Prisma lohduttaa (tai: Nyt Pietarissa)
Jos kiteyttäisin kuluneet 24h Pietarissa, toteaisin ei mennyt niinku Strömsössä. Kaikenlaisia pikkukommervenkkejä on ollut matkassa. Hyppäsin junaan Vainikkalassa ja vietin välin Viipuri-Pietari venäläisten rajavirkailijoiden kanssa käyden läpi passissani olevia leimoja ja muiden maiden vanhoja viisumeita. Pietariin saapuessani olin niin väsynyt, että maksoin naurettavan ylihinnan taksista, en meinannut saada uuden kämppäni porttia millään auki, ruokakauppareissulla poliisi lähestyi minua kaksi kertaa noin kolmensadan metrin matkalla (eikä minulla tietenkään ollut mitään henkilöpapereita, sillä olin niin ajattelematon ja väsynyt tavaroiden purkamisesta ja venäjänkielisten sanojen pinnistelystä). No, onneksi ensimmäisellä kerralla poliisi kehui silmiäni (…) ja toisella kerralla vain kysyi, mistä olen kotoisin ja kun vastasin surkealla venäjälläni olevani suomalainen hän päästi minut jatkamaan matkaa.
Aamulla heräsin odottavaan auringonpaisteeseen ja kipitin hoitamaan käytännön asioita, mutta koko päivää varjosti eräänlainen but no -fiilis. Kenties se oli suht huonojen yöunien syy tai joku yleisen väsymykseni oire, mutta päivä oli aikalailla sekundaa. Iltapäivän retki Prismaan toi vähän lohtua. Enpä ollut koskaan niin onnellinen nähdessäni Valion jogurttipurkkeja.
Anyways, kotikatuni on uskomattoman söpö ja olen todella kiitollinen saadessani viettää seuraavat kaksi kuukautta Pietarissa, joka on yksi mun suosikkikaupungeista ikinä. Kyllä tämä tästä, huomenna oopperaan ja jos sekään ei auta suuntaan sitten vaikka joka päivä töiden jälkeen Prismaan fiilistelemään.
—
What did I say again about how great it is to move to a new country…?
