En liene ainoa, jonka mieli tekee lomalle. Toiset pakenevat pimeydestä, minä hiekkapölystä. Merivesi on edelleen liian lämmintä ja toisekseen, Doha ei ole rantaihmisen unelmamesta ollenkaan. Rannat ovat hieman, kuinka muotoilisin tämän, kökköjä. 

Ja myönnettäköön, olisi kiva nauttia myös lasillinen viiniä luksushotellien ulkopuolella. 

Mutta ennen kaikkea olisi vain kiva olla lomalla. Mielelläni matkustaisin vaikkapa sateiseen Eurooppaan (mikäli siellä on tällä hetkellä sateista. Minulle annettakoon anteeksi, mikäli sää on vielä erinomainen) tai kaoottiseen suurkaupunkiin. Tarvitsisin vain lomaa, vapaata, arjestani. 

Tiedättehän, hetkessä eläminen, spontaanit retket, pitkä lounaat, valloittava kikatus ja huolettomuus. Vaikuttaa siltä, etten pääse näihin tunnetiloihin käsiksi, vaikka kuinka meditoin, keskityn yhteen asiaan kerralla ja kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa. (Please, kertokaa, mitä muuta voi tehdä!)

Olen pyrkinyt pitämään yhden vapaapäivän viikossa. Päivän, jolloin teen vain mitä ikinä huvittaa -asioita, enkä mieti, onko ko. tekeminen hyödyllistä tai järkevää. Yritän olla katsomatta kalenteria tai miettimättä tulevaa viikkoa, mutta rehellisesti, se on todella vaikeaa. 

Mutta niin, takaisin lomamietteisiin. Kai sitä on pyrittävä rakentamaan arkea, jossa on aikaa hengittää ja olla ja jossa on tilaa uusille, hedelmällisille ajatuksille ja draiville. Valitettavasti olen myös ihmistyyppi, joka saa mielettömät kiksit kiireestä ja toimii pienen stressin alla kaikista tehokkaimmin. Valitettavasti pienen stressin ja suuren stressin välillä on huolestuttavan pikkuruinen ja hento ero, jonka seurauksena koko big picture (ja bigger picture) heilahtaa helposti. 

Ja me kaikki tiedämme, kuinka kamalaa on elää jatkuvan stressin ja paineen alla. Non merci, totean ja puistelen päätäni viimevuotisille 12-tunnin työpäiville, New York -kiireille ja sille, että olin vähän koko ajan kuin päätön kana. Viime vuosiini verrattuna Doha-arki on keskihaastava retriittiviikonloppu. Tai ehkä pikemminkin retriittiviikonloppu jossain tosi kaukaisessa, mutta kiehtovassa suomalaisessa pikkukylässä. Mutta pyörällä ei pääse läheiseen vähän suurempaan kaupunkiin. 

No, (huonot) vitsit sikseen. Kalenterini on täällä ihan tarpeeksi täynnä, muttei läheskään niin täynnä kuin aikaisemmin. Vaikuttaa siltä, että ihminen voi oppia virheistään. Nyt täytyisi vielä kehittää rentoutumiskeinoja ja haalia sitä kuuluisaa lomafiilistä myös arkeen. 

—

A holiday would be kinda nice, don’t you think?