Viikonloppuna sisareni tulivat luokseni poikiensa kanssa kyläilemään ja lauantaina menimme käymään Hämeenlinnan taidemuseossaAnni Rapinojan taidenäyttelyssä. Meillä kävi tuuri, koska näyttely oli samalla viikolla avattu, taiteilija oli itse kertomassa teoksien taustoista ja ideoista. En ole mikään älytön taidemuseoissa kävijä, mutta jos huomaan jonkun kiinnostavan aiheen tai minua pyydetään mukaan näyttelyyn, yleensä menen. Monesti taidemuseot ovat rakennuksina jo niin kauniita ja kulttuurihistoriallisia, että niitä on ilo katsella (varsinkin ulkomailla). Hämeenlinnan taidemuseossa en ole ikinä aikaisemmin käynyt.
Taiteilijan materiaaleja ja luonnosta kerättyä ”roskaa” oli useita hyllyllisiä.Huuhkajan pääkallo, voikukan haivenpalloja ja pajunkissojaMassiivisia teoksia papanoista
Täytyy kyllä antaa vielä kiitokset taidemuseon avuliaalle henkilökunnalle joka tuli heti avaamaan ovea meidän vaunukulkueelle, aulan ruuhkasta huolimatta. Esittelyn aikana myös toinen lapsista innostui oikein kunnolla parkumaan, jolloin henkilökunta katsoi kameroista, missä huoneessa esittely on menossa ja ohjasi rauhallisempaan paikkaan.
Luonnon materiaaleista tehtyjä kenkiä, laukkuja ja takkeja.
Anni kertoi hauskoja kommelluksia näyttelyiden ja reissujensa varrelta, mutta tuhot ovat säilyneet vähäisinä. Hankalaa pystyä käsittämään, miten kaikki nämä teokset pienine yksityiskohtineen oli saatu paikalle ehjänä tuotua. Esimerkiksi kengissä on käytetty massana ruispuuroa sekä silkkipaperia. Annin on täytynyt viettää elämästään todella pitkiä aikoja luonnossa koska esimerkiksi hirvenluita oli niin massiivinen määrä teoksissa käytettynä.
Näyttely oli vaiheikas ja välillä pääsi lepäilemään luonnon rauhaan eli huoneeseen johon oli heijastettu metsää seinille. Sitten kierros muuttuikin luonteeltaan ikävämmäksi kun näyttely kuvasi avohakkuita ja niiden seurauksia luonnolle. Taiteilija asuu Hailuodossa, jossa on muutamia kertoja tullut itsekin käytyä. Oli surullista kuulla, että näissäkin kansallismaisemissa avohakkuita on tehty paljon.
Kun avohakkuita tehdään, tuhoaa se myös aluskasvillisuuden ja muurahaispesät. Muurahaiset tuhoavat punkkeja, joten avohakkuut lisäävät punkkien määrää entisestään.Teokset Metsän varjoista ja Vaeltajat. Hirven luita.
Taidemuseossa hetki vierähti myös museon kaupassa ja lähtöä tehdessämme kuulimme, että ulkona olevissa rakennuksissakin olisi ollut jotain katsottavaa. Täytyy siis mennä asioimaan toistekin 🙂 Oli kyllä ajatuksia herättävä elämys tämä, kaikin puolin!
Näyttelyn jälkeen menimme vielä syömään Fifth Avenuelle joka oli laajalla ruokalistallaan positiivinen yllätys. Henkilökunta oli myös täällä erittäin ystävällistä ja avuliasta, vaikka meillä ei ollut edes pöytävarausta.
Olen jonkin verran matkustellut ulkomailla, mutta valitettavasti en ole ikinä tullut tehnyt mitään listaa tai kirjoittanut ylös, missä ja milloin. Nyt kun on paikka mihin sellainen väkertää, niin alanpas jumppaamaan vähän muistiani! Olen ensimmäiset reissun tehnyt alle kymmenvuotiaana Tallinnaan, Viroon. Myöskin Venäjän rajalla ollaan käyty asuntovaunulla retkeillen, mutta en laske sellaisia ulkomaan reissuksi. Muistan kun isosiskoni ja äitini lähtivät viikoksi Madeiralle kun olin varhaisteini (ehkä 13 vuotias?) ja harmitti ihan kamalasti kun ei päästy kaksois-siskon kanssa mukaan. Syötiin se viikko kotona isän tekemää makkarakeittoa ja pyttipannua. Silloin kirjoitin myös päiväkirjaan kuinka ikävä on äitiä ja isosiskoa. Kaksoissisko meni lukemaan salaa tuota päiväkirjaa ja se oli minulle toki hirmu noloa.
Vanhempamme oli karavaanareita, joten teimme tosi paljon reissuja asuntovaunulla. Kävimme myös tosi usein mummon luona Utajärvellä Keskilammilla ja kun mummostamme aika jätti, mökki siirtyi meille. Välillä kyllä vanhemmillemme vinguimme, kun ”kaikki luokkakaverit ja muut leuhkii ulkomaan reissuilla ja me vaan mennään aina mökille.” Toisaalta mökiltä on jäänyt ihania muistoja ja sinne pystyi ottamaan koiramme Jekun ja kissamme Misun mukaan. Näin jälkikäteen ajateltuna ymmärtää myös senkin, mitä meidän viisi henkisen perheen matkakulut esimerkiksi Espanjaan olisi tullut maksamaan verrattuna näihin mökki-, mummula- ja karavaanarireissuihin.
Thaimaa v. 2011 otettu kuva. Muistaakseni Koh Lantan saarelta.
Saksa, Berliini. Vuosi lienee ollut 2002, kun kaksois-siskoni kanssa aloimme lähestyä rippikouluikää. Jotain kautta tuli mainos, että Oulujoen seurakunta järjestää ulkomaan rippikoulun. Äitimme oli heti suostuvainen, että osallistumme sinne.
Espanja, Benalmadena. Syksyllä 2004. Reissu tuli meille opiskelujen myötä, kun lähdimme pariksi kuukaudeksi työharjoitteluun. Työskentelimme hotelli Riu Nautiluksessa joka Tripadvisorin mukaan tarjoaa edelleen erinomaista majoitusta.
Afrikka, Egyptin Hurghada. Vuosi oli 2007 tai 2008. Kun koulut oli käytynä ja olin ollut työelämässä vuoden, lähdimme iso-siskoni kanssa Aurinkomatkojen lomalle viikoksi. Reissun myötä sain kamalan vatsataudin ja olin töistä pois varmaan viikon, kun epäilivät salmonellaa. Onneksi ei ollut 😀
Yhdysvallat Florida vuonna 2009. Lähdettiin silloisen poikaystäväni sekä kavereiden kanssa Jenkkeihin reiluksi pariksi viikoksi. Kävimme mm. Tampassa, Miamissa, Key Westissä. Vierailimme myös Busch Garden huvipuistossa.
Skotlanti, Edinburgh maaliskuu 2011 Tämä reissu tehtiin silloisen poikaystäväni ja kaveri pariskuntamme kanssa. Reissu jäi mieleen, koska passini varastettiin ja jouduin lentämään Lontoon kautta Suomeen.
Venäjä, Viippuri kesä 2011. Ammattiyhdistyksen pidennetty viikonloppureissu. Tältä reissulta muistan, kun kuuden ison koiran lauma tuli yhtäkkiä kadulla vastaan ja pelkäsin, että ne hyökkää kimppuun.
Thaimaa Phuket marraskuu 2011 Olimme parin viikon reissulla Thaimaan Phuketissa silloisen poikaystäväni ja hänen kavereidensa kanssa. Kävimme ainakin Koh Lantalla, Ko Changilla ja Phi Phi saarilla.
Tanska Skagen kesä 2012. Matkailu, ravitsemus ja talous-alan pohjoismainen kesäseminaari.
Yhdysvallat, New York maaliskuu 2013. Bestikseni kanssa mentiin akkainreissulle reiluksi viikoksi jenkkeihin.
New york 2013. May We Never Forget – 911 Memorial – WTCNew yorkissa tuli shoppailtua vuonna 2013.
Venäjä,Pietari kesällä 2013. Käytiin tyttöjen kanssa viikonloppureissu laivalla Pietarissa.
Afrikka, Ghana elokuu 2013. SASKin ja PAMin yhteinen koulutusmatka Ghanaan. Reissulla tutustuimme lähinnä Ghanalaiseen kulttuurin ja työelämään. Ystäväni Heidin kanssa olimme yhdessä Papaye Fast foodsissa työharjoittelussa.
Opintomatka Ghanassa, Länsi-Afrikassa.
Thaimaa maaliskuu 2014. Akkojen reissu Thaimaaseen, pääosin oltiin Samuilla, mutta käytiin myös muutamia päiviä Koh Taolla ja Ko Phanganilla.
Belgia, Boom kesä 2014. Olimme Tomorrowland musiikkifestareilla kavereidemme kanssa.
Unkari, Budapest kesäkuu 2015. Silloisen poikaystäväni kanssa käytiin pidennetty viikonloppu Budapestissä.
Turkki, Antalya lokauu 2015. Vanhempien kanssa tehty all inclusive reissu viikoksi Turkkiin. Isä pääsi ensimmäistä kertaa lentämään.
Tšekki, Praha helmikuu 2016 . Ystäväni Lauran kanssa tehtiin viikonlopun reissu Prahaan.
Bulgaria, Sunny beach Syyskuu 2016. Lähdimmä silloisen naapurini Hannan kanssa viikon all inclusive lomalle.
Yhdysvallat, Kalifornia Syyskuu 2017 Lähdettiin julimaan minun ja kaksois-siskoni 30 -vuotista taivalta jenkkeihin kuukaudeksi. Mukana siskoni mies sekä ystävämme Jenni. Vuokrasimme auton, jolla kiertelimme mm. Los Angelesissa, Orange Coyntyssa, Arizonassa, San Franciscossa, Las Vegasissa ..
Afrikassa on tullut käytyä kaksi hyvin erilaista reissua. Kehitysyhteistyö reissu Ghanaan ja lomareissu Hurghadaan.
Espanja, Costa del Sol, marraskuu 2018. Kaveriporukan reissu vajaaksi viikoksi. Huutokauppakeisaria kuvasivat samaan aikaan Espanjassa 🙂
Kreikka, Kreetan saari Toukokuu 2019. Sisareni perheen kanssa tehty reissu. Vuokrasimme auton jolla kiertelimme, mutta tukikohta oli Hersonisosissa.
Alanya, Turkki elokuu 2019. Ystäväni kanssa suuntasimme viikon reissulle Turkkiin. Tältä reissulta rusketusrajat säilyi pitkälle syksyyn.
Päivitys 1.3.2023! Sittemmin olen käynyt Pohjois-Makedoniassa Skopjessa sekä Kreikan Rodoksella ja tehnyt laivareissuja Ruotsiin ja Tallinnaan. Koronan takia onkin tarvinnut enemmän keskittyä kotimaan matkailuun, mutta on myös ilmasto asiat alkaneet mietityttämään.
Lake Arrowhead, Kalifornia. Siskokset syömässä 30-vuotiskakkua.