Sydämentykytyksiä Pariisissa
Voi Pariisin kauneutta, olen toistellut itselleni miltei koko ajan. Kuinka jokin kaupunki voi olla näin ihana? (Toistelen tosin samoja fraaseja myös aina Pietarissa ollessani, ollakseni täysin rehellinen.)
Pariisissa on vain niin paljon elementtejä ja asioita, jotka saavat minut vain yksinkertaisesti niin onnelliseksi ja kiitolliseksi.
Kaupunki on vain niin kaunis. Ei yhtä näyttävä tai valloittava kuin Pietari arkkitehtonisesti, mutta pääasiallisesti hillityn charmikas. Sydämeni tuntuu luiskahtavan paikaltaan aina, kun näen pilkahduksen Eiffel-tornista, Sacre Coeurista tai Riemukaaresta, vaikka se tosin voi johtua pikemminkin yhteisistä muistoistamme kuin rakennusten varsinaisesta kauneudesta. Ei Eiffel-torni, esimerkiksi, ole muotokieleltään mitenkään erityisen kaunis kokonaisuus.
Pariisin kauneimpia paikkoja ovat hurmaavat kotimuseot. Omia suosikkejani ovat Musée Nissim de Camondo, Musée Jacquemart-André ja Musée Marmottan Monet. Niissä on helppo haaveilla ja olla – ja kuvitella, millaista elämä näissä kodeissa oli 1800- ja 1900-luvuilla.
Kaupungin näyttelyskene tuntuu myös kukoistavan. Kaikkialla on erinomaisia näyttelyitä. Erityisen huomionarvoinen on kaupungin modernin taiteen museon, Musée d’Art Moderne de Parisin ensiluokkainen Hans Hartung -retrospektiivi. Hartungin teokset ovat vain niin sykähdyttäviä ja koskettavia.
Lontooseen verrattuna Pariisissa on huomattavasti helpompi kävellä naapurustosta toiseen. (Toisaalta minä olen myös eräänlainen kävelyaddikti, jolle nytkin on kertynyt about 30km per päivä…) Mutta sanottakoon myös se, että Lontoon julkinen liikenne on huomattavasti miellyttävämpi kuin Pariisin.
Voi Pariisi…tämä meni nyt hieman tällaiseksi ylistämiseksi ja kliseiden toisteluksi, mutta toisaalta, hieman sellaisia, kliseisiä ja ärsyttävän onnellisia ovat rakkaudelliset ihmiset – kuten minä, joka ei vaan saa tästä upeasta kaupungista tarpeekseen. Mon dieu…
Lue myös: