Lokakuun kirjalista

Kirjalista on back (jee!!!!), sillä minäkin olen nyt vihdoin lopettanut kesälomani (toinen jee!!). 

Lokakuussa kiinnostaa eniten uusien näkökulmien ja maailmojen löytäminen, ja kirjalistakin heijastelee pitkälti tätä.

cr.png

Ensimmäisenä yöpöydällä odottavat Alberto Angelan Rakkautta ja intohimoa antiikin Roomassa ja Jaakko Hämeen-Anttilan Tuhannen ja yhden yön erotiikka. (En malta odottaa!!!!!! Olen fanittanut jo vuosikausia Hämeen-Anttilaa. Itse asiassa hänen kirjansa innoittivat minua valitsemaan Lähi-idän tutkimuksen ja arabian sivuaineeksi Edinburghissa asuessani). 

Sitten ajattelin jatkaa Hannele Klemettilän Keskiajan julmuudella ja Jorma Tiaisen Trubaduureista pyhimyksiin. Edustaminen ja julkisuus keskiajalla -teoksella. Keskiaika kiinnostaa erityisesti, koska se lienee Euroopan aikakausista minulle tuntemattomin. 

Isabel de Madariagan Iivana Julma minun on pitänyt lukea jo tovi. Vaikka Venäjän historia on suht hyvin hallussa (joskus muinoin opiskelin Venäjän tutkimusta myös), jotkut aikakaudet ja hallitsijat kaipaavat kertausta. 

cr2.png

Romaaneista lokakuun listalla ovat Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan (ahhhh suosikkini. Erinomainen tapa aloittaa syksy),  Jean-Paul Didierlaurentin Lukija aamujunassa, Calvinon Invisible Cities (toinen suosikkini) ja Junot Diazin Oscar Waon lyhyt ja merkityksellinen elämä. Minulla on jokseenkin intohimoinen suhde Diazin This Is How You Lose Her -kirjaan, jota yhdessä vaiheessa luin miltei liiankin intensiivisesti (kyseessä ei siis todellakaan ole mikään suuri mestariteos ja teoksen naiskuva on paikoin aika kyseenalainen myös. Mutta…liikutun Diazin kielestä ja rytmistä ja nyt haluan selvittää, miltä hän kuulostaa suomeksi). 

Anne Fadimanin Confessions of a Common Reader (todella hauska kirja ja must jokaiselle bibliofiilille) on myös uudelleen luvussa. Never Do That to a Book on erinomainen luku, jossa Fadiman kuvaa kahta kirjarakastajaa: ne, joille pyhiä ovat fyysiset kirjat ja ne, jotka eivät välitä itse kirjasta, vaan sanoista. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan. Kirjaparkani, ne ovat kokeneet todella kovia, teen niihin huoletta merkintöjä, alleviivaan, kommentoin, taitan sivuja. No, en sentään ole käyttänyt sadesuojana. Mutta sanoja, niitä rakastan ja pidän pyhinä. 

cr3.png

Otin eilen varaslähdön ja aloitin jo Erika Fatlandin Sovjetistan: Turkmenistan, Kazakstan, Tadžikistan, Kirgisia ja Uzbekistan -teoksella ja Yuval Noah Hararin 21 oppituntia maailman tilalla. Fatlandin kirja on erinomainen. Siis todella, todella hyvä ja mielenkiintoinen. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut matkasta Keski-Aasiaan ja tämä kirja vie intoa uusiin sfääreihin. Hararin kirjasta olen lukenut vasta kaksi ensimmäistä kappaletta (marginaalit täynnä muistiinpanoja) ja olen semi-vakuuttunut. 

Luen aina montaa kirjaa yhtä aikaa. Yleensä luen saman aikaisesti paria oman alan teosta,  yhtä tai kahta tietokirjaa ja yhtä romaania. Tosin romaaneissa ja muutenkin kaunokirjallisuudessa olen oikeastaan laiskin. Tai siis, valitsen paljon todennäköisemmin tietokirjan kuin romaanin, vaikka romaani vaikuttaisi paremmalta. Jos marraskuussa sitten keskittyisin enemmän kaunokirjallisuuteen… Toinen asia, johon minun pitäisi kiinnittää enemmän huomioita on muiden kuin englannin- ja suomenkieliset teokset. Haluaisin lukea enemmän ainakin ranskaksi, italiaksi ja ruotsiksi. Kenties marraskuun juttuja myös. 

— 

I <3 books. 

Made in ItalyCaterina Ravaglia by Cedric Viollet for Jalouse May 2013. 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Mitä jos se kaikki on tässä?

Viimeiset seitsemän vuotta ovat kuluneet viuhahdellen ympäri maailmaa. Milloin olen tavoitellut onnea, milloin rakkautta ja menestystä. Milloin niitä kaikkia ristiin rastiin. Yleisvireeltään elämä on pyörinyt pitkälti sellaisen sit kun -ajattelun kautta. Sitten kun olen kandi, sitten kun olen asunut New Yorkissa, sitten kun olen ollut YK:lla, sitten kun maisteritutkinto on valmis, sitten kun väitöskirjapaikka on varmistunut. Että sitten olen onnellinen tai tyytyväinen, jotenkin vähän valmiimpi.

Tällaiseen sit kun -ajatteluun liittyy oleellisesti myös elämän fiksaus. Koska kaikki on perustavanlaatuisella tavalla epävarmaa, sitä tekee koko ajan jonkinlaista suunnitelmaa. Jos a niin sitten b, mutta jos taas c niin sitten varmaankin x. 

2018-09-09 19:37:27.937.JPG

Sit kun -ajattelun ja epävarmuuden ristituulessa eläminen on ollut pitkälti rimpuilua. Vähän kuin yrittäisi epätoivoisesti nukahtaa, mutta uni ei tunnu tulevan mitenkään. Ei vatsallaan, selällään tai kyljellään. 

Tänä vuonna olen onneksi oppinut kyseenalaistamaan itseäni ja tavoitteitani. Ennen kaikkea olen oppinut sietämään paremmin epävarmuutta ja välitilaelämää. Ei ole enää olemassa mitään, jota kohti olen menossa. Olen vain.

2018-09-09 19:41:12.130.JPG

Viime viikkoina olenkin ruvennut ajattelemaan, että ehkä se kaikki, jota olen tavoitellut koko elämäni on jo sylissäni. 

Ajatus syntyi kesälomalla metsätöitä tehdessäni. (Ja vaikka olen harjoittanut ashtangajoogaa on ja off yli yhdeksän vuotta, en silti koskaan ole päässyt näin seesteiseen tilaan joogamatolla kuin mitä nyt raivaussaha kädessäni). Että just tässä on hyvä*. 

Mikään ei vieläkään ole varmaa ja ei kai mikään koskaan tule olemaan, mutta minulla on silti kaikki. Ja vaikka minulla ei todennäköisesti ole aavistusta yhtikäs mistään, silti kaikki on hyvin. 

2018-09-09 19:41:13.286.JPG

Tällaisessa olotilassa on pitkälti kyse siitä, että on luottoa elämään. Kaikki järjestyy jne., mutta myös sellaista positiivista hällä väliä -meininkiä itseään kohtaan. Että ei se määränpää, eikä oikein se matkakaan, vaan ennen kaikkea tämä hetki. 

Tämä hetki, joka on yhtä aikaa totaalisen merkityksetön ja merkityksellinen.

*On tietysti hirveän helppo kirjoittaa tällaisia tekstejä, kun elämän peruspilarit ovat aina olleet kunnossa. Hyväosaisena on ollut aikaa maata savasanassa ja funtsia elämäänsä ja tuntojaan.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli