Kesälomamatkani loppui Ateenaan. 

(Ja kuinka noloa myöntää nyt jälkikäteen, en ollut edes osannut odottaa päiväämme Ateenassa. Mielessä oli tuleva muutto New Yorkiin ja noin viisikymmentä muka tärkeämpää asiaa. Ajattelin, etta Ateena ei vain ole minun juttuni. No, en olisi voinut olla enempää väärässä.)

Ateena lumosi minut totaalisesti. Oli helppo hengittää, helppo olla.

Saavuttuamme Ateenaan Patraksesta linja-autolla, suuntasimme asuntoomme, joka sijaitsi Koukaki -naapurustossa. Alue oli ihana, paljon ravintoloita ja pikkuputiikkeja, sekä puita. Iltapäiväviinit nautimme Boheme Bourgeois -baarissa (Anastasiou Zinni 36). Ko. paikka on todella kiva, vahva suositus sille. 

Viinin jälkeen suuntasimme Akropolis -kukkulalle. Kyseessä on samankaltainen must -nähtävyys kuin Eremistaasi, Louvre tai Met. (Tai no, kelle must, kenelle ehdoton no). Kukkulalla sijaitsevat muun muassa päätemppeli Parthenon, Athene Poliaan temppeli, Erekhtheion ja Athene Niken temppeli. Akropolis oli aikoinaan Ateenan asutuksen keskus ja nykyään se muistuttaa meitä antiikin Kreikan merkityksestä koko ihmiskunnalle. 

Akropoliksella kävellessä olo hyvällä tapaa merkityksetön. Tunsin onnellista mitättömyyttä, minulla voi olla omat maalliset ongelmani, mutta maailmassa on tapahtunut, ja tapahtuu, niin paljon minua tärkeämpi ja merkittävämpiä asioita. 

Näkymä kukkulalta ovat myös upeat. Meri, vuoret, vihreys, valkoiset rakennukset, joita tuntui riittävän silmänkantamattomiin.

Akropoliksen jälkeen menimme takaisin Koukaki -naapurustoon ja kiertelimme ympäriinsä ilman mitään sen kummempaa suunnitelmaa. (Päämäärätön kuljeskelu on yksi parhaimmista asioista matkalla – antaa aistiensa vain johdattaa ja keskittyy siihen, mitä näkee ja kokee).

Päädyimme illallistamaan pikkuravintolaan (en millään muista ko. paikan nimeä), nauttimaan viimeisestä lomaillastamme. Vannoimme, että Ateenaan tulemme vielä uudestaan. 

—

What an incredible city Athens is.