blason (suosikkini), Popinon, tori Kahviloiden, Pub Papukaijan ja puistokahviloiden terasseilla. Lounaan menen yleensä syömään meidän parvekkeelle, mistä sain rakennettua ihanan viherkeitaan 🙂 Välillä myös pakkaan reppuun evästä ja koiralenkin yhteydessä pysähdytään johonkin katselemaan maisemia. Suosikikseni on muodostunut viereinen Klerckerinpuisto, sieltä on hyvät näkymät vanajaveden yli sekä Pokesali sitä pelaaville 😉

Päätettiin myös tuossa pari viikkoa sitten käydä vähän hienommin ulkona syömässä ja paikaksi valikoitui Kellariravintola Hällä. Oli kyllä erittäin hyvää ruokaa ja juomaa, ja paikan sisustuksessa kauniita pieniä yksityiskohtia mitä oli kiva tutkailla. Sunnuntaina käytiin hetki torilla katsomassa Linnajazzia, jonka jälkeen mentiin syömään viereiseen Fresno American dineriin. Ruoka oli paikan nimen mukaisesti sellaista perus American dinneriä eli burgereita, pastoja, salaatteja, wingsejä yms. mutta perheravintolana oikein oiva. Tänään meidän olis tarkoitus mennä Tiirinkosken tehtaalle ja sieltä mukaan varmaan tarttuu ainakin jotain grillattavaa. Nyt kun nuita yrttejä on alkanut parvekkeella puskea, olen innostautunut tekemään erilaisia icetee juomia 🙂

Hah, eipä oikein ihmetytä, että ei paino ole laskenut kun näitä ruokakuvia katsoo 😀

Ensi viikolla lähdetään kaveriperheen kanssa taas reissuun, tällä kertaa Kalajoelle. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen siellä käynyt 🙂 Mukavata kesän jatkoa kaikille!

Koti Tapahtumat ja juhlat

Maakuntamatkailua ja mansikan poimintaa Peltosirkun tilalla

Olen jo useampana kesänä puhut ystävilleni – varsinkin niille joilla on lapsia – että joku kerta lähdetään poimimaan mansikoita porukalla jollekin marjatilalle. Aina, joka kesä, tämä homma on kuitenkin jäänyt vain puheen tasolle ja marjat on tullut haettua torilta tai kauppojen edestä kojusta. Tänä keväänä siitä oli jälleen puhetta ja tällä kertaa muistin jo hieman seurailla, että milloinka tuo mansikoiden poimiminen mahtaa alkaakaan.

Useampi marjatila päivitteli Facebookkiin, että itsepoiminta alkaa heinäkuun alussa, ja niinhän se sitten alkoikin 🙂 Meille sopivaksi paikaksi valikoitui Peltosirkun tila. Soittelin etukäteen tilalle, että mahtuuko poimimaan iltapäivällä vielä töiden jälkeen ja klo 18 saakka oli aikaa poimia. Tämä tila oli lisäksi sopivan matkan päässä meiltä Alvettulassa ja ehdottomasti parhainta oli se, että mansikoita pääsi poimimaan kasvutunnelissa, jolloin sadekaan ei ollut haitaksi. Ajattelin myös, että on hyvä olla kahvio tai myyntikoju, koska jos kohta nelivuotias tytärpuoleni tylsistyy, voivat he isänsä kanssa painella sinne odottamaan 😀

Itse rakastan salaattipitsoja ja Alvettulan kyläkaupasta pitsan sai myös salaatilla. Miehellä joku lihahirvitys.

Aluksi tuntui, että meillähän tulee menemään poimiessa iäisyys, koska marjat olivat niin pieniä. Tästä oli kyllä varoitettu facebookissa ja vielä tiedustelupuhelussakin. Kuitenkin yllättävän verkkaisesti marjakipot täyteen tulivat ja marjat oli tosi hyviä pienestä koostaan huolimatta. Töiden jälkeen ei oltu ehditty syömään mitään, joten mansikoilla sai hyvin pahinta nälkää siirrettyä. Meillä kesti noin puolitoista tuntia, että kipot olivat täynnä ja punnittaessa marjaa oli noin 6,5 kg.

Koska kello oli jo 17.45, päätimme lähteä syömään läheiselle Alvettulan Kyläkaupalle. Tämäkin on sellainen paikka, mistä olen lukenut useita kertoja ja miettinyt, että pitäisipä käydä, mutta ei vain sitten ole muistunut mieleen. Olipa jotenkin ihanan sympaattinen mesta! Kyseessä ei suinkaan ole ainoastaan kyläkauppa vaan ravintola, kahvila & pubi, eli sellainen kaiken kansan kohtaamispaikka. Terassilla porukkaa kyllä olikin ihan vauvasta vaariin. Todella kiva, että tällaisia paikkoja on vielä olemassa! Täytyy kyllä yhtyä myös kehumaan näitä heidän kuuluisia pitsojaan 🙂

Mansikat menossa pakastumaan

Herkuttelujen jälkeen suunnattiin Tiiriön Tokmannin kautta kotiin. Lähdetään viikonlopuksi mökille, missä ei ole juoksevaa vettä eikä sähköjä, joten käytiin hakemassa vesikanisteri. Illalla väsättiin tytärpuolen syntymäpäiville kutsut ja jaksettiin vielä perata kaikki mansikatkin, vaikka olin ihan varma että simahdetaan alta aikayksikön kaikki kotona. Tämmöiset kesäreissut on kyllä antoisia, että saa yhdistettyä huvin ja hyödyn 🙂

Perhe Matkat