On siis arkea (taas)

Olen löytänyt uuden kantapaikan, Four Seasonsin the Pierin. Lounge/baari/kahvila sijaitsee söpöllä laiturilla aivan Nobun naapurissa, mutta tunnelma on täysin erilainen (onneksi, sillä muuten se ei todellakaan olisi uusi lempipaikkani). On taivaallista katsella turkoosina hohtavaa merta ja siemailla pinot grigiota. (Useimmiten toki siemailen valkoista teetä ja istun tiukasti läppärini edessä.) Anyways, paikka on viehättävän rauhallinen upeaan sijaintiinsa nähden. Ja siellä on hyvä työskennellä. Eräänlainen keidas siis. 

thumb_IMG_3500_1024.jpg

Alun tahmeuden jälkeen olen taas tottunut Doha-elämääni; usein autossa, lukuisia visiittejä viiden tähden hotelleihin (Euroopassa tai Jenkeissä tuskin koskaan viettäisin aikaani hotellibaareissa…), aavikkotuulen sisälmyksiin asti kuljettava kylmyys, kahden euron granaattiomenensiemenpaketit, manouche jebne -leivän ylisyönti. Parasta ja tärkeintä on kuitenkin aurinkoystäväni – sen näkeminen joka aamu ja ilta. Juuri nyt ei ole mitaään parempaa. 

thumb_IMG_3478_1024.jpg

Kulunut viikko ja erityisesti viikonloppu ovat olleen yhtäaikaisesti juuri niin taiaomaisia ja toisaalta niin tavallisia kuin olla ja taitaa. Erinomainen yhdistelmä yksinoloa ja ystäviä, tapaamisia, kokouksia, kirjoittamista, ajattelemista ja lukemista. Kolme henkeäsalpaavaa auringonlaskua, viisi rauhassa nautiskeltua lattea, kaksi pitkää kotiaamua ja seitsemät erinomaiset yöunet. 

thumb_IMG_3492_1024.jpg

Back in my reality…

Kommentit (2)
  1. Moi! Kiitti kivasta lukemisesta sunnuntai-kahvin kylkeen. Löysin tänään sun blogin ja tätä selaillessa on päässyt nojatuolimatkalle vaikka minne, vau! Varasin juuri matkat Marrakechiin – siihenkin löysin täältä muutaman oivan vinkin. Olisi kiva kuulla, miten olet päätynyt asustelemaan näihin kaikkiin inspiroiviin paikkoihin! Silmäilen sun juttuja varmasti jatkossakin. Mukavaa sunnuntaita x

    1. Moi! Kiitos ihanasta kommentista! Marrakech on upea!!!!! Siis aivan tosi upea ja mielenkiintoinen kaupunki.  Äskettäin avautui uusi YSL-museo Jardin Majorellen yhteyteen. Se vaikuttaa tosi makealta. Tosi kivaa matkaa!!! Ja kiitos juttuideasta! :))

       

       

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *