Aina ei vaan pysty olemaan itsensä paras versio (eli turhautuneena joogamatolla)

Loppukevään ja kesän vaikeuteni opettivat minulle sen, ettei aina pysty olemaan itsensä paras versio (ja nyt en puhu mistään uusliberalistisesta tuottavuudesta ja tehokkuudesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että käyttäytyy ja tuntee olonsa hyväksi), mutta toisaalta myös sen, että oman huonon käyttäytymisen hyväksyminen voi olla hyvinkin hankalaa (hehhe, kuinka ihastuttavan ’milleniaalinen’ tämä oivallukseni onkaan…)

Ja minä todella käyttäydyin huonosti, eivätkä kohtaamani vaikeudet oikeuttaneet sitä sekasortoa, jota levitin ympärilleni. Tilanteiden aikana oli kammostuttavaa tajuta, että se olen todella minä, joka käyttäydyn näin, sanon näin ja ennen kaikkea tunnen näin.

Tuntui kuin kaikki se mindfulness ja tietoisuus, jota olin harjoittanut niin monta vuotta kaikkosi hetkessä. Mielessä ei ollutkaan enää joogatunnilta tuttu mantra, emme ole tunteemme, vaan miltei pakkomielteisesti ajattelin vain tunteitani: olenko se todella minä, joka tuntee näin.

Voi kuinka monta kertaa heinäkuussa seisoinkaan joogamatolla samasthiti-asennossa ja toivoin, että paha oloni vain menisi pois ja kuinka voisin tuntea olevani oma itseni taas. Omat sanani, tekoni ja ajatukseni ahdistivat. Tuntui kaamealta olla samea ihminen rumine ajatuksineen.

No, lopulta paha olo kaikkosi. Ei itsestään, mutta löysin keinoja sen kohtaamiseen. Ja kai minä lopulta osasin päästää irti, vaikka tilanteen aikana koin irti päästämisen liki mahdottomana ajatuksena. Koko konsepti tuntui yhtä absurdilta kuin raajan katkaiseminen.

Mutta kai se on niin kuin monet sanovat, että aika parantaa…tai ainakin tuo uusia ajatuksia.

Lue myös:

On täysin OK olla tietämättä

Hyvinvoinnista (tai sen puutteesta)

Tahmeudesta (eli kun on vaikeaa)

hyvinvointi mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *