Suosikkioopperani (ja muistot niiden takana)

Verdin Macbeth (1847)

Verdin Macbethin näin ensimmäisen kerran vasta viime keväänä. Olin menossa oopperaan suoraan töistä, eikä minua olisi suoraan sanottuna yhtään huvittanut. Teki mieli vain painua kotiin peiton alle ja tuijottaa Netflixiä. Järkeilin kuitenkin itselleni, että parempi mennä edes ensimmäiselle puoliajalle, sillä Macbeth on ollut mielessä jo niin monta vuotta, en kai nyt oikeasti jättäisi oopperaa väliin vain työstressin takia. No, esitys oli huumaavaa. Rakastuin musiikin väkevyyteen, teoksen tummuuteen ja energiaan. Kävellessäni oopperasta illalla kotiin oloni oli kertakaikkisen erinomainen, tuntui kuin olisin löytänyt itseni uudelleen. 

Verdin La traviata (1853)

Jos minun pitäisi valita vain yksi ooppera, jota kuuntelisin ja katsoisin koko loppuelämäni (hirveä kysymys! Ja kauhistuttava ajatus!) valitsisin aika varmasti La traviatan. Jokin tässä oopperassa vain koskettaa ja puhuttelee. Olen myös todella viehättynyt Violettaan. Ensimmäinen La traviata -produktio, joka todella nappasi huomioini oli Mariusz Trelinskin ohjaus Savonlinnan oopperajuhlilla kesällä 2013. Sitä esitettiin myös kesällä 2015, jolloin se oli mielestäni vielä kypsyneempi. Rakkain muistoni tähän oopperaan liittyen on kuitenkin Metissä keväällä näkemäni Willy Deckerin produktio. Näin sen yhdessä sisareni kanssa. Meillä oli ollut erinomainen päivä, paljon kahvia Greenpointissa, myöhäinen lounas Le Bernardinissa, drinkkejä, hauskanpitoa ja hulluttelua. Päivän kruunasi unohtumaton ilta Metissä Sonya Yonchevan kanssa. 

IMG_5393.JPG

Musorgskin Boris Godunov (1872)

Musorgskin Boriksen olen nähnyt vain kerran, Savonlinnassa vuonna 2015, enkä ole varma, olenko valmis uuteen produktioon vielä lähiaikoina. Tämä muisto on pitkälti yhtä kuin itse esitys, joka oli henkeäsalpaava, riipaisen koskettava ja yksinkertaisesti uskomaton, ehdottomasti parhain oopperakokemukseni ikinä. Olin viimeisessä esityksessä ja muistan vieläkin kuin eilispäivän, kun koko yleisö taputti seisaaltaan kumarrus kumarruksen jälkeen. Segerstamin ja Salmisen Boris oli muotokuva heikkenevästä, inhimillisiä piirteitä osoittavasta tsaarista. Kunniakas produktio kuuluu juhlien historian hienoimpiin, samoin tuo maaginen ilta, jota toivottavasti muistelen koko ikäni. 

IMG_5392.JPG

Tšaikovskin Jevgeni Onegin (1879)

Viimeinen ooppera, jonka näin New Yorkin Metissä. Anna Netrebko, jonka kuuleminen on ollut yksi unelmani, jätti sieluun pysyvän jäljen. Vuoden 2017 kevä New Yorkissa oli ollut rankka. Olin parannellut sydäntäni tekemällä hirveästi töitä ja käymällä usein oopperassa. Jevgeni Oneginin jälkeen tunsin pieniä ilonpilkahduksia, ehkä kaikki ei olekaan ihan kamalaa, ehkä minustakin tulee vielä joskus onnellinen ja eheä. 

IMG_5391.JPG

Puccinin La bohème (1896)

La bohèmella ja minulla on aavistuksen monimutkainen suhde. Ajattelen, että teos on hieno kuvaus nuoresta rakkaudesta ja intohimosta, mutta toisaalta teos on mielestäni paikoin ohut. Saman aikaisesti teoksen kuuleminen ja näkeminen tuo aina suurta mielihyvää. La bohème oli ensimmäinen ooppera, jonka minä ja ex-poikkikseni näimme yhdessä. Tein valinnan Janáčekin Jenufan ja Puccinin väliltä, koska ajattelin että La bohème olisi romanttisempi ja kenties miellyttävämpi ihmiselle, joka ei ole nähnyt kauhean montaa oopperaa. Väliajalla kerroin tämän eksälleni ja hän tietenkin harmistui. No, lienee parempi, että suhde on nyt entinen. 

Straussin Elektra (1909)

Elektralla on erityinen paikka sydämessäni, sillä se oli ensimmäinen ooppera, jonka näin Metissä. Kapellimestarina toimi Esa-Pekka Salonen ja minä meinasin pakahtua Suomi-ylpeyteen. Olin juuri muuttanut New Yorkiin, oli viehättävin alkukevät naismuistiin, koko kaupunki tuntui vielä niin maagiselta ja kaiken lisäksi olin vielä menossa oopperan jälkeen treffeille erään miehen, johon myöhemmin palavasti rakastuin, kanssa. 

IMG_5390.JPG

Šostakovitšin Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth (1934)

Hullaannuttava ooppera, jonka muisto on pitkälti samanlainen kuin Verdin Macbethin. Olin menossa oopperaan suoraan töistä (as usual), täysin kyllästyneenä projektiini ja kiroten valintaani muuttaa Pietariin, väsyneenä ja ärtyneenä. Minulla oli kuitenkin lippu Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethiin ja kaiken lisäksi vielä todella hyvä paikka. Tsemppasin itseni, join lasin skumppaa ennen esitystä (mitä en oikeastaan koskaan jostakin syystä tee) ja istahdin paikalleni. Esityksen aikana jotakin nytkähti paikaltaan, siis oopperan vaikutus oli suurenmoinen. Puristaudun tiukasti kiinni penkkiini ja toivoin, ettei esitys koskaan loppuisi. Oopperan musiikissa on jotakin huumaavaa, sen rytmit ja melodiat ovat kuin huumetta, sitä on vain saatava lisää ja toivottava, että tähän maailma loppuu.

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Kuinka minusta tuli vaatenirso?

En ole aivan varma, milloin viimeksi olen ostanut uuden vaatteen. Tilasin sukkahousuja Wolfordilla lokakuussa ja uudet bikinit Seafollylta syyskuussa. Marras- ja joulukuilta ei ole muistissa yhtäkään vaate- tai asusteostosta. 

Aina ei suinkaan ole ollut näin. Joskus saatoin ostaa uusia vaatteita jopa viikoittain. Jokin on kuitenkin (onneksi!) muuttunut viime vuosina. Vaikka rakastan pukeutumista (olen rakastanut sitä lapsesta saakka – apua oliko mitään ihanampaa kuin käydä äidin tai tädin vaatehuono läpi vaate ja asuste kerrallaan), uusin ideaalini on poissa mielestäEli mahdollisimman vähän uusia vaatteita, joiden kanssa täytyy soveltaa tai sähliä

interview-fshiontogrphy-03.jpg

Ehdottomasti tärkein oivallukseni tähän liittyen on se, etten käy kaupoissa huvikseniEnnen palkitsin itseni usein vaatteilla tai tein pienen pyrähdyksen Zaraan kauppareissulla. Sama juttu nettikauppojen kanssa. Saatoin ”viattomasti” kurkistaa, mitä kivaa Net-A-Porterilla tai Outnetissa on, tai viettää tuntikausia Vestiairessa. Nykyään vielä joskus eksyn nettikauppoihin, mutta fyysisiä putiikkeja olen pystynyt välttämään.

Olen lopettanut melkein kaikkien ennen tilaamieni brändien uutiskirjeet. Klikkaan unsubscribe, systemaattisesti. (Paitsi Wolfordin listalta en ole tosin vielä poistunut.)

interview-fshiontogrphy-06.jpg

Pidän puhelimessa listaa vaatteista, joita ”tarvitsen”. Kyseessä on todella long-term -lista, ajallisesti puhumme vuodesta kymmeneen vuotta. Tällä hetkellä siellä on Equipmentin musta silkkipaita, musta villakankainen minihame ja musta tai tummansininen trenssi. Hankinnoilla ei ole kiire. Voi olla, että trenssi löytyy vuoden sisällä, voi olla että siihen menee kahdeksan vuotta. 

Olen kehittänyt niin tyyriin maun, etten yksinkertaisesti voi ostaa vaatteita usein. Tai sitten minun pitäisi käyttää järkyttävän paljon aikaa eBayssa tai Vestiairessa. Lempimerkkini: Prada, Loro Piana, Andiata, Erdem. 

interview-fshiontogrphy-13.jpg

Pyrin myös suhtautumaan mahdollisiin ostoksiin todella kriittisesti ja analysoin sitä kuin taideteosta. 

Etsin myös sielua. Onko vaate tehty rakkaudella? Tuntuuko se erityiseltä? Onko se sellainen, jota voisin kuvitella käyttäväni seuraavat 15 vuotta? Ilokseni olen nimittäin huomannut, että suurin osa rakkaimmista vaatteistani ovat viidestä kahteentoista vuotta vanhoja. Seuraava tavoitteeni on juhlistaa osan kanssa 20-vuotispäivää. 

Disclaimer: on helppo olla ostamatta vaatteita, koska niitä on vieläkin niin paljon. Vaikka olen siivonnut, konmarittanut, karsinut vaatehuoneestani todella rankalla kädellä vaatteita, kenkiä ja asusteita, on siellä vieläkin niitä todella paljon. Huoh. 

”The Art of Shopping” by Mikael Jansson

Muoti Trendit