11. marraskuuta, joogamatolla

”Push, push, push”, Bikram-joogaopettajani Natalie komentaa. Mitä himskattia, ajattelen, noita sanoja ei kyllä koskaan kuulisi astanga-opettajan suusta. ”Let it go, let it all go, now”, Natalie jatkaa. Ja minä tottelen, kerrankin. En päivittele mielessäni Bikram-joogan outoutta (minulla on yli kymmenen vuoden astanga-tausta, ja sitä vasten Bikram on aina tuntunut hyvin erilaiselta), en Natalien käskyjä, en vuotta 2019. Makaan savasanassa ja vain olen. Mutta miksi tähän tilaan pääsemiseen vaaditaan puolentoista tunnin harjoitus (rääkki) kuumassa huoneessa?

19. marraskuuta, sängyssä

”Let your thoughts go. Observe them, but don’t engage”, Headspacen Andy (mies, joka on ollut elämässäni kauemmin kuin yksikään poikaystävä) sanoo erää koleana tiistaiaamuna. OKOK, Andy, helpommin sanottu kuin tehty. ”Ajatukset ovat kuin pilviä, anna niiden mennä ja tulla”, Andy jatkaa. Niin kai, ajattelen mielessäni.

25. marraskuuta, työpöydän ääressä

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut eräs teoreettinen ongelma väitöskirjani kanssa. Mietin sitä yöt ja päivät. Luin, ajattelin, luin lisää, pyörin sängyssä neljältä aamulla, puhuin siitä ystävilleni, hengasin edellämainitun Andyn kanssa. Mietin ongelmaani oikeastaan koko ajan. Kunnes yksi aamu päätin olla avaamatta läppäriäni ja menin ulos ystäväni koiran kanssa. Teimme muutaman tunnin lenkin. Kuuntelin musiikkia, juttelin koiralle, katselin ohikulkevia ihmisiä.

Lounaan jälkeen palasin työpöytäni ääreen ja, kas kummaa, en nähnyt enää ongelmaa vaan mahdollisia ratkaisuja. Ja näinhän se usein on: kun keskittyy pelkkään ongelmaan, on mahdotonta löytää ratkaisuja.

Siivotessani puhelimeni muistiinpanoja viime viikolla, vastaani tuli pikkukirjoitus vuodelta 2017:

Minä päästän irti. Päästän irti kaikesta siitä hauskasta, kauniista, rakkaasta, menneestä, edellisestä, joka on ollut ja tapahtunut. Koska ei voi olla ja ollut yhtä aikaa. 

Ja niin kai se on: ei voi elää menneessään tai ajatuksissaan, oli kyse sitten suurista tai pienistä asioista. Mutta miksi irti päästäminen on usein niin vaikeaa? Tuleeko siinä koskaan paremmaksi? Vai onko tämäkin yksi niistä ajatuksista, joista Andy kehottaa päästämään irti?

Lue myös:

Aina ei vaan pysty olemaan itsensä paras versio

Tahmeudesta (eli kun on vaikeaa)

Kesä 2019, olit pelottava ja vaikea (mutta silti ihan ihana)

___

Image: Jean Arp, Arp: Behaarte Herzen 1923-26, Könige vor der Sintflut, c. 1948-53, MoMA.