Ajatuksia kesästä (eli mansikoita ja yksinkertaista elämää, kiitos)

Pohjoiseurooppalaisilla tuntuu olevan erityinen suhde kesään ja se on oikein ymmärrettävää, kun niin suuri osa vuodesta vietetään kylmyssä, koleassa ja pimeässä säässä. Kesä on auringon, valon ja lämmön aikaa ja tarjoaa lomailun lisäksi konkreettisen mahdollisuuden erilaiseen rytmiin ja tapoihin. Enemmän ulkoilua, ruokailuja ulkona, vähemmän vaatteita, enemmän energiaa jne.

Samaan aikaan varmasti moni myös tuskailee lomasuunnitelmien kanssa ja etsii tasapainoa vapauden ja kesään liittyvien odotusten suhteen. Itse odotan kesältä ennen rauhaa ja aikaa. Aikaa olla, lukea, maalata, kävellä ja miettiä. Viime vuosina olen tehnyt kaikenlaisia listoja ja vaatimuksia, mutta tänä vuonna tavoitteeni (joskin tavoite-sanan käyttö tässä yhteydessä on kyllä hieman kyseenalaista) ovat hyvin maltilliset.

Kesällä 2019 aion:

Syödä mansikoita niin paljon kuin mahdollista.

Ruokailla ulkona aina kuin mahdollista (parvekkeella, puistonpenkillä, mökillä, terassilla, kaikkialla.)

Tehdä pyöräretken.

Maalata ulkona.

Käydä soutelemassa.

Viettää aikaa metsässä.

Lukea joka päivä.

Etsinnässä on siis hyvin yksinkertainen kesäelo.

Lue myös:

Kesälista

Mes petits plaisirs d’été

kulttuuri museot-ja-nayttelyt ruoka-ja-juoma matkat
Kommentit (2)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *